Tehok­kaaseen oppimiseen liittyvät uteliaisuus, tutki­minen ja ihmettely, joille kannattaa antaa tilaa ja aikaa, sanoo professori Kirsti Lonka.

 

Jo hyvin pienillä lapsilla on jonkin­lainen esiym­märrys siitä, kuinka maailma toimii. He alkavat tutkia maailmaa esimer­kiksi heitte­le­mällä tavaroita syöttötuolista.

−Vanhempia se saattaa ärsyttää, mutta kannattaa muistaa, että se on lasten tapa tutkia ympäris­töään: kuinka kauas ja millä tavoin esine lentää ja millaisen äänen se päästää pudotessaan, muistuttaa Helsingin yliopiston kasva­tus­tieteen professori Kirsti Lonka, joka antaa kirjassaan Oivaltava oppiminen vinkkejä myös varhaiskasvatukseen.

Vauva tutkii esineitä työntä­mällä niitä suuhunsa. Ympäristön tutki­minen laajenee, kun lapsi oppii konttaamaan ja vetelemään tavaroita hyllystä alas. Pienen lapsen ajattelu perustuu aistiär­syk­keisiin, kun aikuinen taas ohjautuu omista sisäi­sistä malleistaan käsin.

Pienet lapset ovat luonnostaan uteliaita ja tutkivia, joten varhais­kas­va­tuk­sessa heille ei kannata alkaa luennoida, vaan annetaan heidän oivaltaa itse asioita. Sillä tavoin he oppivat tehok­kaasti ja mukavasti ja samalla innos­tuvat oppimisestaan.

− Joissakin maissahan lapset istutetaan pulpettiin jo 3-vuotiaina kuunte­lemaan aikuisia, eikä se ole ollenkaan luonteen­omaista pienille lapsille, Lonka sanoo.

Luova ajattelu ruokkii mieli­ku­vi­tusta. Keskeistä oival­ta­vassa oppimi­sessa on Longan mukaan luovan ajattelun oppiminen. Luovassa ajatte­lussa lapset saavat vapaasti käyttää mieli­ku­vi­tustaan ja kehitellä ideoita, kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja arvioida ja vertailla niitä toisiinsa.

Aktivoiva opetus­kes­kustelu antaa tilaa lasten omille kysymyk­sille ja heidän keksi­milleen vastauk­sille: ”Miksi ihmisellä on kaksi silmää? Entä jos niitä olisikin kolme?”

Kasvattaja voi keksiä uusia tapoja saada lapset kysymään ja ihmettelemään.

Luovaa ajattelua aktivoivat erityi­sesti ”entä, jos” -kysymykset. Kasvat­tajan tehtävä on auttaa lapsia myös nauttimaan luovasta  proses­sista. Kun uutta asiaa lähdetään opettamaan lapselle, kannattaa ensin ottaa selvää, mitä ajatuksia hänellä on ennestään asiasta.

Motivaatio oppimiseen herää, jos asiaan liittyen kerrotaan aluksi jokin tapaus tai pieni tarina. Lasten kanssa voidaan myös tehdä pieni koe ja kysyä heiltä, mitä siinä tapahtui ja miksi.

− Heitetään esimer­kiksi pallo vierimään pitkin lattiaa ja pyydetään lapsia kertomaan, miksi pallo pyörii.

Longan mukaan 3−5-vuotiailla on kulttuu­rista riippu­matta maail­masta hyvin saman­kal­taisia ajatuksia, eikä 3-vuotias välttä­mättä osaa erotella omaa mieltään muiden mielestä.

− Harvalla 3-vuoti­aalla on käsitys siitä, että on olemassa erilaisia ihmisiä, ja jokainen katsoo asioita omasta näkökul­mastaan. Lapsi saattaa ajatella, että kun hän on nähnyt jonkin asian, kaikki muutkin ovat nähneet sen.

Oppimisen tärkeät tunteet

Oival­ta­vassa, tutki­vassa oppimi­sessa otetaan ensin selvää, millä tasolla lapset ovat ja mitä he ajatte­levat opetet­ta­vasta asiasta.

Lasten esittämät kysymykset antavat tietoa siitä, mikä heidän ymmärryksensä taso on.

Lapsille esitet­tävät kysymykset saattavat nostattaa jopa hämmen­nyksen tunteita, jotka ovat hedel­mäl­lisiä tehokkaan oppimisen kannalta. Oival­ta­vassa oppimi­sessa on tärkeää tukea oppimiseen liittyviä myönteisiä tunteita kuten uteliai­suutta ja oppimisen iloa. Lasten keskus­te­lulle annetaan tilaa, sillä silloin heillä on mahdol­lisuus oppia toistensa ajatuksista.

− Ei saa viedä lapselta oppimisen iloa alkamalla paasata valmiita vastauksia, ennen kuin lapsi on kysynyt jotain opetet­ta­vasta asiasta, Lonka muistuttaa.

Oppimisen prosessia käynnis­tellään tukemalla lapsen vahvuuksia ja antamalla raken­tavaa palau­tetta. Lapset oppivat myös siitä, että he vasta­vuo­roi­sesti sääte­levät toistensa toimintaa. Jos joku esimer­kiksi heittää toista lapiolla päähän, ei heittäjää ajeta rangais­tuk­seksi nurkkaan häpeämään. Sen sijaan aletaan keskus­tella siitä, että lapiolla ei saa heitellä, koska se sattuu.

Tarkoitus on, että muutkin lapset osallis­tuvat pohdintaan, jolloin he oppivat perus­te­lemaan ja kehit­tämään ajatuksia yhdessä muiden kanssa, Lonka lisää.

Koska lapset ovat luonnostaan hyvin aktii­visia ja oppivat tekemällä, voidaan kiinnos­tusta opetet­tavaan asiaan syventää erilai­silla peleillä ja leikeillä. Suomessa vapaa leikki on ollut perin­tei­sesti lasten tärkein oppimisen kenttä.

− Ennen 7 vuoden ikää lapsella pitää olla paljon mahdol­li­suuksia leikkiä ilman, että aikuinen säätelee sitä.

Vapaa leikki tärkeä oppimisen kenttä

Leikki kehittää abstraktia ajattelua ja valmiutta muun muassa yleis­tysten tekemiseen. Se kehittää myös lapsen toimi­juuden tunnetta. Leikin avulla lapsi voi kuvitella erilaisia maailmoja ja rooleja, mikä kehittää luovuutta.

Vapaan leikin on lähdettävä liikkeelle lasten omista ideoista. Heidän täytyy antaa tiiminä kehittää leikkiä eteenpäin. Lapsen mieli­ku­vi­tusta ei saa mennä rajoit­tamaan, vaan aikuisen tehtävänä on tehdä mahdol­li­seksi leikin eteneminen.

− Kun omat lapseni olivat pieniä, he halusivat leikkiä Spice Girlsejä. Joku olisi voinut sitä kovasti paheksua, mutta päivä­kodin henki­lö­kunta auttoi heitä siinä leikissä.

Leikeissä kehit­tyvät myös lapsen ongel­man­rat­kai­su­taidot, sillä usein leikin juoneen sisältyy jokin ongelma tai risti­rii­ta­ti­lanne, joka vaatii ratkaisua. Joskus ongelmat saattavat liittyä todel­li­senkin elämän tilan­teisiin. Pelaa­minen on hyvä oppimisen kenttä, sillä siinä on pelaa­jalla aktii­vinen rooli.

Vapaan leikin on lähdettävä liikkeelle lasten omista ideoista.

Pelissä on selkeät säännöt, joita kaikkien on nouda­tettava. Pelissä on mahdol­lisuus kehittyä koko ajan parem­maksi, ja onnis­tu­neesta suori­tuk­sesta yleensä palkitaan. Pelaa­minen kehittää muun muassa sitkeyttä, keskit­ty­mis­kykyä, epäon­nis­tu­misen sieto­kykyä ja luovuutta. Tieto­ko­ne­pelit kehit­tävät myös ongel­man­rat­kai­su­taitoja, käden ja silmän yhteis­työtä ja avaruu­del­lista hahmottamista.

Kysymykset herät­tävät kiinnostuksen

Oival­tavan oppimisen tarkoi­tuksena ei ole pinta­puo­lisen tiedon muista­minen, vaan muutosten aikaan­saa­minen ajatte­lussa ja toimin­nassa. Tätä voidaan tutkia yhdessä lasten kanssa esimer­kiksi katso­malla jokin elokuva. Ennen elokuvaa keskus­tellaan aiheesta, jota se käsit­telee. Elokuvan jälkeen lapsilta kysytään uudestaan, mitä he nyt ajatte­levat kysei­sestä asiasta. Sitten pohditaan yhdessä heidän kanssaan, miten ja miksi heidän ajatte­lunsa on muuttunut.

− Tällainen on lapsille hyvin motivoivaa, Lonka vinkkaa.

Oppimisen ilo nousee Longan mukaan muun muassa siitä, että lapsi oppii uppou­tumaan johonkin häntä kiinnos­tavaan asiaan ja pohdis­ke­lemaan sitä eri näkökul­mista. Lapsille lukeminen on tärkeää, sillä tarinat herät­tävät lapsissa aina mielenkiintoa.

Oival­tavan oppimisen mallissa lapsi oppii huomaa­mattaan paljon, sillä kun kiinnostus syttyy ja sitä pidetään yllä, oppiminen syvenee. Päivä­kodin pedagogia perus­tuukin paljon lasten kuunte­le­miseen ja heidän kiinnos­tuk­sensa mahdol­lis­ta­miseen. Lonka muistuttaa, että tieto ja kiinnostus korre­loivat aina, eikä ihminen kiinnostu asiasta, josta hän ei tiedä mitään. Jo ensim­mäisen kysymyksen myötä alkaa kiinnos­tuskin herätä.

Ammat­ti­tai­toiset varhais­kas­vat­tajat tietävät oival­tavan oppimisen periaatteet ja osaavat yleensä soveltaa niitä luontevasti.

Luova oppiminen

Oppiminen alkaa ihmet­te­lystä, johon liittyy oman tietä­myksen rajojen oival­ta­minen. Motivaatio on oppimisen kannalta erittäin tärkeää. Ihminen jaksaa ponnis­tella hanka­lienkin asioiden kanssa, kunhan hän kokee itsensä motivoituneeksi.

Sisäinen motivaatio on sitä, että toiminta itsessään on motivoivaa ja mielekästä.

Ulkoinen motivaatio syntyy ulkoi­sista palkin­noista tai rangais­tuk­sista. Ulkoinen motivaatio voi kehittyä sisäi­seksi motivaa­tioksi, jos ulkoisia palkkioita kohtuut­to­masti korostetaan.

Tunteet liittyvät lähei­sesti muistin toimintaan ja oppimiseen jo aivotoi­minto- jenkin tasolla. Hyvät tunne­taidot auttavat ihmistä oppimaan ja kehit­tymään. Niitä voidaan oppia ja opettaa.

Iita Kettunen

Lähde: Kirsti Lonka, Oivaltava oppiminen (Otava 2015)