Aivot tarvit­sevat valpas­tu­mista ja palkit­se­vuutta toimiakseen tasapai­noi­sesti. Jos palkit­sevia kokemuksia saa liian helposti ja nopeasti, aivot tulevat riippu­vai­siksi palkit­se­vuu­delle ja mieli­hyvää tuotta­valle dopamii­nille.

 

Ihminen alkaa tarvita palkit­sevia ärsyk­keitä yhä voimak­kaampina ja nopeampina annoksina saavut­taakseen mieli­hyvän kokemuksen, selittää Nina Sajaniemi, joka toimii Helsingin yliopiston opetta­jan­kou­lu­tus­lai­tok­sella varhais­kas­va­tuksen opetuk­sesta vastaavana johtajana.

– Koukut­tavien tieto­ko­ne­pelien luonteeseen kuuluu nopea ja välitön palkit­sevuus. Ne eivät kannusta odottamaan, sietämään epämu­ka­vuutta ja malttamaan mieltä. Oppimis­pelien on havaittu vahvis­tavan merkit­tä­västi muun muassa tehtävään sitou­tu­mista ja motivaa­tiota. Sajaniemen mielestä pitäisi kuitenkin pohtia, sitooko ja motivoiko näitä oppilaita todel­li­suu­dessa oppimis­pelien sisältö vai laitteiden tuottama välitön palkit­sevuus.

– Jos opiskelu on pelkkää viihty­mistä, eivät lapset opi käyttämään tahdon­voi­maansa.
Oppiminen ei voi olla koko ajan välit­tö­mästi palkit­sevaa. Aivot oppivat toista­malla ja niitä toistoja pitää tehdä paljon.

– Mieli­hyvän viiväs­tyt­tä­misen taito ennakoi useiden tutki­musten mukaan hyviä oppimis­tu­loksia, joustavaa käyttäy­ty­misen säätelyä ja oman toiminnan ohjausta. Se liittyy myös elinta­poihin ja vähentää muun muassa ylipai­noi­suuden riskiä.

Oppiakseen aivot tarvitsevat sopivan määrän valpastuttavia ärsykkeitä ja hetkiä rauhoittumiseen.

Sajanie­mellä on hyvä tuntuma lasten kokonais­val­tai­sesta kehityk­sestä ja aivotoi­minnan muovau­tu­mi­sesta. Hän on kehitys­neu­rop­sy­ko­logian dosentti, neurop­sy­ko­logian erikoisp­sy­kologi ja myös lasten­tar­han­opettaja. Ennen yliopis­to­maa­ilmaan siirty­mistään hän toimi usean vuoden ajan kliinisenä neurop­sy­ko­logina HUS:n lasten ja nuorten sairaa­lassa.

Sajaniemi johtaa myös varhai­se­ri­tyis­kas­va­tuksen tutki­mus­ryhmää, jossa tutkitaan alle koului­käisten lasten stres­si­vas­teiden säätelyä, sosiaa­lisia taitoja, leikkiä, ryhmä­käyt­täy­ty­mistä ja oppimista.

Stres­si­reaktiot ja valmiustila

Oppiakseen aivot tarvit­sevat sopivan määrän valpas­tut­tavia ärsyk­keitä, mutta vastaa­vasti myös hetkiä rauhoit­tu­miseen. Stres­si­jär­jes­telmän eli biolo­gisen valpas­tu­mis­jär­jes­telmän käynnis­ty­minen on välttä­mä­töntä tarkkaa­vai­selle toimin­nalle ja oppimi­selle. Epämukava olo liittyy stres­si­reak­tioihin.

– Stres­si­reaktiot ovat tarpeel­lisia, koska ne virkis­tävät aivoja, lisäävät hermo­so­lujen välistä aktii­vi­suutta ja suuntaavat energiaa siihen, että ”nyt tarttis toimii”, Sajaniemi korostaa.

– Kun kohdataan uutta tai asiasta ei olla varmoja, valpas­tutaan. Ihminen tulee valmius­tilaan. Valmiustila on hyvä asia, mikäli se ei jatku liian kauan ja muutu aivoja kuormit­ta­vaksi häiriö­ti­laksi. Jos kuormi­tus­ti­lan­teessa ei kukaan tule ulkopuo­lelta sammut­tamaan stres­si­reak­tioita, niin ”ihmisen apparaatti” kuluttaa itseään loppuun ja tietyssä mielessä ”systeemi menee epäkuntoon”.

– Palkit­se­vuuden kokeminen on sitä, että stres­si­vasteet tasaan­tuvat. Tulee sellainen  hyvä olo, että vitsi, nythän mä tajuan tämän.

Varhais­kas­va­tusym­pä­ris­tössä pienten lasten raken­teilla olevat aivot valpas­tuvat tuon tuostakin kaiken kiinnos­tavan keskellä. Aikuisen  läsnäolo ja hyvä havain­noin­tikyky ovat tärkeitä, jotta nämä oppimis­ti­lanteet pysyvät tasapai­nossa ja saavut­tavat tavoit­teensa.
– Hyvä, kun lapselle tulee vähän kiihkeä olo. Mutta on paha, jos lapsi sulkee kaikelta muulta korvansa muuttuen levot­to­maksi ja uhmak­kaaksi. Hän on  likuor­mit­tu­neessa
tilassa eikä hallitse reaktioitaan. Jatku­vassa käymis­ti­lassa oleva lapsi on reaktii­vinen, valmiina taiste­lemaan, pakenemaan tai jähmet­tymään. Hän on ilman yhteyttä itseen, toiseen tai ulkomaa­ilmaan. Mikään ei ole silloin palkit­se­vampaa kuin se, että joku
liittää hänet turval­li­sesti takaisin sosiaa­liseen yhteyteen.

Epämukavuuden sietokyky on opittu taito.

Epämu­ka­vuuden sietä­mistä opetel­lessaan lapset tarvit­sevat aikuisen kannat­te­levaa ohjausta. Tuen avulla lapset oppivat suhtau­tumaan tuleviin haasteisiin rohkeasti.
– Lasten kyky etsiä jousta­vasti uusia toiminnan tapoja pulmal­li­sissa tilan­teissa lisääntyy, kun reaktii­vi­suuden ja välit­tömän palkit­se­vuuden tarve vähenee.

Digita­li­saatio – renki vai isäntä?

Sajaniemen mukaan tieto­tek­niikka on helpot­tanut monia asioita ja tullut opetukseen jäädäkseen. Se on myönteistä kehitystä. Digihur­moksen sivutuot­teena tullutta tutki­mus­tiedon vastaista käsitystä aivotoi­min­nasta hän kuitenkin vastustaa.  Sajaniemi arvos­telee myös digitaa­listen oppimi­sym­pä­ris­töjen kritii­ki­töntä laajen­ta­mista koulu­maa­ilmaan.

– En ole vakuut­tunut, ymmär­tääkö hallitus itsekään, mitä se digiloi­kallaan ajaa takaa. Pitäisi pysähtyä pohtimaan arvojen ja moraa­lisen kasva­tuksen merki­tystä.

– Meidän tulisi miettiä, millaisia opetus­si­sältöjä haluamme. Mitkä ovat tulevan yhteis­kunnan osaajien arvot? Minkä­laista ihmis­kuvaa haluamme vahvistaa?

Sajaniemi kaipaa kriitistä keskus­telua aiheesta. Digita­li­saatio ei ole hänen mielestään
mikään itsei­sarvo eikä uuden­laisen oppimisen edellä­kävijä. Se pitäisi ymmärtää vain välineenä ja palve­lijana.
– Jos se osattaisiin kääntää pedago­gi­sesti tarkoi­tuk­sen­mu­kai­seksi, niin siinä on paljon mieltä ja sovel­let­tavaa.
Varhais­kas­va­tuk­ses­sakin on ruvettu enene­vässä määrin käyttämään työn tukena digitaa­lisia laitteita. Päivä­kodit ovat kokeilleet digitaa­lisia oppimi­sym­pä­ristöjä erityi­sesti dokumen­taation apuna. Sajaniemi pitää ajatusta järkevänä, koska se on yhdis­tet­tä­vissä toimin­nal­li­suuteen.
– On vaarana, että uusi tekno­logia vähentää käsillä tekemisen arvoa. Meillähän ovat lasten käden­taidot jo huoles­tut­ta­vasti vähen­tyneet. Tutki­muk­sissa kerrotaan pienten lasten olevan taitavia sormi­näp­pä­ryy­dessä.
– Mutta se, kuinka nopeasti osaa painella näppäimiä ja kuinka hyvin näyttöä pyyhkäis­tessään ymmärtää sormeaan liu’uttaa, on vain kapea siivu todel­li­sista käden­tai­doista: käsit­te­le­mi­sestä, kokei­le­mi­sesta tai tunnus­te­le­mi­sesta. Kiinniot­ta­mi­sesta, kurkot­ta­mi­sesta, avaami­sesta tai sulke­mi­sesta.

Sormi­näp­pä­ryyden kasva­misen takia voidaan menettää jotakin ainut­laa­tuista ihmisen ikivan­hoista, lajityy­pil­li­sistä ominai­suuk­sista.

Sosiaa­linen media

Nina Sajaniemen mielestä on tarpeen miettiä verkko­ym­pä­ris­tössä toimi­misen vaiku­tuksia erilaisten käytös­mallien muodos­tu­miseen. Nopeat sähköiset viestin­tä­keinot voivat vahvistaa reaktii­visia toimin­ta­malleja ja jarruttaa itseää­telyn kehit­ty­mistä.
– Itsesäätely ei toimi, kun lähetetään kiukkuisia viestejä harkit­se­matta niiden sisältöä. Nimet­tömänä ja kasvot­tomana voi kirjoittaa mitä tahansa ilman välitöntä tunne­val­taista palau­tetta.
Uusi tekno­logia tuleekin toden­nä­köi­sesti vaikut­tamaan reaktioiden viiväs­tyt­tä­misen taidon eli inhibition kehit­ty­miseen. Inhibitio on aivojen perus­a­se­tuksia: itselle tai toisille haitaksi olevaa toimintaa on opittava estämään.

Kiinnostus sosiaa­lista mediaa kohtaan saattaa liittyä haluun markki­noida itseä sen sijasta, että nopeat ja vaivat­tomat yhteydet kannus­tai­sivat kuunte­lemaan tai välit­tämään toisista. Riskinä on digitaa­lisen narsi­simin lisään­ty­minen.
– Verkossa voi luoda itsestään minkä kuvan tahansa joutu­matta siitä vastuuseen. Hakeu­tu­malla saman­mie­listen ryhmiin saa vain sellaista palau­tetta, joka vahvistaa sitä kuvaa. Jos joku yrittää tuoda saman­mie­listen keskus­teluun toisen­laisen äänen, netissä sellaista on helppo mollata ja riistää häneltä oikeus omaan ääneensä.

Sajaniemi varoittaa myös oppimisen taitojen heikke­ne­mi­sestä. Siihen saattaa johtaa lasten ja nuorten taipumus pitää hakuko­neiden tuloksia oikeana totuutena. On puhuttu jopa älylli­sestä klepto­ma­niasta, jossa kyky kopioida ja sijoittaa hyvin muotoiltu ajatus uuteen kontekstiin tekee siitä oman ja toden.

Markku Tasala

Tausta­ma­te­ri­aalina käytetty:
Nina Sajaniemi (2016): Vanhat aivot, uudet oppimi­sym­pä­ristöt – digita­li­saatio evoluution haastajana. Teoksessa Annarilla Ahtola (toim.) Psyyk­kinen hyvin­vointi ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus.