Sosiaa­li­huollon ja sosiaa­li­pal­ve­luiden asema vaikuttaa Antti Rinteen halli­tuksen ohjel­massa vahvempana kuin edellisen halli­tuksen sote-kirjauk­sissa. Ministeri Krista Kiuru lupasi kolum­nissaan (29.8.2019), että sote-uudistus tehdään nyt ihmisten palvelut edellä. Tämä on hänen mielestään merkittävä muutos, koska aiempi työ oli painot­tunut vahvasti hallinnon raken­teisiin.

 

 

Minis­teriö aloittaa Tulevai­suuden sosiaali- ja terveys­keskus ‑ohjelman, jonka tarkoi­tuksena on kehittää nykyi­sestä terveys­kes­kuk­sesta laaja-alainen sosiaali- ja terveys­keskus, josta ihminen saisi palve­lunsa sujuvasti ja yksilöl­li­sesti.

Palve­luiden paino­tusta siirretään raskaista palve­luista ehkäi­sevään työhön. Samalla vahvis­tetaan sote-ammat­ti­laisten yhteis­työtä.

Joko nyt on hetki, että sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­ki­löiden asema, merkitys ja osaaminen tunnis­tetaan?

Ei nimittäin riitä, että halli­tus­oh­jel­massa on tahtoa. Tällä hetkellä työnan­tajia vaivaa joko tiedon puute ammat­ti­hen­ki­lölain ja sosiaa­lialaa ohjaavien lakien sisäl­löstä, tarve medika­li­soida palve­luita tai joku muu merkil­linen syy siihen, että rekry­tointi-ilmoi­tuk­sissa toistu­vasti haetaan tehtävään rinnakkain kahden eri ammat­ti­hen­ki­lölain mukaista ammat­ti­laista. On esimer­kiksi hakuil­moi­tuksia, joissa samaa tehtävää voi tehdä joko sairaan­hoi­tajan (AMK) tai sosio­nomin (AMK) tutkin­nolla.

Sosiaa­li­työn­te­kijän osalta tilanne on ehkä selkeämpi, tosin työmark­ki­noille on ilmaan­tunut niin sanottuja avustavan sosiaa­li­työn­te­kijän tehtäviä.

Sosiaaliala odottaa paljon hallituksen tasa-arvo-aikeilta.

Sote-uudis­tuksen rinnalle tarvitaan vahvaa minis­teriön ja valvon­ta­vi­ran­omaisten ohjausta. Sosiaa­li­huollon laillis­tet­tujen ammat­ti­hen­ki­löiden osaaminen ja valvonta takaavat sen, että sosiaa­li­huollon asiak­kaiden palve­luissa huomioidaan yksilöl­liset tarpeet, etu ja asiakas­tur­val­lisuus.

Suomen hallitus asetti ohjel­massaan tavoit­teekseen nostaa Suomi tasa-arvon kärki­maaksi. Erityinen huomio on työelämän ja perheiden tasa-arvon paran­ta­mi­sessa. Naisval­tai­selle sosiaa­lia­lalle tämä on myönteinen viesti.

Palkka­tasoa on halli­tus­oh­jelman mukaan tarkoitus edistää samapalk­kai­suus­oh­jel­malla entistä kunnia­hi­moi­semmin ja vaikut­ta­vimmin. Esimer­kiksi Uusi-Seelanti nostaa naisval­taisten sote-alojen palkkoja tuntu­vasti viiden vuoden aikana. Samoin Saksassa on päätetty korottaa julkisen sektorin palkkoja.

Ranska­lais­yri­tyk­sillä on kolme vuotta aikaa korjata naisten ja miesten väliset palkkaerot. Sen jälkeen valtio alkaa sakottaa yrityksiä, jotka eivät noudata samapalk­kaisuus periaa­tetta. Islan­nissa laki velvoittaa yksityisen puolen ja julkisen sektorin työnan­tajat maksamaan samasta työstä samaa palkkaa sukupuo­lesta, etnisyy­destä, seksu­aa­li­sesta suuntau­tu­mi­sesta tai kansal­li­suu­desta riippu­matta.

Kansain­vä­lisiä esimerkkejä on jo runsaasti – Suomella ei ole varaa jäädä puheiden tasolle.