Anniina Lahtinen halusi tutkia suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisuutta tilanteessa, jossa ruoka-apu on vakiintunut kiinteäksi osaksi katukuvaa. Talentian ammattieettisen lautakunnan etiikkapalkinto luovutettiin syyskuussa.

 

 

Vastikään Helsinki­in muut­tanut Anni­ina Lahti­nen saa­puu haas­tat­telu­un Oodi-kir­jas­toon työpäivän­sä jäl­keen. Jut­tuku­vien otta­mi­nen kerää kat­sei­ta toisil­ta kir­jas­tovierail­i­joil­ta, val­oku­vauk­sen jäl­keen istumme alas puun­tuok­su­isen keskus­takir­jas­ton toises­sa ker­rokses­sa.

Onnit­te­lut Tal­ent­ian eti­ikka­palkin­non joh­dos­ta! Miten reagoit voit­toon?

– Tot­ta puhuen en ollut tietoinen ilmoit­tau­tu­mis­es­tani ennen kuin min­ulle ker­rot­ti­in voitos­ta, Anni­ina Lahti­nen nau­rah­taa.

– Palkin­non saami­nen tun­tui tietysti hyvältä, ja se huipen­si tutkimus­pros­essi­ni tun­nus­tuk­seen siitä, että vaivan­näkö oli kan­nat­tanut.

Jyväskylän ammat­tiko­rkeak­oulus­ta valmis­tuneen Lah­tisen opin­näyte­työ Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan häpeä käsit­telee ruo­ka-apu­un liit­tyvää stig­maa. Kir­jal­lisu­uskat­sauk­se­na toteutetus­sa työssä koot­ti­in yhteen koke­muk­sia ruo­ka-avun saa­jien koke­mas­ta stig­ma­ti­soin­nista ase­mansa vuok­si.

Leipäjonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väli­aikaisratkaisu, ja ruo­ka-avun tar­joami­nen vapaae­htoisvoimin voidaan tulki­ta jopa hyv­in­voin­ti­val­tion epäon­nis­tu­mise­na.

Apu vas­taa aitoon tarpeeseen, ja se ote­taan kiitol­lise­na vas­taan, mut­ta samal­la herää kysymys siitä, kenen vas­tu­ul­la nälän tor­ju­mi­nen ensikädessä olisi ollut. Kun yhteiskun­nas­sa käy­dään samanaikaises­ti keskustelua avun­saa­jien ansait­se­vu­ud­es­ta ja asen­teet huono-osaisia kohtaan kovenevat, nousee aihe entistäkin tärkeäm­mäk­si.

Stigma ­synnyttää ihmisessä voimakasta psyykkistä kuormitusta, joka vie voimavaroja.

Stig­man käsite purkau­tuu opin­näyte­työssä häpeän tun­te­muk­sik­si, joil­la on olen­nainen vaiku­tus ihmisen iden­ti­teet­ti­in. Häpeä on sosi­aa­li­nen tunne, joka nousee sel­l­ais­es­ta tulkin­nas­ta, että oma ulkonäkö tai käytös poikkeaa kir­joite­tu­ista tai kir­joit­ta­mat­tomista yhteisön sään­nöistä.

Kyse on siis eri­tyis­es­ti yksilön ase­mas­ta oman yhteisön­sä sisäl­lä, ja ruo­ka-avun vas­taan­ot­ta­jat koke­vat oman sijoit­tumisen­sa hier­arki­as­sa usein alhaise­na. Stig­man koke­muk­si­in voi liit­tyä stereo­ty­p­i­oi­ta, ennakkolu­u­lo­ja ja syr­jin­tää. Merkit­tävin stig­man vaiku­tus yksilöön on voimakas psyykki­nen kuor­mi­tus, joka kit­kee voimavaro­ja.

– Suurimpia häpeän koke­muk­sia tuskin edes löytää ruoka­jonoista: nämä ihmiset eivät sinne asti jak­sa tai kehtaa tul­la, Anni­ina Lahti­nen sanoo.

Asenteen ja järjestelyiden muutos vähentää leimaantumista

Yhteiskun­nas­sa val­lit­see stereo­tyyp­pisiä käsi­tyk­siä siitä, mil­laisia ruo­ka-apu­un hakeu­tu­vien ihmis­ten ajatel­laan ole­van, mikä pahen­taa avun hak­i­jan leimau­tu­misen pelkoa.

Ulkop­uolisu­u­den koke­muk­seen voidaan kuitenkin vaikut­taa niin ruo­hon­ju­u­ri­ta­sol­la kuin yhteiskun­nal­lis­es­tikin. Ruoka­pankin vuoron­u­merosys­tee­mi helpot­taa oma­l­la nimel­lä esi­in­tymiseen liit­tyvää epä­mukavu­ut­ta; viihty­isä sis­us­tus ja ter­veelli­nen ruokakassin sisältö osoit­ta­vat arvos­tus­ta avun hak­i­jaa kohtaan.

Toisaal­ta mon­et stig­maa aiheut­ta­vat tek­i­jät tule­vat ruo­ka-avun ulkop­uolelta. Yhteiskun­nan ja medi­an vaa­timuk­set yksilön riip­pumat­to­muud­es­ta stig­ma­ti­soi­vat avun hakemista. Suo­ma­lainen protes­tant­ti­nen työeti­ik­ka voi vahvis­taa nöyryy­tyk­sen tun­tei­ta. Asen­neilmapi­iri­in vaikut­ta­mi­nen yhteiskun­nan tasol­la on vaikeaa, mut­ta mah­dol­lista pienin aske­lin – ei ole yhden­tekevää, mil­lä taval­la yksit­täi­nen päät­täjä puhuu ruo­ka-avus­ta

Aiheen käsit­te­ly sai Anni­ina Lah­tisen pohti­maan myös omia mielip­iteitään ruo­ka-avus­ta.

– Vaik­ka leipäjono­jen taustal­la on hyviä inhimil­lisiä arvo­ja, on aihet­ta tarkastelta­va myös kri­it­tis­es­ti etenkin nyt, kun nämä käytän­nöt ovat vaki­in­tu­mas­sa yhä enem­män ja enem­män osak­si yhteiskun­taa, toteaa Lahti­nen.

Hänen mielestään ruo­ka-avun rin­nal­la olisikin tärkeää pitää kiin­ni muista tukimuodoista ja varmis­taa, ettei niiden tar­jon­ta heiken­ny.

Leipäjonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väliaikaisratkaisu.

Opin­näyte­työssä pohdi­taan häpeän koke­musten lieven­tämistä osal­lis­tu­misen keinoin. Lah­tisen mielestä osal­lis­tu­mi­nen tulisi ymmärtää kokon­ais­val­taisem­min kuin sat­un­naise­na läs­näolona ruokakas­sitalkois­sa. Osal­lisu­us kään­tyy hel­posti velvol­lisu­udek­si, mikä voi epä­toiv­o­tusti johtaa vastik­keel­liseen jär­jestelmään.

– Kaiken kaikki­aan kyseessä ei ole ihanteel­lisin tapa aut­taa yhteiskun­nan köy­hiä. Itse pitäisin tavoitelta­vana, että hyvän­tekeväisyyspe­rus­tais­es­ta ruo­ka-avus­ta ei enää oltaisi riip­pu­vaisia, hän pohtii.

Opin­näyte­työn kir­joit­ta­mi­nen oli tuskaisa syn­ny­tyspros­es­si, mut­ta samal­la häm­mästyt­tävän mukavaa ja antoisaa. Työ tuli tehtyä nopeal­la aikataul­ul­la kotona oman kir­joi­tus­pöy­dän ääressä.

Ammat­ti­jär­jestö Tal­ent­ian ammat­tieet­ti­nen lau­takun­ta antoi Lah­tiselle kiitos­ta huolel­lis­es­ta ana­ly­y­sista. Lau­takun­ta kuvailee opin­näyte­työtä hyvin hal­li­tuk­si ja selkeäk­si kokon­aisu­udek­si, jos­sa eet­ti­nen ja käytän­nölli­nen näkökul­ma kul­kee mukana alus­ta lop­pu­un. Ruo­ka-apu­un liit­tyvää stig­maa on käsitel­ty ihmis­ar­von ja sosi­aal­is­ten oikeuk­sien näkökul­mas­ta monipuolis­es­ti.

– Työ selkiyt­tää ammatil­lisia arvo­ja ja sitä, miten ruo­ka-apu­un liit­tyvä rak­en­teelli­nen eri­ar­voisu­us yksilöl­lis­tetään henkilöko­htaisek­si osaa­mat­to­muudek­si ja miten täl­lä tulkin­nal­la on yhteys sosi­aalipoli­it­tisi­in aat­e­vir­tauk­si­in, sanoo Tal­ent­ian työelämäyk­sikön eri­ty­isas­iantun­ti­ja ja ammat­tieet­tisen lau­takun­nan sih­teeri Alpo Heikki­nen.

Ella Ranta­nen