Myön­nän suo­raan, että tek­ni­nen ymmär­ryk­seni saa­vutti rajansa jo sil­loin, kun VHS-nau­hu­rit varus­tet­tiin ajas­ti­mella. Muistan aja­tel­leeni, että seu­raa­van tek­ni­sen inno­vaa­tion on pakko olla mie­hi­tetty ava­ruus­lento Marsiin.

Kännykkä oli sii­hen men­nessä jo nähty, tosin vain TV-sar­jassa ja pilai­lu­mie­lessä, Maxwell Smart ‑nimi­sen salai­sen agen­tin ken­gän­poh­ja­pu­he­li­mena, jossa oli pyö­ri­tet­tävä nume­ro­va­lit­sin. Sellaisia löy­tyy yhä tele­foo­ni­tek­nii­kan museoista.

Tekninen kehi­tys tuli mie­leen selail­les­sani artik­ke­lia sosi­aa­lia­lan töi­den digi­ta­li­soi­tu­mi­sesta. Ennusteet viit­taa­vat sii­hen, että sosi­aali ­huol­lolle on käy­mässä kuten pank­ki­pal­ve­luille – asiointi hoi­tuu, mutta vain äärim­mäi­sen tär­keät asiat hoi­de­taan luon­nol­li­sissa olo­suh­teissa, läsnä ole­vien ihmis­ten koh­taa­mi­sina. Suurin osa asioin­neista toteu­te­taan täl­lai­sen ske­naa­rion mukaan etäyhteyksin.

Sosiaalihuollon tehtävä on oletusten karsiminen ja ihmisten todellisten olosuhteiden tutkiminen.

Olisi mie­len­kiin­toista tie­tää, minkä­lainen etäyh­teys riit­täisi vaik­kapa asiak­kaan eli­no­lo­jen sel­vit­tä­mi­seen. Virtuaalitodellisuus on jo nykyi­sel­lään sen ver­ran etäällä reaa­li­to­del­li­suu­desta, ettei vir­hear­vioille ole tar­vetta jät­tää enem­pää elin­ti­laa. Virheitä kun esiin­tyy reaa­li­maa­il­mas­sa­kin aivan kylliksi.

Todistin omaa vir­heus­ko­mus­tani muun muassa tilan­teessa, jossa kut­su­matta vie­rai­lin päih­deon­gel­mai­sen kir­joissa kul­ke­neen aikuis­asiakkaan kotona – ensim­mäi­senä sosiaali­työntekijänä hänen asiak­kuu­tensa aikana. Perintötilallaan liki erak­kona asu­nut mies teki piha­maal­laan polt­to­puita, oli ensin ihmeis­sään ja sit­ten ilah­tu­nut har­vi­nai­sesta vie­raas­taan eikä odo­tuk­sista poi­ke­ten osoit­ta­nut merk­kejä päihdeongelmastaan.

Eteisessä huo­mioni kiin­nit­tyi mit­ta­vaan ja asian­tun­te­muk­sella koot­tuun per­hos­ko­koel­maan. Kun ker­roin arve­le­vani mie­hen päih­deon­gel­maa odo­tet­tua lie­vem­mäksi, hän kor­jasi arvio­tani sano­malla, ettei oikeas­taan lain­kaan koske Alkon tuot­tei­siin. Asioinnit kun­ta­kes­kuk­sessa ovat vain olleet yksi­ne­lä­jälle sosi­aa­li­sesti niin ahdis­ta­via, että niitä var­ten on pitä­nyt ottaa muu­tama olut. Muuten on ollut vai­kea saada sanaa suustaan.

Tunnustin olleeni mie­hen elä­män­ta­van suh­teen hako­teillä ja arve­lin hänen elä­vän olo­suh­tei­siin näh­den var­sin nor­maa­lia elä­mää. Mies oli siitä eri mieltä ja totesi pai­nok­kaasti, ettei hänen per­hees­sään eikä kai­keti suvus­saan­kaan ole ollut yhden ainutta nor­maa­lia ihmistä. Mutta eivät he päih­deon­gel­mia ole hank­ki­neet. Ovat vain esi­merk­kejä elä­män­ta­vasta ja olo­suh­teista, jotka eivät enää vas­tan­neet väes­tön val­ta­vir­ran ajatuskulkuja.

Digistä oiva apuväline.

Käsitykset todel­li­suu­desta ovat useim­mi­ten tul­kin­toja, mutta jos tul­kin­nan alku­perä on vir­tu­aa­li­nen eli väärä, käsi­tys ei muutu rea­lis­ti­seksi vir­tu­aa­li­maa­il­man rajoissa.

Sosiaalihuollon pää­teh­tä­vänä on ollut perus­teet­to­mien ole­tus­ten ja ennak­ko­luu­lo­jen kar­si­mi­nen ja ihmis­ten todel­lis­ten olo­suh­tei­den tut­ki­mi­nen. Digitalisaatio voi tar­jota sii­hen apu­vä­li­neitä, mutta vain niitä.

Niin kauan kuin Marsiin ei len­netä pai­kal­lis­vuo­roilla, kan­nat­taa luot­taa enem­män Elias Lönnrotin kek­si­mään kul­jes­ke­le­vaan kyse­le­mi­seen ja havain­noin­tiin kuin digitekniikkaan.