Digitaalinen toimintaympäristö muokkaa maailmaa ja vääjäämättä myös sosiaalialaa. Missä digin suhteen sosiaalialalla mennään juuri nyt?

 

 

Digi­ta­li­saa­tio on yksi aikamme suu­rim­pia tek­no­lo­gi­sia muu­tok­sia. Se mul­lis­taa maa­il­maa ja samalla myös sosi­aa­lia­laa. Asiakastietojärjestelmiä alet­tiin digi­ta­li­soida jo 1990-luvun puolella.

2010-luvulla sosi­aa­li­työtä on Suomessa jon­ki­nas­tei­sesti tehty myös ver­kossa, mutta eten­kin Lappi on pit­kien väli­mat­ko­jensa vuoksi eden­nyt digi­ta­li­saa­tiossa omaa, edis­tyk­sel­listä tahtiaan.

Pitkään kehi­tel­lystä Lapin Virtu.fi ‑por­taa­lista löy­ty­vät jo samasta pai­kasta Lapin kun­tien säh­köi­set pal­ve­lut, etä­vas­taa­no­tot sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle ja kou­lu­ku­raat­to­rille, digi­per­he­työtä ja pal­jon muuta.

Digitaalisuus voi myös lisätä asiakkaan osallisuutta.

Kiinnostus digi­taa­li­sen sosi­aa­li­työn kehit­tä­mi­seen on kas­va­nut kovasti koro­nan aiheut­ta­mien poik­keus­o­lo­jen vaikutuksesta.

– Sosiaalialalta kui­ten­kin puut­tuu vielä yhtei­nen ymmär­rys ja stra­te­gia siitä, mitä kaik­kea digi­ta­li­saa­tio alalla tar­koit­taa ja mitä se voisi alalle tar­jota, sanoo Lapin yli­opis­ton väi­tös­kir­ja­tut­kija ja jo pit­kään sosi­aa­li­työn ja digi­ta­li­saa­tion suh­detta tar­kas­tel­lut Maarit Kairala.

– Nyt, kun EU on nimen­nyt 2020-luvun digi­taa­li­suu­den vuo­si­kym­me­neksi ja Suomessakin eri­lai­set digi­taa­li­set kehit­tä­mis­oh­jel­mat ete­ne­vät vauh­dilla, toi­vot­ta­vasti myös sosiaali­alan ammat­ti­lai­set ja tut­ki­jat saa­vat lisää resurs­seja alan omista arvoista läh­te­vän digi­ta­li­saa­tion ja kou­lu­tuk­sen edel­leen kehit­tä­mi­seen, Kairala sanoo.

– Koronan jäl­keen seu­raava askel sosi­aa­li­työn digi­ta­li­saa­tiossa on mie­les­täni digi­ta­li­saa­tion laa­dun ja vai­kut­ta­vuu­den vahvistaminen.

Teknologia kehitetty muihin tarkoituksiin

Korona pakotti alan nopeasti osit­tai­seen etä­so­si­aa­li­työ­hön ja käyt­tä­mään digi­taa­li­sia työ­vä­li­neitä kuten video­pu­he­luita. Valitettavasti vauh­di­kas siir­ty­mi­nen tuotti myös digi­syr­jäy­ty­mistä: suin­kaan kai­killa asiak­kailla Suomessa ei ole toi­min­ta­ky­kyä tai omaan käyt­töönsä sopi­via lait­teita, joilla hyö­dyn­tää poik­keus­o­lo­jen etäpalveluja.

– Syrjäytymisuhka oli toki tun­nis­tettu jo ennen koro­naa ja sii­hen oli pyritty vas­taa­maan opet­ta­malla asiak­kaille parem­pia digi­tai­toja, Maarit Kairala kertoo.

Viestinnän sävyyn on syytä panostaa.

Etäsosiaalityötä kui­ten­kin vai­keut­taa osin se, että nykyi­sin käy­tössä oleva tek­no­lo­gia on usein alun perin kehi­tetty mui­hin tar­koi­tuk­sin kuin sosiaalityöhön.

– On tär­keää tuot­taa väli­neitä, joita kaikki asia­kas­ryh­mät, kuten vai­kea­vam­mai­set, van­huk­set tai kou­lut­ta­mat­to­mat maa­han­muut­ta­jat, kyke­ne­vät käyt­tä­mään, Kairala sanoo.

– Mitä enem­män tule­vai­suu­dessa sosiaali­alan osaa­jat ovat alusta pitäen mukana ideoi­massa ja kehit­tä­mässä lait­teita ja sovel­luk­sia yhdessä insi­nöö­rien ja koo­da­rei­den kanssa, sitä parem­min tuo­tok­set tule­vat sovel­tu­maan sosiaalityöhön.

Aina sama tavoite

Vaikka nyky­tek­no­lo­gia on aiheut­ta­nut toi­saalla syr­jäy­ty­mistä, tois­ten asia­kas­ryh­mien suh­teen digi on toi­mi­nut erin­omai­sesti, Pelastakaa Lapset ry:n Digitaalinen sosi­aa­li­työ las­ten ja nuor­ten tukena ‑hank­keen han­ke­suun­nit­te­lija Sonja Soini kertoo.

– Jo ennen koro­naa autoimme SPR:n Espoon nuor­ten tur­va­ta­loa otta­maan käyt­töön video­pu­he­lut, jotta nuo­ria saa­tai­siin parem­min tapaa­mi­siin. Pian kävi ilmi, että video­yh­tey­den ansiosta nuo­rilta peruun­tui pal­jon vähem­män tapaa­mi­sai­koja kuin aiem­min, Sonja Soini sanoo.

– Sosiaalialalla on pal­jon asiak­kaita, jotka eivät pysty tule­maan tapaa­mi­seen, kun heitä vaikka ahdis­taa lii­kaa. Heille etä­so­si­aa­li­työ on erit­täin hyvä tukikeino.

Etä- ja lähi­so­si­aa­li­työ ase­te­taan usein vas­tak­kain. Ne kui­ten­kin kuu­lu­vat ehdot­to­masti yhteen, Soini muistuttaa.

– Työympäristöstä riip­pu­matta sosi­aa­li­työllä on aina sama tavoite: etsiä paras tapa aut­taa ja tukea asia­kasta, oli kyse sit­ten perin­tei­sestä tapaa­mi­sesta, etäyh­tey­den­pi­dosta, digi­taa­li­sista työ­ka­luista tai omahoidosta.

Digisosiaalityön pää­määrä ei mis­sään nimessä ole se, että kaikki työ teh­täi­siin lopulta etänä. Nyt käyn­nissä oleva poik­keus­o­lo­jen etä­työs­ken­tely ei myös­kään ole digi­so­si­aa­li­työtä par­haim­mil­laan, Soini painottaa.

– Nyt korona-aikana ei etsitä parasta pal­ve­lu­pol­kua, vaan pyri­tään vain kai­kin tavoin aut­ta­maan ihmi­siä läpi poikkeusolojen.

Osallisuus voi lisääntyä

Kun korona jos­kus jää taakse, video­pu­he­luita ja muita digiyh­teyk­siä toi­vot­ta­vasti käy­te­tään aiem­paa jous­ta­vam­min ja asia­kas­läh­töi­sesti, Soini visioi.

– Työajoista täy­tyy toki pitää kiinni ja sen asiak­kaat kyllä ymmär­tä­vät, mutta esi­mer­kiksi niille ajoille, jol­loin oma työn­te­kijä ei ole tavoi­tet­ta­vissa, olisi hie­noa voida tar­jota vaikka digi­taa­lista oma­hoi­toa tai krii­sic­hat­tia, johon asia­kas voi akuu­tissa krii­sissä olla yhteydessä.

Digitalisaatio voi myös lisätä asiak­kaan osal­li­suutta. Asiakastietojärjestelmät ovat jo muut­tu­massa hal­lin­non väli­neestä sosi­aa­li­työn ja asiak­kai­den omaksi työ­vä­li­neeksi Apotin Maisa-por­taa­lin ja tule­vien sosiaali­alan Omakanta-pal­ve­lu­jen tavoin.

– Jos asia­kas pää­see samasta pai­kasta kat­so­maan ja kom­men­toi­maan omia tie­to­jaan ja ken­ties jär­jes­tel­män kautta tie­to­tur­val­li­sesti otta­maan yhteyttä omiin työn­te­ki­jöi­hinsä, lisää se asiak­kaan mah­dol­li­suuk­sia osal­li­suu­teen, Soini sanoo.

Mikään työkulttuuri ei muutu jos muutosta ei johdeta.

Mikään työ­kult­tuuri ei muutu, jos muu­tosta ei joh­deta. Siksi työ­elä­mässä jo ole­vien on tär­keää suh­tau­tua digi­ta­li­saa­tioon avoi­min mielin.

– Joskus kuu­lee aja­tuk­sen, että nuo­ret tuo­vat sit­ten muka­naan uudet käy­tän­nöt. On kui­ten­kin aika pal­jon vaa­dittu, että joku uutena alalle tuleva ottaisi ja ryh­tyisi mul­lis­ta­maan työn­teon käy­tän­töjä eten­kin, kun digi vaa­tii aluksi rahal­lista sat­sausta lait­tei­siin ja ohjel­mis­toi­hin. Tämän vuoksi esi­hen­ki­löi­den ja jo työssä ole­vien panos sulau­tu­van sosi­aa­li­työn jal­kau­tu­mi­sessa on keskeinen.

Sosiaalipalveluissa huo­miota tulisi kiin­nit­tää myös sii­hen, miten pal­ve­luista teh­dään aiem­paa hou­kut­te­le­vam­pia apua tar­vit­se­ville, Soini miettii.

– Alallamme on yhä tiet­tyä tai­pu­musta pyr­kiä hil­lit­se­mään asia­kas­vir­taa kont­rol­loi­malla pal­ve­lu­jen saa­vu­tet­ta­vuutta. Tämä taas on ris­ti­rii­dassa ennal­taeh­käi­se­vyyttä koros­ta­van tavoit­teen kanssa.

– Kun ihmi­nen googlai­lunsa jäl­keen vih­doin löy­tää tiensä jul­kis­ten sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen tai jär­jes­tö­jen net­ti­si­vuille, vas­taa­vatko sivut hänen tun­ne­ti­laansa? Tuntuuko hänestä, että nyt löy­tyi tur­val­li­nen ja luot­ta­muk­sel­li­nen paikka, jossa häntä ymmär­re­tään, josta saa apua ja johon haluaa ottaa yhteyttä vai tör­määkö hän vaik­kapa ammat­ti­ter­mei­hin? Viestinnän sävyyn on ehdot­to­masti syytä panostaa.

Houkuttelevammat sivut sai­si­vat ihmi­set aiem­min pal­ve­lu­jen pii­riin, mikä tun­ne­tusti pie­nen­täisi pit­källä aika­vä­lillä yhteis­kun­nan kustannuksia.

– Ajatellaan vaik­kapa odot­ta­via per­heitä ja vau­va­per­heitä. Heille pitäisi ehdot­to­masti mark­ki­noida sosi­aa­li­sessa mediassa koh­den­ne­tusti kun­nan tar­joa­maa koti­pal­ve­lua, Soini havainnollistaa.

– Miksi? Koska tie­dämme, että avun tar­joa­mi­nen van­hem­pien jak­sa­mi­son­gel­miin vauva-aikana ehkäi­see suu­ren mää­rän ongel­mia myö­hem­min lap­sen elämässä.

Tapio Ollikainen