Tehokkaaseen oppimiseen liittyvät uteliaisuus, tutkiminen ja ihmettely, joille kannattaa antaa tilaa ja aikaa, sanoo professori Kirsti Lonka.

 

Jo hyvin pie­nil­lä lap­sil­la on jonkin­lainen esiym­mär­rys siitä, kuin­ka maail­ma toimii. He alka­vat tutkia maail­maa esimerkik­si heit­telemäl­lä tavaroi­ta syöt­tö­tuolista.

−Van­hempia se saat­taa ärsyt­tää, mut­ta kan­nat­taa muis­taa, että se on las­ten tapa tutkia ympäristöään: kuin­ka kauas ja mil­lä tavoin esine lentää ja mil­laisen äänen se päästää pudotes­saan, muis­tut­taa Helsin­gin yliopis­ton kas­va­tusti­eteen pro­fes­sori Kirsti Lon­ka, joka antaa kir­jas­saan Oival­ta­va oppimi­nen vinkke­jä myös varhaiskas­vatuk­seen.

Vau­va tutkii esineitä työn­tämäl­lä niitä suuhun­sa. Ympäristön tutkimi­nen laa­je­nee, kun lap­si oppii kont­taa­maan ja vetelemään tavaroi­ta hyllystä alas. Pienen lapsen ajat­telu perus­tuu ais­tiärsykkeisi­in, kun aikuinen taas ohjau­tuu omista sisäi­sistä malleis­taan käsin.

Pienet lapset ovat luon­nos­taan uteliai­ta ja tutkivia, joten varhaiskas­vatuk­ses­sa heille ei kan­na­ta alkaa luen­noi­da, vaan annetaan hei­dän oival­taa itse asioi­ta. Sil­lä tavoin he oppi­vat tehokkaasti ja mukavasti ja samal­la innos­tu­vat oppimis­es­taan.

− Jois­sakin mais­sa­han lapset istute­taan pulpet­ti­in jo 3‑vuotiaina kuun­tele­maan aikuisia, eikä se ole ollenkaan luon­teeno­maista pie­nille lap­sille, Lon­ka sanoo.

Luo­va ajat­telu ruokkii mieliku­vi­tus­ta. Keskeistä oival­tavas­sa oppimises­sa on Lon­gan mukaan luo­van ajat­telun oppimi­nen. Luo­vas­sa ajat­telus­sa lapset saa­vat vapaasti käyt­tää mieliku­vi­tus­taan ja kehitel­lä ideoita, kokeil­la eri­laisia vai­h­toe­hto­ja ja arvioi­da ja ver­tail­la niitä toisi­in­sa.

Aktivoi­va ope­tuskeskustelu antaa tilaa las­ten omille kysymyk­sille ja hei­dän kek­similleen vas­tauk­sille: ”Mik­si ihmisel­lä on kak­si silmää? Entä jos niitä olisikin kolme?”

Kasvattaja voi keksiä uusia tapoja saada lapset kysymään ja ihmettelemään.

Luo­vaa ajat­telua aktivoivat eri­tyis­es­ti ”entä, jos” ‑kysymyk­set. Kas­vat­ta­jan tehtävä on aut­taa lap­sia myös naut­ti­maan luo­vas­ta  pros­es­sista. Kun uut­ta asi­aa lähde­tään opet­ta­maan lapselle, kan­nat­taa ensin ottaa selvää, mitä ajatuk­sia hänel­lä on ennestään asi­as­ta.

Moti­vaa­tio oppimiseen herää, jos asi­aan liit­tyen ker­ro­taan aluk­si jokin tapaus tai pieni tari­na. Las­ten kanssa voidaan myös tehdä pieni koe ja kysyä heiltä, mitä siinä tapah­tui ja mik­si.

− Heit­etään esimerkik­si pal­lo vier­imään pitkin lat­ti­aa ja pyy­de­tään lap­sia ker­tomaan, mik­si pal­lo pyörii.

Lon­gan mukaan 3−5‑vuotiailla on kult­tuurista riip­pumat­ta maail­mas­ta hyvin samankaltaisia ajatuk­sia, eikä 3‑vuotias vält­tämät­tä osaa erotel­la omaa mieltään muiden mielestä.

− Har­val­la 3‑vuotiaalla on käsi­tys siitä, että on ole­mas­sa eri­laisia ihmisiä, ja jokainen kat­soo asioi­ta omas­ta näkökul­mas­taan. Lap­si saat­taa ajatel­la, että kun hän on näh­nyt jonkin asian, kaik­ki muutkin ovat näh­neet sen.

Oppimisen tärkeät tunteet

Oival­tavas­sa, tutki­vas­sa oppimises­sa ote­taan ensin selvää, mil­lä tasol­la lapset ovat ja mitä he ajat­tel­e­vat opetet­tavas­ta asi­as­ta.

Lasten esittämät kysymykset antavat tietoa siitä, mikä heidän ymmärryksensä taso on.

Lap­sille esitet­tävät kysymyk­set saat­ta­vat nos­tat­taa jopa häm­men­nyk­sen tun­tei­ta, jot­ka ovat hedelmäl­lisiä tehokkaan oppimisen kannal­ta. Oival­tavas­sa oppimises­sa on tärkeää tukea oppimiseen liit­tyviä myön­teisiä tun­tei­ta kuten uteliaisu­ut­ta ja oppimisen iloa. Las­ten keskustelulle annetaan tilaa, sil­lä sil­loin heil­lä on mah­dol­lisu­us oppia tois­t­en­sa ajatuk­sista.

− Ei saa viedä lapselta oppimisen iloa alka­mal­la paasa­ta valmi­ita vas­tauk­sia, ennen kuin lap­si on kysynyt jotain opetet­tavas­ta asi­as­ta, Lon­ka muis­tut­taa.

Oppimisen pros­es­sia käyn­nis­tel­lään tuke­mal­la lapsen vahvuuk­sia ja anta­mal­la rak­en­tavaa palautet­ta. Lapset oppi­vat myös siitä, että he vas­tavuorois­es­ti säätelevät tois­t­en­sa toim­intaa. Jos joku esimerkik­si heit­tää toista lapi­ol­la päähän, ei heit­täjää aje­ta ran­gais­tuk­sek­si nurkkaan häpeämään. Sen sijaan ale­taan keskustel­la siitä, että lapi­ol­la ei saa heit­el­lä, kos­ka se sat­tuu.

Tarkoi­tus on, että muutkin lapset osal­lis­tu­vat pohd­in­taan, jol­loin he oppi­vat perustele­maan ja kehit­tämään ajatuk­sia yhdessä muiden kanssa, Lon­ka lisää.

Kos­ka lapset ovat luon­nos­taan hyvin akti­ivisia ja oppi­vat tekemäl­lä, voidaan kiin­nos­tus­ta opetet­tavaan asi­aan syven­tää eri­laisil­la peleil­lä ja leikeil­lä. Suomes­sa vapaa leik­ki on ollut per­in­teis­es­ti las­ten tärkein oppimisen kent­tä.

− Ennen 7 vuo­den ikää lapsel­la pitää olla paljon mah­dol­lisuuk­sia leikkiä ilman, että aikuinen säätelee sitä.

Vapaa leikki tärkeä oppimisen kenttä

Leik­ki kehit­tää abstrak­tia ajat­telua ja valmi­ut­ta muun muas­sa yleistys­ten tekemiseen. Se kehit­tää myös lapsen toim­i­ju­u­den tun­net­ta. Leikin avul­la lap­si voi kuvitel­la eri­laisia maail­mo­ja ja roole­ja, mikä kehit­tää luovu­ut­ta.

Vapaan leikin on lähdet­tävä liik­keelle las­ten omista ideoista. Hei­dän täy­tyy antaa tiim­inä kehit­tää leikkiä eteen­päin. Lapsen mieliku­vi­tus­ta ei saa men­nä rajoit­ta­maan, vaan aikuisen tehtävänä on tehdä mah­dol­lisek­si leikin eten­e­m­i­nen.

− Kun omat lapseni oli­vat pieniä, he halu­si­vat leikkiä Spice Girlse­jä. Joku olisi voin­ut sitä kovasti pahek­sua, mut­ta päiväkodin henkilökun­ta aut­toi heitä siinä leikissä.

Leikeis­sä kehit­tyvät myös lapsen ongel­man­ratkaisu­taidot, sil­lä usein leikin juoneen sisäl­tyy jokin ongel­ma tai ris­tiri­itati­lanne, joka vaatii ratkaisua. Joskus ongel­mat saat­ta­vat liit­tyä todel­lisenkin elämän tilanteisi­in. Pelaami­nen on hyvä oppimisen kent­tä, sil­lä siinä on pelaa­jal­la akti­ivi­nen rooli.

Vapaan leikin on lähdettävä liikkeelle lasten omista ideoista.

Pelis­sä on selkeät sään­nöt, joi­ta kaikkien on nou­datet­ta­va. Pelis­sä on mah­dol­lisu­us kehit­tyä koko ajan parem­mak­si, ja onnis­tuneesta suorituk­ses­ta yleen­sä palk­i­taan. Pelaami­nen kehit­tää muun muas­sa sitkeyt­tä, keskit­tymiskykyä, epäon­nis­tu­misen sietokykyä ja luovu­ut­ta. Tietokone­pelit kehit­tävät myös ongel­man­ratkaisu­taito­ja, käden ja silmän yhteistyötä ja avaru­udel­lista hah­mot­tamista.

Kysymykset herättävät kiinnostuksen

Oival­ta­van oppimisen tarkoituk­se­na ei ole pin­ta­puolisen tiedon muis­t­a­mi­nen, vaan muu­tosten aikaansaami­nen ajat­telus­sa ja toimin­nas­sa. Tätä voidaan tutkia yhdessä las­ten kanssa esimerkik­si kat­so­ma­l­la jokin eloku­va. Ennen eloku­vaa keskustel­laan aiheesta, jota se käsit­telee. Eloku­van jäl­keen lap­sil­ta kysytään uud­estaan, mitä he nyt ajat­tel­e­vat kyseis­es­tä asi­as­ta. Sit­ten pohdi­taan yhdessä hei­dän kanssaan, miten ja mik­si hei­dän ajat­telun­sa on muut­tunut.

− Täl­lainen on lap­sille hyvin motivoivaa, Lon­ka vinkkaa.

Oppimisen ilo nousee Lon­gan mukaan muun muas­sa siitä, että lap­si oppii uppou­tu­maan johonkin hän­tä kiin­nos­tavaan asi­aan ja pohdiskele­maan sitä eri näkökul­mista. Lap­sille lukem­i­nen on tärkeää, sil­lä tar­i­nat herät­tävät lap­sis­sa aina mie­lenki­in­toa.

Oival­ta­van oppimisen mallis­sa lap­si oppii huo­maa­mat­taan paljon, sil­lä kun kiin­nos­tus syt­tyy ja sitä pide­tään yllä, oppimi­nen syve­nee. Päiväkodin ped­a­gogia perus­tuukin paljon las­ten kuun­telemiseen ja hei­dän kiin­nos­tuk­sen­sa mah­dol­lis­tamiseen. Lon­ka muis­tut­taa, että tieto ja kiin­nos­tus kor­reloi­vat aina, eikä ihmi­nen kiin­nos­tu asi­as­ta, jos­ta hän ei tiedä mitään. Jo ensim­mäisen kysymyk­sen myötä alkaa kiin­nos­tuskin herätä.

Ammat­ti­taitoiset varhaiskas­vat­ta­jat tietävät oival­ta­van oppimisen peri­aat­teet ja osaa­vat yleen­sä soveltaa niitä luon­tev­asti.

Luova oppiminen

Oppimi­nen alkaa ihmettelystä, johon liit­tyy oman tietämyk­sen rajo­jen oival­t­a­mi­nen. Moti­vaa­tio on oppimisen kannal­ta erit­täin tärkeää. Ihmi­nen jak­saa pon­nis­tel­la han­kalienkin asioiden kanssa, kun­han hän kokee itsen­sä motivoituneek­si.

Sisäinen motivaatio on sitä, että toiminta itsessään on motivoivaa ja mielekästä.

Ulkoinen moti­vaa­tio syn­tyy ulkoi­sista palkin­noista tai ran­gais­tuk­sista. Ulkoinen moti­vaa­tio voi kehit­tyä sisäisek­si moti­vaa­tiok­si, jos ulkoisia palkkioi­ta kohtu­ut­tomasti koroste­taan.

Tun­teet liit­tyvät läheis­es­ti muistin toim­intaan ja oppimiseen jo aiv­o­toim­into- jenkin tasol­la. Hyvät tun­netaidot aut­ta­vat ihmistä oppi­maan ja kehit­tymään. Niitä voidaan oppia ja opet­taa.

Iita Ket­tunen

Lähde: Kirsti Lon­ka, Oival­ta­va oppimi­nen (Ota­va 2015)