Varhaiskasvattajalta draamakasvatusmenetelmä ei edellytä mitään muuta kuin uskallusta heittäytyä leikkiin. Näin sanoo draamakasvattaja ja draamayrittäjä Leena Ylimäki, jonka mielestä teatterin keinojen hyödyntäminen  varhaiskasvatuksessa on suuri palvelus lapsille.

 

Draa­ma­kas­va­tuk­sen idea on, että aikui­nen ja lap­set luo­vat yhdessä kuvit­teel­li­sia ympä­ris­töjä ja tut­ki­vat, mitä niissä tapah­tuu. Tar­koi­tus ei ole val­mis­taa esi­tystä vaan pureu­tua tiet­tyyn aihee­seen, josta vielä kes­kus­tel­laan har­joi­tuk­sen päät­teeksi. Mene­tel­män avulla pie­ni­kin lapsi voi ope­tella toden ja tarun rajaa. Tari­naan eläy­ty­mällä ja yhdessä teke­mällä oppii samalla vuo­ro­vai­ku­tus­tai­toja.

– Oikeassa elä­mässä aja­tel­laan, että pitää käyt­täy­tyä tie­tyllä tavalla. Draa­massa sosi­aa­li­sia tilan­teita voi kokeilla. Jos toi­min tällä tavalla, onko se hyväk­syt­tä­vää? Lap­sella on mah­dol­li­suus kokeilla myös tilan­teita, joita ei ehkä oikeassa elä­mässä ole, Yli­mäki sanoo.

Erilaisia rooleja ottamalla lapsi oppii asettumaan toisen ihmisen asemaan.

Draa­man tur­vin onnis­tuu myös vai­kei­den ja ajan­koh­tais­ten asioi­den, kuten moni­kult­tuu­ri­suu­den käsit­te­le­mi­nen. Roo­li­leikki aut­taa ymmär­tä­mään, miltä tun­tuu jät­tää kotinsa ja aset­tua maa­han, jonka kieltä ja tapoja ei hal­litse.

Eläytymisen monet hyödyt

Mie­li­ku­vi­tusta kysy­vät har­joi­tuk­set tuke­vat lap­sen kehi­tystä monin tavoin. Kun lapsi poh­tii, kuinka hän käyt­tää ään­tään ja keho­aan, hänen itse­tun­te­muk­sensa lisään­tyy. Tari­noi­hin eläy­ty­mi­nen taas kehit­tää tut­ki­mus­ten mukaan muis­tia ja ajat­te­lu­ky­kyä.
– Pitää vähän hah­mot­taa koko­nai­suutta ja muis­taa, mitä on tapah­tu­nut ja kuka on kuka. Kun lapsi osal­lis­tuu tari­noi­den kehit­te­lyyn, hänen sana­va­ras­tonsa kas­vaa. Puheen kehi­tystä tukee myös se, että draa­ma­het­kestä
jutel­laan lopuksi yhdessä. Samalla lapsi oppii kes­kus­te­lu­tai­toja ja omien näke­mys­tensä esiin­tuo­mista.

Par­haim­mil­laan var­hain aloi­tettu draa­ma­kas­va­tus vah­vis­taa lap­sen itse­tun­toa. Yli­mäki uskoo, että tästä on lap­selle mer­kit­tä­vää hyö­tyä kou­lu­maa­il­massa.
– Kun on tot­tu­nut kokei­le­maan ja teke­mään, ei enää mieti niin pal­jon, mitä muut sano­vat.

Erilaisuus kääntyy vahvuudeksi

Eri­tyistä hyö­tyä draa­ma­kas­va­tuk­sesta on niille lap­sille, jotka jol­la­kin tapaa erot­tu­vat jou­kosta. Draama kään­tää roo­lit ja käyt­täy­ty­mis­ta­vat pää­lael­leen, minkä ansiosta eri­lai­suu­desta voi­kin tulla voi­ma­vara ja lap­sia yhdis­tävä asia.
Jos ryh­mässä on esi­mer­kiksi tuki­viit­to­mia käyt­tävä lapsi, draa­ma­kas­vat­ta­jan kan­nat­taa joh­dat­taa jouk­konsa maa­il­maan, jossa kaikki puhu­vat käsil­lään. Täl­löin tuki­viit­to­mat tai­tava lapsi pys­tyy opas­ta­maan muita ja saa osak­seen arvos­tusta.

Vas­taa­vasti sokea lapsi pää­see lois­ta­maan har­joi­tuk­sessa, jossa kaikki toi­mi­vat kuu­loais­tinsa varassa. Tär­kein oival­lus, jonka Yli­mäki on draa­ma­kas­va­tuk­sesta saa­nut, liit­tyy juuri osal­lis­ta­mi­seen.
– Jokai­selle pys­tyy ujut­ta­maan teh­tä­vän ja roo­lin, niin että jokai­nen voi olla tasa­ver­tai­nen osa tari­naa. Kun mei­dät on yhdessä imaistu jän­nit­tä­vään tari­naan ja olemme ehkä rat­kais­seet jon­kin ongel­man yhteis­voi­min, se vai­kut­taa koko poruk­kaan.

Taval­li­sesta poik­keava tilanne tar­joaa kai­kille mah­dol­li­suu­den tutus­tua toi­siin uudella tavalla. Aikui­set saa­vat samalla tilai­suu­den havain­noida las­ten kehi­tystä ja osaa­mista.

Aikuisella ohjaajan rooli

Draa­ma­kas­va­tusta voi tehdä niissä tiloissa ja niillä väli­neillä, jotka kul­loin­kin ovat käy­tet­tä­vissä. Tavoit­teel­li­sia, noin tun­nin mit­tai­sia har­joi­tus­ko­ko­nai­suuk­sia kan­nat­taa poh­jus­taa läm­mit­te­lyllä, jossa lap­set saa­vat pur­kaa ener­giaa ja virit­täy­tyä tule­vaan. Hyvä läm­mit­tely on esi­mer­kiksi hippa, jolla on tee­man mukai­nen nimi.

Yli­mäki täh­den­tää, että siir­ty­mät todel­li­suu­den ja kuvi­tel­lun maa­il­man välillä on tär­keää pitää sel­keinä. Mie­li­ku­vi­tus­maa­il­maan voi mennä vaikka este­ra­taa pit­kin, ja lopuksi voi­daan kon­kreet­ti­sesti ravis­tella roo­lit har­teilta.

Ilma­piiri pysyy tur­val­li­sena, kun aikui­nen roh­kai­see lap­sia ja kuun­te­lee draa­ma­tuo­kion herät­tä­miä aja­tuk­sia her­källä kor­valla. Oman mie­li­ku­vi­tuk­sen riit­tä­vyy­destä ei Yli­mäen mukaan tar­vitse olla huo­lis­saan.
– Kan­nat­taa luot­taa sii­hen, että kaik­kea ei tar­vitse suun­ni­tella val­miiksi. Aikui­sella on vas­tuu tari­nan eteen­päin vie­mi­sestä ja tavoit­teista, mutta lap­set tie­tä­vät kyllä, mitä satu­met­sässä on.

Näillä vinkeillä alkuun

Lyhyet harjoitukset: Keksikää tavaroille uusia käyttötarkoituksia tai tehkää pareittain harjoituksia, joissa toinen toistaa parinsa liikkeet kuin peili.

 

Ennen pitkää harjoitusta: Lämmitelkää ja tehkää draamasopimus, jossa sovitte yhteisistä pelisäännöistä.

 

Tarinat elämään: Lue ensin muutama sivu lastenkirjasta. Miettikää sitten, kuinka voisitte itse olla mukana tarinassa. Tehkää vaikka äänimaailma tarinan ympäristöstä tai improvisoikaa uudenlainen loppukohtaus.

 

Prosessidraama: Tehkää retki kuvitteelliseen maahan ja perehtykää asukkaiden tapoihin. Päättäkää yhdessä, miten maassa kävellään tai tervehditään (esimerkiksi pyörähdetään kolme kertaa ympäri ja niiataan).

 

Mielikuvitusta ruokkimaan: Kokoa draamasalkku, jossa on pari käsinukkea, hattuja ja huiveja, muutama soitin sekä pieniä esineitä, kuten pikkukiviä ja kenkä.

Minna Kur­vi­nen