Pikkujoulun juhliminen suomalaisessa yhteiskunnassa merkitsee jotakin muuta kuin joulun juhlimista. Monissa sosiaalitoimiston työpaikoissa henkilökunta tarjoaa perinteistä ruokaa ja glögiä.

 

 

Juhlan­vietto jat­kuu riip­puen työyh­tei­sön ohjel­mista, lau­la­malla, tans­si­malla tai muilla esi­tyk­sillä. Pää­sään­töi­sesti juh­lat ovat rau­hal­li­sia ja pöy­dissä työn­te­ki­jät istu­vat nii­den kol­le­goi­den kanssa, joi­hin heillä on hyvät suh­teet. Toi­sen revii­rille astu­mi­nen sal­li­taan hymyi­le­mällä, ei muuta. Tänä vuonna osal­lis­tuin Tam­pe­reen vas­taan­ot­to­kes­kuk­seen pik­ku­jou­luun, jonka itse koin tera­piana. Kol­men­kym­me­nen vuo­den aikana Suo­messa työs­ken­nel­les­säni tämä oli ensim­mäi­nen kerta, kun en koke­nut yhtään pel­koa lähes­tyä muita ja osal­lis­tua täy­sillä; lau­la­malla, kes­kus­te­le­malla, tans­si­malla, syö­mällä ja juo­malla ilman mitään pel­koa, että astui­sin toi­sen revii­rille. Tässä tilai­suu­dessa kaikki hymyi­li­vät ja halai­li­vat kuin vel­jek­set, olipa työn­te­kijä eri­taus­tai­nen tai kan­ta­suo­ma­lai­nen, olipa työn­te­kijä esi­mies tai var­tija, niitä rajoja ei näky­nyt ollen­kaan.

Nykyi­nen suo­ma­lai­nen yhteis­kunta puhuu pal­jon Suo­men muu­tok­sesta, hil­jai­sella äänellä, skep­ti­sesti, sala­myh­käi­sesti jopa vai­ke­ne­malla. Avoi­muus tul­ki­taan monissa työ­pai­koissa vaa­ral­li­sena ja työn­te­ki­jää epäil­lään. Tarja Nyström (2006) ker­too, että näistä huo­noista peri­aat­teista halu­taan päästä eroon. Läpi­nä­ky­vyys ja avoi­muus ovat tär­keitä, niin vies­tin­ku­lun puo­lesta kuin yhtei­sön hyvin­voin­nin puo­lesta. Laki viran­omais­ten toi­min­nan jul­ki­suu­desta 20 § toteaa, että viran­omai­sen on edis­tet­tävä toi­min­tansa avoi­muutta ja tässä tar­koi­tuk­sessa tar­vit­taessa laa­dit­tava oppaita, tilas­toja ja muita jul­kai­suja sekä tie­toai­neis­toja pal­ve­luis­taan, rat­kai­su­käy­tän­nös­tään sekä yhteis­kun­tao­loista ja nii­den kehi­tyk­sestä toi­mia­lal­laan.

Tampereen vastaanottokeskuksen toimintamalli

Suu­ren vai­ku­tuk­sen Tam­pe­reen vas­taan­ot­to­kes­kuk­sen työyh­tei­sön toi­min­ta­mal­lissa tekee avoi­muus ja jous­ta­vuus. Työn­te­ki­jät kes­kus­te­le­vat tois­tensa kanssa empaat­ti­sesti ja ystä­väl­li­sesti. Tässä ketään ei jätetä syr­jään, olipa kyseessä kol­lega tai asia­kas. Kaikki hoi­tuu moniam­ma­til­li­sesti tuke­malla toi­si­aan asioi­den hoi­ta­mi­sessa lop­puun. Oudot kat­seet tai eleet, ter­veh­ti­mättä jät­tä­mi­nen, tuo­mit­se­vat kom­men­tit ammat­ti­pä­te­vyy­destä selän takana ovat vie­raita peri­aat­teitta, joita ei arvos­teta. Täl­lai­nen hen­ki­lö­kun­nan avoi­muus antaa tilaa jokai­selle työn­te­ki­jälle kas­vaa yhtei­sesti toi­mi­maan orga­ni­saa­tion hyväksi. Lop­pu­jen lopuksi orga­ni­saa­tion on huo­leh­dit­tava työn­te­ki­jän hyvin­voin­nista, koska työn­te­ki­jän hyvin­vointi vai­kut­taa suo­raan hänen työ­tuo­tan­toonsa. Sillä ei ole väliä, mil­laista toi­min­ta­mal­lia tar­vi­taan tie­tyssä orga­ni­saa­tiossa, avoi­muus ja suvait­se­vai­suus ovat arvoja, joita ilman vaa­ran­tuu työn­te­ki­jöi­den ter­veys sekä orga­ni­saa­tion toi­mi­vuus. Työ­hy­vin­vointi tar­koit­taa­kin, että orga­ni­saa­tion hen­ki­lös­tön hyvin­voin­nista (sekä esi­mie­het että työn­te­ki­jät) huo­leh­di­taan monia­lai­sesti unoh­ta­matta sitä, että työ­pai­kalla jokai­nen kan­taa osal­taan vas­tuuta työ­paik­kansa viih­ty­vyy­destä ja sitä kautta myös työn ja työyh­tei­sön tuot­ta­vuu­desta. (Manka 2007.)

Vastaanottokeskuksen esimiehen erikoinen johtamisen tyyli

Olemme tot­tu­neet tie­tyn­lai­siin esi­mies­roo­lei­hin sosi­aa­li­pal­ve­lui­den hie­rark­ki­sissa raken­teissa. Täl­lai­nen malli monilla työ­pai­koilla toi­mii esteenä tie­don ja vies­tin­nän tuot­ta­mi­selle sekä hen­ki­lö­kun­nan tun­te­mi­selle. Alem­mat esi­mie­het toi­mi­vat tämän hie­rar­kian pai­neessa eivätkä uskalla ylit­tää näitä rajoja.

Vas­taan­ot­to­kes­kuk­sen esi­mie­hen lähes­ty­mis­tapa on täy­sin vas­tak­kai­nen; vapaa, suvait­se­vai­nen ja yhden­ver­tai­nen. Esi­mies ei puhu pal­jon, mutta on hyvä kuun­te­lija ja on sulau­tu­nut hen­ki­lö­kun­taan osana tii­miä teke­mällä jopa ohjaa­jien kanssa jos­kus fyy­sistä työtä tai nau­ra­malla yhtei­sissä het­kissä. Tässä hie­rar­kiaa ei näy, mutta tämä ei vähennä esi­mie­hen roo­lia, koska kaikki kun­nioit­ta­vat hänen ään­tään, kun hän sanoo vii­mei­sen sanan. Mie­tin sitä, mihin tämä vapaan kas­vun joh­ta­mis­fi­lo­so­fiaa perus­tuu. Tässä ker­ron lyhyen kes­kus­te­lun esi­mie­hes­tämme: ”Yhdessä tie­teel­li­sessä artik­ke­lissa esi­tet­tiin USA:n ja Kana­dan väli­seen tur­val­li­suu­teen liit­ty­viä mal­leja. Artik­ke­lissa todet­tiin ame­rik­ka­lais­ten kan­ta­van run­saasti aseita asu­kas­lu­ku­mää­rään näh­den tur­va­tak­seen itse­ään, kun taas jos­sa­kin Poh­jois-Kana­dassa asuk­kaat jät­tä­vät kotien ovet auki. Kana­dassa ihmi­set eivät koe tur­val­li­suu­den lisään­ty­vän aseita kan­ta­malla, vaan vas­tuun­tun­toi­suutta lisää­mällä, mikä tapah­tuu vain ihmi­sen omasta tah­dosta, kun anne­taan tilaa kas­vaa vapaassa ajat­te­lussa.”

Nyky­ään puhu­taan eri­lai­sista työ­kult­tuu­reista, tii­mi­työstä ja pai­no­te­taan niitä peri­aat­teita, jotka suu­relta osin koh­dis­tu­vat orga­ni­saa­tion stra­te­gi­aan eikä yksi­löi­den kehit­tä­mi­seen. Sosi­aa­li­työ perus­tuu hyvin­voin­nin moraa­li­nä­kö­kul­maan, joten jos täh­täi­messä on hyvin­voin­ti­kult­tuuri, on panok­set­kin koh­dis­tet­tava sii­hen, ei stra­te­gian hio­mi­seen, byro­kraat­ti­seen ja hie­rark­ki­seen toi­min­ta­mal­lin. ”Teko­jen ja tai­to­jen rin­nalla, eikä vain rin­nalla, vaan jopa edellä, ovat joh­ta­jan arvot, usko­muk­set, ole­tuk­set, ihmis­kä­si­tys ja itse­tun­te­mus. Jos halu­taan muut­taa joh­ta­mis­kult­tuu­ria, on halut­tava kehit­tää kaik­kia näitä osa-alueita”, sanoo Heikki Paju­nen Nove­tos-blo­gissa 7.3.2016. On todettu, että yhtei­sön hyvä ilma­piiri riip­puu joh­ta­mis­kult­tuu­rista. Vapaus tuo luot­ta­musta ja kaikki alkaa siitä.

Hyvää uutta vuotta!

Sil­vana Berki

Sosi­aa­li­työn­te­kijä

 

Kir­jal­li­suus

Manka, Marja-Liisa (2007) Työ­rau­han julis­tus: miten olla ihmi­siksi alai­sena ja esi­mie­henä. Hel­sinki: Kir­ja­paja.