Tehokkaaseen oppimiseen liittyvät uteliaisuus, tutkiminen ja ihmettely, joille kannattaa antaa tilaa ja aikaa, sanoo professori Kirsti Lonka.

 

Jo hyvin pie­nillä lap­silla on jon­kin­lai­nen esiym­mär­rys siitä, kuinka maa­ilma toi­mii. He alka­vat tut­kia maa­il­maa esi­mer­kiksi heit­te­le­mällä tava­roita syöt­tö­tuo­lista.

−Van­hem­pia se saat­taa ärsyt­tää, mutta kan­nat­taa muis­taa, että se on las­ten tapa tut­kia ympä­ris­töään: kuinka kauas ja millä tavoin esine len­tää ja mil­lai­sen äänen se pääs­tää pudo­tes­saan, muis­tut­taa Hel­sin­gin yli­opis­ton kas­va­tus­tie­teen pro­fes­sori Kirsti Lonka, joka antaa kir­jas­saan Oival­tava oppi­mi­nen vink­kejä myös var­hais­kas­va­tuk­seen.

Vauva tut­kii esi­neitä työn­tä­mällä niitä suu­hunsa. Ympä­ris­tön tut­ki­mi­nen laa­je­nee, kun lapsi oppii kont­taa­maan ja vete­le­mään tava­roita hyl­lystä alas. Pie­nen lap­sen ajat­telu perus­tuu ais­tiär­syk­kei­siin, kun aikui­nen taas ohjau­tuu omista sisäi­sistä mal­leis­taan käsin.

Pie­net lap­set ovat luon­nos­taan ute­liaita ja tut­ki­via, joten var­hais­kas­va­tuk­sessa heille ei kan­nata alkaa luen­noida, vaan anne­taan hei­dän oival­taa itse asioita. Sillä tavoin he oppi­vat tehok­kaasti ja muka­vasti ja samalla innos­tu­vat oppi­mi­ses­taan.

− Jois­sa­kin mais­sa­han lap­set istu­te­taan pul­pet­tiin jo 3‑vuotiaina kuun­te­le­maan aikui­sia, eikä se ole ollen­kaan luon­teen­omaista pie­nille lap­sille, Lonka sanoo.

Luova ajat­telu ruok­kii mie­li­ku­vi­tusta. Kes­keistä oival­ta­vassa oppi­mi­sessa on Lon­gan mukaan luo­van ajat­te­lun oppi­mi­nen. Luo­vassa ajat­te­lussa lap­set saa­vat vapaasti käyt­tää mie­li­ku­vi­tus­taan ja kehi­tellä ideoita, kokeilla eri­lai­sia vaih­toeh­toja ja arvioida ja ver­tailla niitä toi­siinsa.

Akti­voiva ope­tus­kes­kus­telu antaa tilaa las­ten omille kysy­myk­sille ja hei­dän kek­si­mil­leen vas­tauk­sille: ”Miksi ihmi­sellä on kaksi sil­mää? Entä jos niitä oli­si­kin kolme?”

Kasvattaja voi keksiä uusia tapoja saada lapset kysymään ja ihmettelemään.

Luo­vaa ajat­te­lua akti­voi­vat eri­tyi­sesti ”entä, jos” ‑kysy­myk­set. Kas­vat­ta­jan teh­tävä on aut­taa lap­sia myös naut­ti­maan luo­vasta  pro­ses­sista. Kun uutta asiaa läh­de­tään opet­ta­maan lap­selle, kan­nat­taa ensin ottaa sel­vää, mitä aja­tuk­sia hänellä on ennes­tään asiasta.

Moti­vaa­tio oppi­mi­seen herää, jos asi­aan liit­tyen ker­ro­taan aluksi jokin tapaus tai pieni tarina. Las­ten kanssa voi­daan myös tehdä pieni koe ja kysyä heiltä, mitä siinä tapah­tui ja miksi.

− Hei­te­tään esi­mer­kiksi pallo vie­ri­mään pit­kin lat­tiaa ja pyy­de­tään lap­sia ker­to­maan, miksi pallo pyö­rii.

Lon­gan mukaan 3−5‑vuotiailla on kult­tuu­rista riip­pu­matta maa­il­masta hyvin saman­kal­tai­sia aja­tuk­sia, eikä 3‑vuotias vält­tä­mättä osaa ero­tella omaa miel­tään mui­den mie­lestä.

− Har­valla 3‑vuotiaalla on käsi­tys siitä, että on ole­massa eri­lai­sia ihmi­siä, ja jokai­nen kat­soo asioita omasta näkö­kul­mas­taan. Lapsi saat­taa aja­tella, että kun hän on näh­nyt jon­kin asian, kaikki muut­kin ovat näh­neet sen.

Oppimisen tärkeät tunteet

Oival­ta­vassa, tut­ki­vassa oppi­mi­sessa ote­taan ensin sel­vää, millä tasolla lap­set ovat ja mitä he ajat­te­le­vat ope­tet­ta­vasta asiasta.

Lasten esittämät kysymykset antavat tietoa siitä, mikä heidän ymmärryksensä taso on.

Lap­sille esi­tet­tä­vät kysy­myk­set saat­ta­vat nos­tat­taa jopa häm­men­nyk­sen tun­teita, jotka ovat hedel­mäl­li­siä tehok­kaan oppi­mi­sen kan­nalta. Oival­ta­vassa oppi­mi­sessa on tär­keää tukea oppi­mi­seen liit­ty­viä myön­tei­siä tun­teita kuten ute­liai­suutta ja oppi­mi­sen iloa. Las­ten kes­kus­te­lulle anne­taan tilaa, sillä sil­loin heillä on mah­dol­li­suus oppia tois­tensa aja­tuk­sista.

− Ei saa viedä lap­selta oppi­mi­sen iloa alka­malla paa­sata val­miita vas­tauk­sia, ennen kuin lapsi on kysy­nyt jotain ope­tet­ta­vasta asiasta, Lonka muis­tut­taa.

Oppi­mi­sen pro­ses­sia käyn­nis­tel­lään tuke­malla lap­sen vah­vuuk­sia ja anta­malla raken­ta­vaa palau­tetta. Lap­set oppi­vat myös siitä, että he vas­ta­vuo­roi­sesti sää­te­le­vät tois­tensa toi­min­taa. Jos joku esi­mer­kiksi heit­tää toista lapiolla pää­hän, ei heit­tä­jää ajeta ran­gais­tuk­seksi nurk­kaan häpeä­mään. Sen sijaan ale­taan kes­kus­tella siitä, että lapiolla ei saa hei­tellä, koska se sat­tuu.

Tar­koi­tus on, että muut­kin lap­set osal­lis­tu­vat poh­din­taan, jol­loin he oppi­vat perus­te­le­maan ja kehit­tä­mään aja­tuk­sia yhdessä mui­den kanssa, Lonka lisää.

Koska lap­set ovat luon­nos­taan hyvin aktii­vi­sia ja oppi­vat teke­mällä, voi­daan kiin­nos­tusta ope­tet­ta­vaan asi­aan syven­tää eri­lai­silla peleillä ja lei­keillä. Suo­messa vapaa leikki on ollut perin­tei­sesti las­ten tär­kein oppi­mi­sen kenttä.

− Ennen 7 vuo­den ikää lap­sella pitää olla pal­jon mah­dol­li­suuk­sia leik­kiä ilman, että aikui­nen sää­te­lee sitä.

Vapaa leikki tärkeä oppimisen kenttä

Leikki kehit­tää abstrak­tia ajat­te­lua ja val­miutta muun muassa yleis­tys­ten teke­mi­seen. Se kehit­tää myös lap­sen toi­mi­juu­den tun­netta. Lei­kin avulla lapsi voi kuvi­tella eri­lai­sia maa­il­moja ja roo­leja, mikä kehit­tää luo­vuutta.

Vapaan lei­kin on läh­det­tävä liik­keelle las­ten omista ideoista. Hei­dän täy­tyy antaa tii­minä kehit­tää leik­kiä eteen­päin. Lap­sen mie­li­ku­vi­tusta ei saa mennä rajoit­ta­maan, vaan aikui­sen teh­tä­vänä on tehdä mah­dol­li­seksi lei­kin ete­ne­mi­nen.

− Kun omat lap­seni oli­vat pie­niä, he halusi­vat leik­kiä Spice Girl­sejä. Joku olisi voi­nut sitä kovasti pahek­sua, mutta päi­vä­ko­din hen­ki­lö­kunta aut­toi heitä siinä lei­kissä.

Lei­keissä kehit­ty­vät myös lap­sen ongel­man­rat­kai­su­tai­dot, sillä usein lei­kin juo­neen sisäl­tyy jokin ongelma tai ris­ti­rii­ta­ti­lanne, joka vaa­tii rat­kai­sua. Jos­kus ongel­mat saat­ta­vat liit­tyä todel­li­sen­kin elä­män tilan­tei­siin. Pelaa­mi­nen on hyvä oppi­mi­sen kenttä, sillä siinä on pelaa­jalla aktii­vi­nen rooli.

Vapaan leikin on lähdettävä liikkeelle lasten omista ideoista.

Pelissä on sel­keät sään­nöt, joita kaik­kien on nou­da­tet­tava. Pelissä on mah­dol­li­suus kehit­tyä koko ajan parem­maksi, ja onnis­tu­neesta suo­ri­tuk­sesta yleensä pal­ki­taan. Pelaa­mi­nen kehit­tää muun muassa sit­keyttä, kes­kit­ty­mis­ky­kyä, epä­on­nis­tu­mi­sen sie­to­ky­kyä ja luo­vuutta. Tie­to­ko­ne­pe­lit kehit­tä­vät myös ongel­man­rat­kai­su­tai­toja, käden ja sil­män yhteis­työtä ja ava­ruu­del­lista hah­mot­ta­mista.

Kysymykset herättävät kiinnostuksen

Oival­ta­van oppi­mi­sen tar­koi­tuk­sena ei ole pin­ta­puo­li­sen tie­don muis­ta­mi­nen, vaan muu­tos­ten aikaan­saa­mi­nen ajat­te­lussa ja toi­min­nassa. Tätä voi­daan tut­kia yhdessä las­ten kanssa esi­mer­kiksi kat­so­malla jokin elo­kuva. Ennen elo­ku­vaa kes­kus­tel­laan aiheesta, jota se käsit­te­lee. Elo­ku­van jäl­keen lap­silta kysy­tään uudes­taan, mitä he nyt ajat­te­le­vat kysei­sestä asiasta. Sit­ten poh­di­taan yhdessä hei­dän kans­saan, miten ja miksi hei­dän ajat­te­lunsa on muut­tu­nut.

− Täl­lai­nen on lap­sille hyvin moti­voi­vaa, Lonka vink­kaa.

Oppi­mi­sen ilo nousee Lon­gan mukaan muun muassa siitä, että lapsi oppii uppou­tu­maan johon­kin häntä kiin­nos­ta­vaan asi­aan ja poh­dis­ke­le­maan sitä eri näkö­kul­mista. Lap­sille luke­mi­nen on tär­keää, sillä tari­nat herät­tä­vät lap­sissa aina mie­len­kiin­toa.

Oival­ta­van oppi­mi­sen mal­lissa lapsi oppii huo­maa­mat­taan pal­jon, sillä kun kiin­nos­tus syt­tyy ja sitä pide­tään yllä, oppi­mi­nen syve­nee. Päi­vä­ko­din peda­go­gia perus­tuu­kin pal­jon las­ten kuun­te­le­mi­seen ja hei­dän kiin­nos­tuk­sensa mah­dol­lis­ta­mi­seen. Lonka muis­tut­taa, että tieto ja kiin­nos­tus kor­re­loi­vat aina, eikä ihmi­nen kiin­nostu asiasta, josta hän ei tiedä mitään. Jo ensim­mäi­sen kysy­myk­sen myötä alkaa kiin­nos­tus­kin herätä.

Ammat­ti­tai­toi­set var­hais­kas­vat­ta­jat tie­tä­vät oival­ta­van oppi­mi­sen peri­aat­teet ja osaa­vat yleensä sovel­taa niitä luon­te­vasti.

Luova oppiminen

Oppi­mi­nen alkaa ihmet­te­lystä, johon liit­tyy oman tie­tä­myk­sen rajo­jen oival­ta­mi­nen. Moti­vaa­tio on oppi­mi­sen kan­nalta erit­täin tär­keää. Ihmi­nen jak­saa pon­nis­tella han­ka­lien­kin asioi­den kanssa, kun­han hän kokee itsensä moti­voi­tu­neeksi.

Sisäinen motivaatio on sitä, että toiminta itsessään on motivoivaa ja mielekästä.

Ulkoi­nen moti­vaa­tio syn­tyy ulkoi­sista pal­kin­noista tai ran­gais­tuk­sista. Ulkoi­nen moti­vaa­tio voi kehit­tyä sisäi­seksi moti­vaa­tioksi, jos ulkoi­sia palk­kioita koh­tuut­to­masti koros­te­taan.

Tun­teet liit­ty­vät lähei­sesti muis­tin toi­min­taan ja oppi­mi­seen jo aivo­toi­minto- jen­kin tasolla. Hyvät tun­ne­tai­dot aut­ta­vat ihmistä oppi­maan ja kehit­ty­mään. Niitä voi­daan oppia ja opet­taa.

Iita Ket­tu­nen

Lähde: Kirsti Lonka, Oival­tava oppi­mi­nen (Otava 2015)