Aivot tarvitsevat valpastumista ja palkitsevuutta toimiakseen tasapainoisesti. Jos palkitsevia kokemuksia saa liian helposti ja nopeasti, aivot tulevat riippuvaisiksi palkitsevuudelle ja mielihyvää tuottavalle dopamiinille.

 

Ihmi­nen alkaa tar­vita pal­kit­se­via ärsyk­keitä yhä voi­mak­kaam­pina ja nopeam­pina annok­sina saa­vut­taak­seen mie­li­hy­vän koke­muk­sen, selit­tää Nina Sajaniemi, joka toi­mii Helsingin yli­opis­ton opet­ta­jan­kou­lu­tus­lai­tok­sella var­hais­kas­va­tuk­sen ope­tuk­sesta vas­taa­vana johtajana.

– Koukuttavien tie­to­ko­ne­pe­lien luon­tee­seen kuu­luu nopea ja väli­tön pal­kit­se­vuus. Ne eivät kan­nusta odot­ta­maan, sie­tä­mään epä­mu­ka­vuutta ja malt­ta­maan mieltä. Oppimispelien on havaittu vah­vis­ta­van mer­kit­tä­västi muun muassa teh­tä­vään sitou­tu­mista ja moti­vaa­tiota. Sajaniemen mie­lestä pitäisi kui­ten­kin poh­tia, sitooko ja moti­voiko näitä oppi­laita todel­li­suu­dessa oppi­mis­pe­lien sisältö vai lait­tei­den tuot­tama väli­tön palkitsevuus.

– Jos opis­kelu on pelk­kää viih­ty­mistä, eivät lap­set opi käyt­tä­mään tahdonvoimaansa.
Oppiminen ei voi olla koko ajan välit­tö­mästi pal­kit­se­vaa. Aivot oppi­vat tois­ta­malla ja niitä tois­toja pitää tehdä paljon.

– Mielihyvän vii­väs­tyt­tä­mi­sen taito enna­koi usei­den tut­ki­mus­ten mukaan hyviä oppi­mis­tu­lok­sia, jous­ta­vaa käyt­täy­ty­mi­sen sää­te­lyä ja oman toi­min­nan ohjausta. Se liit­tyy myös elin­ta­poi­hin ja vähen­tää muun muassa yli­pai­noi­suu­den riskiä.

Oppiakseen aivot tarvitsevat sopivan määrän valpastuttavia ärsykkeitä ja hetkiä rauhoittumiseen.

Sajaniemellä on hyvä tun­tuma las­ten koko­nais­val­tai­sesta kehi­tyk­sestä ja aivo­toi­min­nan muo­vau­tu­mi­sesta. Hän on kehi­tys­neu­rop­sy­ko­lo­gian dosentti, neu­rop­sy­ko­lo­gian eri­koisp­sy­ko­logi ja myös las­ten­tar­han­opet­taja. Ennen yli­opis­to­maa­il­maan siir­ty­mis­tään hän toimi usean vuo­den ajan klii­ni­senä neu­rop­sy­ko­lo­gina HUS:n las­ten ja nuor­ten sairaalassa.

Sajaniemi joh­taa myös var­hai­se­ri­tyis­kas­va­tuk­sen tut­ki­mus­ryh­mää, jossa tut­ki­taan alle kou­lui­käis­ten las­ten stres­si­vas­tei­den sää­te­lyä, sosi­aa­li­sia tai­toja, leik­kiä, ryh­mä­käyt­täy­ty­mistä ja oppimista.

Stressireaktiot ja valmiustila

Oppiakseen aivot tar­vit­se­vat sopi­van mää­rän val­pas­tut­ta­via ärsyk­keitä, mutta vas­taa­vasti myös het­kiä rau­hoit­tu­mi­seen. Stressijärjestelmän eli bio­lo­gi­sen val­pas­tu­mis­jär­jes­tel­män käyn­nis­ty­mi­nen on vält­tä­mä­töntä tark­kaa­vai­selle toi­min­nalle ja oppi­mi­selle. Epämukava olo liit­tyy stressireaktioihin.

– Stressireaktiot ovat tar­peel­li­sia, koska ne vir­kis­tä­vät aivoja, lisää­vät her­mo­so­lu­jen välistä aktii­vi­suutta ja suun­taa­vat ener­giaa sii­hen, että ”nyt tart­tis toi­mii”, Sajaniemi korostaa.

– Kun koh­da­taan uutta tai asiasta ei olla var­moja, val­pas­tu­taan. Ihminen tulee val­mius­ti­laan. Valmiustila on hyvä asia, mikäli se ei jatku liian kauan ja muutu aivoja kuor­mit­ta­vaksi häi­riö­ti­laksi. Jos kuor­mi­tus­ti­lan­teessa ei kukaan tule ulko­puo­lelta sam­mut­ta­maan stres­si­reak­tioita, niin ”ihmi­sen appa­raatti” kulut­taa itse­ään lop­puun ja tie­tyssä mie­lessä ”sys­teemi menee epäkuntoon”.

– Palkitsevuuden koke­mi­nen on sitä, että stres­si­vas­teet tasaan­tu­vat. Tulee sel­lai­nen  hyvä olo, että vitsi, nyt­hän mä tajuan tämän.

Varhaiskasvatusympäristössä pien­ten las­ten raken­teilla ole­vat aivot val­pas­tu­vat tuon tuos­ta­kin kai­ken kiin­nos­ta­van kes­kellä. Aikuisen  läs­nä­olo ja hyvä havain­noin­ti­kyky ovat tär­keitä, jotta nämä oppi­mis­ti­lan­teet pysy­vät tasa­pai­nossa ja saa­vut­ta­vat tavoitteensa.
– Hyvä, kun lap­selle tulee vähän kiih­keä olo. Mutta on paha, jos lapsi sul­kee kai­kelta muulta kor­vansa muut­tuen levot­to­maksi ja uhmak­kaaksi. Hän on  likuormittuneessa
tilassa eikä hal­litse reak­tioi­taan. Jatkuvassa käy­mis­ti­lassa oleva lapsi on reak­tii­vi­nen, val­miina tais­te­le­maan, pake­ne­maan tai jäh­met­ty­mään. Hän on ilman yhteyttä itseen, toi­seen tai ulko­maa­il­maan. Mikään ei ole sil­loin pal­kit­se­vam­paa kuin se, että joku
liit­tää hänet tur­val­li­sesti takai­sin sosi­aa­li­seen yhteyteen.

Epämukavuuden sietokyky on opittu taito.

Epämukavuuden sie­tä­mistä ope­tel­les­saan lap­set tar­vit­se­vat aikui­sen kan­nat­te­le­vaa ohjausta. Tuen avulla lap­set oppi­vat suh­tau­tu­maan tule­viin haas­tei­siin rohkeasti.
– Lasten kyky etsiä jous­ta­vasti uusia toi­min­nan tapoja pul­mal­li­sissa tilan­teissa lisään­tyy, kun reak­tii­vi­suu­den ja välit­tö­män pal­kit­se­vuu­den tarve vähenee.

Digitalisaatio – renki vai isäntä?

Sajaniemen mukaan tie­to­tek­niikka on hel­pot­ta­nut monia asioita ja tul­lut ope­tuk­seen jää­däk­seen. Se on myön­teistä kehi­tystä. Digihurmoksen sivu­tuot­teena tul­lutta tut­ki­mus­tie­don vas­taista käsi­tystä aivo­toi­min­nasta hän kui­ten­kin vas­tus­taa.  Sajaniemi arvos­te­lee myös digi­taa­lis­ten oppi­mi­sym­pä­ris­tö­jen kri­tii­ki­töntä laa­jen­ta­mista koulumaailmaan.

– En ole vakuut­tu­nut, ymmär­tääkö hal­li­tus itse­kään, mitä se digi­loi­kal­laan ajaa takaa. Pitäisi pysäh­tyä poh­ti­maan arvo­jen ja moraa­li­sen kas­va­tuk­sen merkitystä.

– Meidän tulisi miet­tiä, mil­lai­sia ope­tus­si­säl­töjä haluamme. Mitkä ovat tule­van yhteis­kun­nan osaa­jien arvot? Minkälaista ihmis­ku­vaa haluamme vahvistaa?

Sajaniemi kai­paa krii­tistä kes­kus­te­lua aiheesta. Digitalisaatio ei ole hänen mielestään
mikään itsei­sarvo eikä uuden­lai­sen oppi­mi­sen edel­lä­kä­vijä. Se pitäisi ymmär­tää vain väli­neenä ja palvelijana.
– Jos se osat­tai­siin kään­tää peda­go­gi­sesti tar­koi­tuk­sen­mu­kai­seksi, niin siinä on pal­jon mieltä ja sovellettavaa.
Varhaiskasvatuksessakin on ruvettu ene­ne­vässä mää­rin käyt­tä­mään työn tukena digi­taa­li­sia lait­teita. Päiväkodit ovat kokeil­leet digi­taa­li­sia oppi­mi­sym­pä­ris­töjä eri­tyi­sesti doku­men­taa­tion apuna. Sajaniemi pitää aja­tusta jär­ke­vänä, koska se on yhdis­tet­tä­vissä toiminnallisuuteen.
– On vaa­rana, että uusi tek­no­lo­gia vähen­tää käsillä teke­mi­sen arvoa. Meillähän ovat las­ten käden­tai­dot jo huo­les­tut­ta­vasti vähen­ty­neet. Tutkimuksissa ker­ro­taan pien­ten las­ten ole­van tai­ta­via sorminäppäryydessä.
– Mutta se, kuinka nopeasti osaa pai­nella näp­päi­miä ja kuinka hyvin näyt­töä pyyh­käis­tes­sään ymmär­tää sor­me­aan liu’uttaa, on vain kapea siivu todel­li­sista käden­tai­doista: käsit­te­le­mi­sestä, kokei­le­mi­sesta tai tun­nus­te­le­mi­sesta. Kiinniottamisesta, kur­kot­ta­mi­sesta, avaa­mi­sesta tai sulkemisesta.

Sorminäppäryyden kas­va­mi­sen takia voi­daan menet­tää jota­kin ainut­laa­tuista ihmi­sen iki­van­hoista, laji­tyy­pil­li­sistä ominaisuuksista.

Sosiaalinen media

Nina Sajaniemen mie­lestä on tar­peen miet­tiä verk­ko­ym­pä­ris­tössä toi­mi­mi­sen vai­ku­tuk­sia eri­lais­ten käy­tös­mal­lien muo­dos­tu­mi­seen. Nopeat säh­köi­set vies­tin­tä­kei­not voi­vat vah­vis­taa reak­tii­vi­sia toi­min­ta­mal­leja ja jar­rut­taa itse­ää­te­lyn kehittymistä.
– Itsesäätely ei toimi, kun lähe­te­tään kiuk­kui­sia vies­tejä har­kit­se­matta nii­den sisäl­töä. Nimettömänä ja kas­vot­to­mana voi kir­joit­taa mitä tahansa ilman väli­töntä tun­ne­val­taista palautetta.
Uusi tek­no­lo­gia tulee­kin toden­nä­köi­sesti vai­kut­ta­maan reak­tioi­den vii­väs­tyt­tä­mi­sen tai­don eli inhi­bi­tion kehit­ty­mi­seen. Inhibitio on aivo­jen perus­a­se­tuk­sia: itselle tai toi­sille hai­taksi ole­vaa toi­min­taa on opit­tava estämään.

Kiinnostus sosi­aa­lista mediaa koh­taan saat­taa liit­tyä haluun mark­ki­noida itseä sen sijasta, että nopeat ja vai­vat­to­mat yhtey­det kan­nus­tai­si­vat kuun­te­le­maan tai välit­tä­mään toi­sista. Riskinä on digi­taa­li­sen nar­si­si­min lisääntyminen.
– Verkossa voi luoda itses­tään minkä kuvan tahansa jou­tu­matta siitä vas­tuuseen. Hakeutumalla saman­mie­lis­ten ryh­miin saa vain sel­laista palau­tetta, joka vah­vis­taa sitä kuvaa. Jos joku yrit­tää tuoda saman­mie­lis­ten kes­kus­te­luun toi­sen­lai­sen äänen, netissä sel­laista on helppo mol­lata ja riis­tää häneltä oikeus omaan ääneensä.

Sajaniemi varoit­taa myös oppi­mi­sen tai­to­jen heik­ke­ne­mi­sestä. Siihen saat­taa joh­taa las­ten ja nuor­ten tai­pu­mus pitää haku­ko­nei­den tulok­sia oikeana totuu­tena. On puhuttu jopa älyl­li­sestä klep­to­ma­niasta, jossa kyky kopioida ja sijoit­taa hyvin muo­toiltu aja­tus uuteen kon­teks­tiin tekee siitä oman ja toden.

Markku Tasala

Taustamateriaalina käy­tetty:
Nina Sajaniemi (2016): Vanhat aivot, uudet oppi­mi­sym­pä­ris­töt – digi­ta­li­saa­tio evo­luu­tion haas­ta­jana. Teoksessa Annarilla Ahtola (toim.) Psyykkinen hyvin­vointi ja oppi­mi­nen. Jyväskylä: PS-kustannus.