”Kun ihminen on asunnoton, ihmisarvo katoaa  kokonaan jonnekin.”

 

Vuon­na 2015 Suomes­sa oli tilas­to­jen mukaan noin 1 496 asun­no­ton­ta naista, ja ARAn selvi­tys­ten mukaan nuorten nais­ten osu­us asun­not­tomista on lisään­tynyt koko 2000-luvun. Tämä on huo­mat­tu myös Tam­pereen päi­htynei­den päivä­toim­intakeskus Huolt­sul­la. Uusim­pana piir­teenä on muual­ta muut­tanei­den suuri osu­us.

Muut­toli­iket­tä tapah­tuu pienem­miltä paikkakun­nil­ta kasvukeskuk­si­in ja isom­pi­in kaupunkei­hin. Liikku­vu­us on lisään­tynyt työt­tömyy­den ja juuret­to­muu­den myötä. Isot kaupun­git vetävät nuo­ria naisia parem­man elämän toivos­sa. Vas­tas­sa voi kuitenkin olla huonom­mat olot kuin haja-asu­tusalueel­la, jos­ta lähde­ti­in velko­ja pakoon tai seikkailun­halus­sa kokeile­maan rajo­ja.

Huolt­sun johta­va ohjaa­ja Ruut Hiekka­nen ker­too, että nyt eletään toisen­laises­sa yhteiskun­nas­sa kuin muu­tamia kym­meniä vuosia sit­ten. Ennen piti olla jokin syy lähtemiseen, esimerkik­si työ.

− Nyt ei ole työtä, eikä asun­toakaan, lähde­tään muuten vain. Yleen­sä asi­akkaamme sanovat, että siel­lä mis­tä he ovat läht­e­neet, ei ole mitään ja tääl­lä sen­tään on jotain.

Tam­pereen kaupun­gin ylläpitämä Huolt­su on mata­lan kyn­nyk­sen päi­hde- ja mie­len­ter­veystyön päivä­toim­intakeskus päi­hdeon­gel­maisille. Huolt­sun tehtävänä on vähen­tää mie­len­ter­veys- ja päi­hdeon­gelmien aiheut­tamia lisäon­gelmia ja tar­jo­ta apua sitä tarvit­seville.

Tar­jol­la on ruokaa, lep­osi­ja, puh­tai­ta vaat­tei­ta, pesey­tymis­mah­dol­lisu­us ja pien­tä toim­intaa. Huolt­sun palvelui­ta hyö­dyn­tää päivit­täin noin 60−90 henkilöä. Huolt­sul­la on mah­dol­lisu­us myös keskustel­la elämän­ti­lanteestaan työn­tek­i­jän kanssa.

Ei ole mitään menetettävää – paitsi äitiys

− Näil­lä ihmisil­lä on ajatuk­se­na, että on aivan sama heille mitä tapah­tuu, sanoo Hiekka­nen.

Väki­val­ta, huumau­saineet, huostaan­otot, rahankäyt­töon­gel­mat, asioiden hoita­mat­to­muus ja elämän­hallinnan puut­teet ovat usein syynä itse­tun­non ja ihmis­ar­von kadot­tamiseen. Asun­not­tomille naisille usein tärkein­tä elämässä on äitiys. Äit­inä olem­i­nen, tois­es­ta ihmis­es­tä huole­htimi­nen ja oman elämän hallinta ovat kuitenkin vaikei­ta asun­not­tomana – ja ilman asun­toa pienikin valo äit­inä olosta sam­muu. Asun­not­to­muu­teen ajaudu­taan usein velka­an­tu­misen vuok­si, joka rajoit­taa asun­non saan­tia.

Toivoisin, että elämä olisi sellaista tasaista, eikä olisi mitään jännitystä vaan ihan normaalia arkea.

Asun­not­to­muu­teen ollaan väsyneitä ja voimat ovat lop­puneet. Ajatuk­sis­sa on vain huoli siitä, kuin­ka selvitä tästäkin päivästä?

− Velat pitää aina mak­saa jotenkin. Sik­si nuoret naiset joutu­vat myymään itseään saadak­seen yösi­jan tai ainei­ta, toteaa Ruut Hiekka­nen. Hyväk­sikäyt­tö on hyvin raakaa, varsinkin nuorten nais­ten kohdal­la.

Hiekkasen mukaan iso joukko asun­not­tomista on menet­tänyt luot­ta­muk­sen yhteiskun­taan ja vira­nomaisi­in.

− Mie­lenki­in­to on kadon­nut omas­ta elämästä ja asioiden hoita­miseen ei ole tarpeek­si voimia. Nuorten nais­ten asun­not­to­muus ei näy kaduil­la, sil­lä naiset majail­e­vat tut­tavien ja suku­lais­ten luona vail­la vak­i­naista asun­toa.

Piiloa­sun­not­to­muus tekee ilmiöstä vaikeasti hal­lit­ta­van ja ongelmien lisään­tyessä pitkit­tyy usein myös asun­not­to­muus. Pitkäaikaisas­un­not­to­muudessa on kyse pitkit­tyneestä tai tois­tu­vas­ta asun­not­to­muud­es­ta, johon usein liit­tyy köy­hyy­den lisäk­si vaikei­ta mie­len­ter­veysongelmia, päi­hderi­ip­pu­vu­ut­ta, rikol­lisu­ut­ta tai väki­val­taa. Tähän ryh­mään arvioidaan kuu­lu­van noin 40−50 pros­ent­tia kaik­ista yksin elävistä asun­not­tomista.

Toisten armoilla

− On tosi raskas­ta olla tois­t­en armoil­la. Kun ihmi­nen on asun­no­ton, tun­tuu että ihmis­ar­vo katoaa jotenkin kokon­aan, pohtii 34-vuo­tias asun­no­ton nainen piipah­taes­saan Huolt­sul­la ruokaile­mas­sa.

Ihmis­ar­von menet­tämisen tunne on raskas­ta ja nais­es­ta ammat­ti­henkilötkään eivät aina kohtele asun­no­ton­ta ihmis­ar­voa kun­nioit­taen. Nainen kiit­tää kuitenkin Huolt­sun ole­mas­saoloa mah­dol­lisu­ud­es­ta päästä nukku­maan päiväl­lä, kun yöt hän usein valvoo rautatiease­mal­la. Ruokailumah­dol­lisu­us on ollut hänen mielestään upea asia. Nainen ker­too, että hän on saa­mas­sa oman asun­non, joka helpot­taa hänen elämään­sä myös henkises­ti.

– Toivoisin, että sit­ten elämä olisi sel­l­aista tasaista, eikä olisi mitään jän­ni­tys­tä vaan ihan nor­maalia arkea. Naisen mielestä kaupunkien pitäisi helpot­taa asun­to­jen saamista ja tukea yksinäisiä enem­män asun­non han­kkimises­sa. Asun­non saami­nen helpot­taisi yhteiskun­taan sitou­tu­mista.

Mikä avuksi?

Asun­not­to­muu­den ongel­ma on val­takun­nalli­nen, mut­ta isois­sa kaupungeis­sa nais­ten lisään­tynyt asun­not­to­muus herät­tää eniten huol­ta. Asun­not­to­muus voi pahim­mil­laan johtaa ongel­makier­teeseen, jota on vaikea pysäyt­tää. Päi­htei­den ja hyväk­sikäytön seu­rauk­se­na mie­len­ter­veysongel­mat lisään­tyvät. Noidanke­hä on valmis.

− Asun­not­to­muudessa kun­nas­ta toiseen tai luukul­ta toiseen juok­sut­ta­mi­nen saisi vähen­tyä ja tilalle saisi tul­la yhteis­vas­tu­ullisu­us, toteaa Ruut Hiekka­nen.

Kaikille pitäisi taa­ta oma asun­to, koti, jos­ta käsin jokainen voi rak­en­taa elämään­sä. Jos asi­akas ei pysty tai osaa mak­saa vuokraansa, hän tarvit­see tähän tukea. Asi­akaslähtöisyy­dessä on kyse asi­akkaan kuun­telemis­es­ta ja välit­tämis­es­tä. Tarvi­taan elämään val­men­tavaa työotet­ta, rin­nal­la kulk­i­jaa, ihmistä joka kat­soo silmi­in ja kysyy mitä sin­ulle tänään kuu­luu. Mut­ta ensik­si tarvi­taan asun­to.

Min­na Hieta­la, Tiina Kivimä­ki, Jen­ni Lun­dan, Kris­ti­ina Van­ha­-Jaakko­la, Ani­ta Ikä­valko

sosiono­mi (YAMK) ‑opiske­li­jat, Tamk

Mer­ja Sinkko­nen

koulu­tus­pääl­likkö, yliopet­ta­ja, Tamk