Kiperä tilanne töissä stressaa vähemmän, kun tiedostaa oman mielen ja kehon tunnereaktioita, sanoo työnohjauksen uranuurtaja Anna-Maija Immaisi.

 

 

Ylio­pis­tol­li­sen työ­noh­jaus­kou­lu­tuk­sen kehit­täjä ja sosi­aa­lia­lan työ­noh­jaa­mi­sen pio­neeri Anna-Maija Immai­silla on iso huoli. Moni työn­te­kijä vaih­taa pois sosi­aa­lia­lalta uupu­neena tai alaan tur­hau­tu­neena, eikä eten­kään sosi­aa­li­työn­te­ki­jän avoi­mia paik­koja saada kai­kissa kun­nissa täytettyjä.

Se ei ole sinänsä ihme, sillä alan teh­tä­vistä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän työ on Työ­ter­veys­lai­tok­sen tut­ki­mus­ten mukaan yksi hen­ki­sesti haa­voit­ta­vim­mista amma­teista ter­veys­kes­kus­lää­kä­rien, kodin­hoi­ta­jien ja perus­kou­lun opet­ta­jien ammat­tien ohella. Las­ten­suo­je­lu­työ kaik­kiensa on eri­tyi­sen rankka sektori.

– Näissä amma­teissa koh­da­taan eri­tyistä yhteis­kun­nan huo­len­pi­toa tar­vit­se­via ihmi­siä, Anna-Maija Immaisi kertoo.

– Samalla vähäi­set resurs­sit, jat­kuva muu­tos ja kiire estä­vät aut­ta­masta ihmi­siä kun­nolla. Tämä ris­ti­riita kuor­mit­taa työn­te­ki­jöitä emo­tio­naa­li­sesti ja kognitiivisesti.

Sosiaalialan töissä asiakkaan voimakas tunne sähköistää myös työntekijän.

Sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jöi­den työ­elä­män laa­tua ja työn suju­vuutta olisi Immai­sin mie­lestä mah­dol­lista kohen­taa parem­malla työ­noh­jauk­sella. Nykyt­ren­din suo­sima nopea­tem­poi­nen, rat­kai­su­kes­kei­nen työ­noh­jaus ei sosi­aa­lia­lalle ole usein­kaan paras vaih­toehto, Immaisi toteaa.

– Se aut­taa pää­tök­sen­teossa ja työ­pro­ses­sien sel­keyt­tä­mi­sessä mutta ei paneudu työn­te­ki­jän oleel­li­sim­paan instru­ment­tiin: mie­leen ja ajatteluun.

Toi­saalta usein aja­tel­laan, että työ­noh­jauk­seksi riit­tää se, että ihmi­set pää­se­vät puhu­maan tun­teis­taan ja jaka­maan koke­muk­si­aan käsillä ole­vista tapauk­sista. Toki tämä tekee hyvää, mutta parempi olo tulee vain hetkeksi.

– Sosi­aa­li­nen tuki ja kuul­luksi tule­mi­sen koke­mus aut­taa kes­tä­mään vähän pidem­pään, mutta rat­kai­su­kes­kei­nen työ­noh­jaus ei vah­vista työn­te­ki­jän hen­kistä kes­tä­vyyttä pit­källä aikavälillä.

Tukea ymmärtää tunteita ja omaa mieltä

Apua syväl­li­sem­pään tun­tei­den ja aja­tus­ten hal­lin­taan saa­daan neu­ro­tie­teen uusista tulok­sista, jotka selit­tä­vät miten ihmi­set rea­goi­vat hen­ki­sesti ja fyy­si­sesti kuor­mit­ta­vissa tilanteissa.

– Ihan aluksi on hyvä tie­tää, että ihmi­selle on laji­tyy­pil­listä rea­goida ensin tun­teilla nopeasti ja voi­mak­kaasti. Kuvan­ta­mis­lait­teilla voi­daan todeta, että tun­teet vai­kut­ta­vat koko kehossa, Anna-Maija Immaisi kertoo.

– Tun­teet tart­tu­vat vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa ja läh­te­vät lau­kalle hyvin hel­posti. Esi­mer­kiksi rank­koja las­ten­suo­je­lu­ta­pauk­sia käsit­te­le­vässä tii­missä tun­teet kaap­paa­vat hel­posti pääosan.

– Oma hen­ki­lö­his­to­riamme vai­kut­taa sii­hen, mikä seikka eri tilan­teissa vai­kut­taa voi­mak­kaam­min juuri mei­hin tai miten syvästi pro­vo­soi­dumme eri asioista. Kukaan ei ole suo­jassa näiltä mekanismeilta.

Työ­noh­jaus par­haim­mil­laan aut­taa ihmi­siä ymmär­tä­mään ja hal­lit­se­maan omaa miel­tään ja tun­tei­taan entistä parem­min. Raja oman mie­len ja kehon ja asiak­kaan tun­tei­den ja tilan­teen välillä voimistuu.

– Tämän kautta työn­te­kijä voi pysyä eril­li­senä ja jak­saa tun­nis­taa, että hänellä itsel­lään voi aivan hyvin olla hyvä päivä menossa, vaikka asiak­kaalla elämä oli­si­kin juuri nyt äärim­mäi­sen pahassa solmussa.

Sosi­aa­lia­lan töissä asiak­kaan voi­ma­kas tunne säh­köis­tää myös työn­te­ki­jän. Hän kokee tun­teen aiheut­ta­mia fysio­lo­gi­sia vai­ku­tuk­sia itses­sään: pulssi kiih­tyy, käm­me­niä hikoi­lut­taa, hen­gi­tys tihenee.

– Kun työn­te­kijä tun­nis­taa täl­lai­sia reak­tioita itses­sään, hän voi oppia otta­maan ”pari askelta taak­se­päin” ja rau­hoit­taa itsensä ennen kuin tilanne muut­tuu ran­kaksi, Immaisi sanoo.

Kun liian moni alue aivoissa kuor­mit­tuu saman­ai­kai­sesti, voi vaikka huo­mata kävel­leensä eri paik­kaan kuin mihin piti olla menossa. Alan kir­jal­li­suu­dessa puhu­taan ADT-oireyh­ty­mästä (Atten­tion Deficit Trait), Immaisi kertoo.

Hinta määrittelee liikaa, kun työnohjaajapalveluita hankitaan.

– Tämä tila syn­tyy jat­ku­vasta tun­ne­myl­lä­kästä, ärsyk­kei­den ja eri­lais­ten silp­pu­töi­den ja kes­key­ty­mis­ten hal­lit­se­mat­to­masta kokonaisuudesta.

Jos täl­lai­set reak­tiot tie­tää ja tun­nis­taa, työn­te­kijä ymmär­tää ajoissa mennä työ­ter­veys­huol­toon huol­ta­maan sitä tär­keintä työ­ka­lu­aan, omaa pää­tään ja saa aivonsa rau­hoit­tu­maan. Ja todel­la­kin vailla häpeän tun­teita: täl­lai­set reak­tiot ovat ihmi­selle tyypillisiä.

Tätä sosiaalialalla tarvitaan

Anna-Maija Immaisi on ehti­nyt ural­laan kou­lut­taa noin 600 työ­noh­jaa­jaa Turun yli­opis­tossa yli 30 vuo­den aikana. Hän on myös luo­nut suun­ta­vii­vat suo­ma­lai­selle työ­noh­jaus­kou­lu­tuk­selle, ja vuo­desta 1985 alkaen toi­mi­nut työnohjaus‑, joh­ta­mis- ja kehit­tä­mis­kon­sul­toin­nin yrittäjänä.

Yhtei­nen tai­val sosi­aa­lia­lan työ­noh­jauk­sen kanssa alkoi vuonna 1974, kun hän teki sosi­aa­li­työn­te­ki­jän opin­to­jen lop­pu­työnsä työnohjauksesta.

Tällä het­kellä Immaisi näkee työ­noh­jaa­jan haas­teena omata riit­tä­vät taus­ta­tie­dot ja kyvyn poh­tia asiak­kai­densa kanssa sitä, mitä itse kukin kes­tää työs­sään vau­rioi­tu­matta. Pitää myös miet­tiä, miten suun­ni­tella ja orga­ni­soida työ, että se sujuu ja tukee työntekoa.

Jo pitem­pään Immaisi on seu­ran­nut Var­si­nais-Suo­men kun­tien ja kau­pun­kien sosi­aa­lia­lan työ­noh­jauk­sen kil­pai­lu­tuk­sia. Vali­tet­ta­vasti alalle tava­taan valita useim­mi­ten rat­kai­su­kes­kei­nen työ­noh­jaaja, Immaisi harmittelee.

– Hinta mää­rit­te­lee valin­taa lii­kaa. Lisäksi tilaa­jan pitäisi parem­min sel­vit­tää se, miten hyvin työ­noh­jaa­ja­kan­di­daatti todel­li­suu­dessa ymmär­tää juuri sosi­aa­li­työn vaatimuksia.

– Kevyempi, sapluu­na­mai­nen kon­septi on toki hel­posti hal­vempi kuin syväl­li­sesti ajat­te­lua ja tun­ne­tai­toja kehit­tävä sekä sosi­aa­li­työn hen­kistä vaa­ti­vuutta ymmär­tävä työ­noh­jaus. Olen silti täy­sin vakuut­tu­nut siitä, että täl­lai­sella työ­noh­jauk­sella saa­daan huo­mat­ta­vasti parem­mat ja kes­tä­väm­mät tulok­set työn­te­ki­jöi­den elä­män­laa­dun ja jak­sa­mi­sen suhteen.

– Kyse on lopulta koko alan arvos­tuk­sesta ja sen vaa­ti­vuu­den tunnustamisesta.

Tapio Olli­kai­nen