Varhais­kas­vat­ta­jalta draama­kas­va­tus­me­ne­telmä ei edellytä mitään muuta kuin uskal­lusta heittäytyä leikkiin. Näin sanoo draama­kas­vattaja ja draamay­rittäjä Leena Ylimäki, jonka mielestä teatterin keinojen hyödyn­tä­minen  varhais­kas­va­tuk­sessa on suuri palvelus lapsille.

 

Draama­kas­va­tuksen idea on, että aikuinen ja lapset luovat yhdessä kuvit­teel­lisia ympäristöjä ja tutkivat, mitä niissä tapahtuu. Tarkoitus ei ole valmistaa esitystä vaan pureutua tiettyyn aiheeseen, josta vielä keskus­tellaan harjoi­tuksen päätteeksi. Menetelmän avulla pienikin lapsi voi opetella toden ja tarun rajaa. Tarinaan eläyty­mällä ja yhdessä tekemällä oppii samalla vuoro­vai­ku­tus­taitoja.

– Oikeassa elämässä ajatellaan, että pitää käyttäytyä tietyllä tavalla. Draamassa sosiaa­lisia tilan­teita voi kokeilla. Jos toimin tällä tavalla, onko se hyväk­syt­tävää? Lapsella on mahdol­lisuus kokeilla myös tilan­teita, joita ei ehkä oikeassa elämässä ole, Ylimäki sanoo.

Erilaisia rooleja ottamalla lapsi oppii asettumaan toisen ihmisen asemaan.

Draaman turvin onnistuu myös vaikeiden ja ajankoh­taisten asioiden, kuten monikult­tuu­ri­suuden käsit­te­le­minen. Rooli­leikki auttaa ymmär­tämään, miltä tuntuu jättää kotinsa ja asettua maahan, jonka kieltä ja tapoja ei hallitse.

Eläyty­misen monet hyödyt

Mieli­ku­vi­tusta kysyvät harjoi­tukset tukevat lapsen kehitystä monin tavoin. Kun lapsi pohtii, kuinka hän käyttää ääntään ja kehoaan, hänen itsetun­te­muk­sensa lisääntyy. Tarinoihin eläyty­minen taas kehittää tutki­musten mukaan muistia ja ajatte­lu­kykyä.
– Pitää vähän hahmottaa kokonai­suutta ja muistaa, mitä on tapah­tunut ja kuka on kuka. Kun lapsi osallistuu tarinoiden kehit­telyyn, hänen sanava­ras­tonsa kasvaa. Puheen kehitystä tukee myös se, että draama­het­kestä
jutellaan lopuksi yhdessä. Samalla lapsi oppii keskus­te­lu­taitoja ja omien näkemys­tensä esiin­tuo­mista.

Parhaim­millaan varhain aloitettu draama­kas­vatus vahvistaa lapsen itsetuntoa. Ylimäki uskoo, että tästä on lapselle merkit­tävää hyötyä koulu­maa­il­massa.
– Kun on tottunut kokei­lemaan ja tekemään, ei enää mieti niin paljon, mitä muut sanovat.

Erilaisuus kääntyy vahvuu­deksi

Erityistä hyötyä draama­kas­va­tuk­sesta on niille lapsille, jotka jollakin tapaa erottuvat joukosta. Draama kääntää roolit ja käyttäy­ty­mis­tavat päälaelleen, minkä ansiosta erilai­suu­desta voikin tulla voimavara ja lapsia yhdistävä asia.
Jos ryhmässä on esimer­kiksi tukiviit­tomia käyttävä lapsi, draama­kas­vat­tajan kannattaa johdattaa joukkonsa maailmaan, jossa kaikki puhuvat käsillään. Tällöin tukiviit­tomat taitava lapsi pystyy opastamaan muita ja saa osakseen arvos­tusta.

Vastaa­vasti sokea lapsi pääsee loistamaan harjoi­tuk­sessa, jossa kaikki toimivat kuuloais­tinsa varassa. Tärkein oivallus, jonka Ylimäki on draama­kas­va­tuk­sesta saanut, liittyy juuri osallis­ta­miseen.
– Jokai­selle pystyy ujuttamaan tehtävän ja roolin, niin että jokainen voi olla tasaver­tainen osa tarinaa. Kun meidät on yhdessä imaistu jännit­tävään tarinaan ja olemme ehkä ratkaisseet jonkin ongelman yhteis­voimin, se vaikuttaa koko porukkaan.

Taval­li­sesta poikkeava tilanne tarjoaa kaikille mahdol­li­suuden tutustua toisiin uudella tavalla. Aikuiset saavat samalla tilai­suuden havain­noida lasten kehitystä ja osaamista.

Aikui­sella ohjaajan rooli

Draama­kas­va­tusta voi tehdä niissä tiloissa ja niillä välineillä, jotka kulloinkin ovat käytet­tä­vissä. Tavoit­teel­lisia, noin tunnin mittaisia harjoi­tus­ko­ko­nai­suuksia kannattaa pohjustaa lämmit­te­lyllä, jossa lapset saavat purkaa energiaa ja virit­täytyä tulevaan. Hyvä lämmittely on esimer­kiksi hippa, jolla on teeman mukainen nimi.

Ylimäki tähdentää, että siirtymät todel­li­suuden ja kuvitellun maailman välillä on tärkeää pitää selkeinä. Mieli­ku­vi­tus­maa­ilmaan voi mennä vaikka esterataa pitkin, ja lopuksi voidaan konkreet­ti­sesti ravis­tella roolit harteilta.

Ilmapiiri pysyy turval­lisena, kun aikuinen rohkaisee lapsia ja kuuntelee draama­tuokion herät­tämiä ajatuksia herkällä korvalla. Oman mieli­ku­vi­tuksen riittä­vyy­destä ei Ylimäen mukaan tarvitse olla huolissaan.
– Kannattaa luottaa siihen, että kaikkea ei tarvitse suunni­tella valmiiksi. Aikui­sella on vastuu tarinan eteenpäin viemi­sestä ja tavoit­teista, mutta lapset tietävät kyllä, mitä satumet­sässä on.

Näillä vinkeillä alkuun

Lyhyet harjoitukset: Keksikää tavaroille uusia käyttötarkoituksia tai tehkää pareittain harjoituksia, joissa toinen toistaa parinsa liikkeet kuin peili.

 

Ennen pitkää harjoitusta: Lämmitelkää ja tehkää draamasopimus, jossa sovitte yhteisistä pelisäännöistä.

 

Tarinat elämään: Lue ensin muutama sivu lastenkirjasta. Miettikää sitten, kuinka voisitte itse olla mukana tarinassa. Tehkää vaikka äänimaailma tarinan ympäristöstä tai improvisoikaa uudenlainen loppukohtaus.

 

Prosessidraama: Tehkää retki kuvitteelliseen maahan ja perehtykää asukkaiden tapoihin. Päättäkää yhdessä, miten maassa kävellään tai tervehditään (esimerkiksi pyörähdetään kolme kertaa ympäri ja niiataan).

 

Mielikuvitusta ruokkimaan: Kokoa draamasalkku, jossa on pari käsinukkea, hattuja ja huiveja, muutama soitin sekä pieniä esineitä, kuten pikkukiviä ja kenkä.

Minna Kurvinen