Anniina Lahtinen halusi tutkia suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisuutta tilanteessa, jossa ruoka-apu on vakiintunut kiinteäksi osaksi katukuvaa. Talentian ammattieettisen lautakunnan etiikkapalkinto luovutettiin syyskuussa.

 

 

Vastikään Helsinkiin muuttanut Anniina Lahtinen saapuu haastat­teluun Oodi-kirjastoon työpäi­vänsä jälkeen. Juttu­kuvien ottaminen kerää katseita toisilta kirjas­to­vie­rai­li­joilta, valoku­vauksen jälkeen istumme alas puuntuok­suisen keskus­ta­kir­jaston toisessa kerrok­sessa.

Onnit­telut Talentian etiik­ka­pal­kinnon johdosta! Miten reagoit voittoon?

– Totta puhuen en ollut tietoinen ilmoit­tau­tu­mi­sestani ennen kuin minulle kerrottiin voitosta, Anniina Lahtinen naurahtaa.

– Palkinnon saaminen tuntui tietysti hyvältä, ja se huipensi tutki­mus­pro­sessini tunnus­tukseen siitä, että vaivannäkö oli kannat­tanut.

Jyväs­kylän ammat­ti­kor­kea­kou­lusta valmis­tuneen Lahtisen opinnäy­tetyö Hyvin­voin­tiyh­teis­kunnan häpeä käsit­telee ruoka-apuun liittyvää stigmaa. Kirjal­li­suus­kat­sauksena toteu­te­tussa työssä koottiin yhteen kokemuksia ruoka-avun saajien kokemasta stigma­ti­soin­nista asemansa vuoksi.

Leipä­jonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väliai­kais­rat­kaisu, ja ruoka-avun tarjoa­minen vapaa­eh­tois­voimin voidaan tulkita jopa hyvin­voin­ti­valtion epäon­nis­tu­misena.

Apu vastaa aitoon tarpeeseen, ja se otetaan kiitol­lisena vastaan, mutta samalla herää kysymys siitä, kenen vastuulla nälän torju­minen ensikä­dessä olisi ollut. Kun yhteis­kun­nassa käydään saman­ai­kai­sesti keskus­telua avunsaajien ansait­se­vuu­desta ja asenteet huono-osaisia kohtaan kovenevat, nousee aihe entis­täkin tärkeäm­mäksi.

Stigma ­synnyttää ihmisessä voimakasta psyykkistä kuormitusta, joka vie voimavaroja.

Stigman käsite purkautuu opinnäy­te­työssä häpeän tunte­muk­siksi, joilla on olennainen vaikutus ihmisen identi­teettiin. Häpeä on sosiaa­linen tunne, joka nousee sellai­sesta tulkin­nasta, että oma ulkonäkö tai käytös poikkeaa kirjoi­te­tuista tai kirjoit­ta­mat­to­mista yhteisön säännöistä.

Kyse on siis erityi­sesti yksilön asemasta oman yhtei­sönsä sisällä, ja ruoka-avun vastaa­not­tajat kokevat oman sijoit­tu­mi­sensa hierar­kiassa usein alhaisena. Stigman kokemuksiin voi liittyä stereo­ty­pioita, ennak­ko­luuloja ja syrjintää. Merkit­tävin stigman vaikutus yksilöön on voimakas psyyk­kinen kuormitus, joka kitkee voima­varoja.

– Suurimpia häpeän kokemuksia tuskin edes löytää ruoka­jo­noista: nämä ihmiset eivät sinne asti jaksa tai kehtaa tulla, Anniina Lahtinen sanoo.

Asenteen ja järjestelyiden muutos vähentää leimaantumista

Yhteis­kun­nassa vallitsee stereo­tyyp­pisiä käsityksiä siitä, millaisia ruoka-apuun hakeu­tuvien ihmisten ajatellaan olevan, mikä pahentaa avun hakijan leimau­tu­misen pelkoa.

Ulkopuo­li­suuden kokemukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa niin ruohon­juu­ri­ta­solla kuin yhteis­kun­nal­li­ses­tikin. Ruoka­pankin vuoro­nu­me­ro­sys­teemi helpottaa omalla nimellä esiin­ty­miseen liittyvää epämu­ka­vuutta; viihtyisä sisustus ja terveel­linen ruoka­kassin sisältö osoit­tavat arvos­tusta avun hakijaa kohtaan.

Toisaalta monet stigmaa aiheut­tavat tekijät tulevat ruoka-avun ulkopuo­lelta. Yhteis­kunnan ja median vaati­mukset yksilön riippu­mat­to­muu­desta stigma­ti­soivat avun hakemista. Suoma­lainen protes­tant­tinen työetiikka voi vahvistaa nöyryy­tyksen tunteita. Asenneil­ma­piiriin vaikut­ta­minen yhteis­kunnan tasolla on vaikeaa, mutta mahdol­lista pienin askelin – ei ole yhden­te­kevää, millä tavalla yksit­täinen päättäjä puhuu ruoka-avusta

Aiheen käsittely sai Anniina Lahtisen pohtimaan myös omia mieli­pi­teitään ruoka-avusta.

– Vaikka leipä­jo­nojen taustalla on hyviä inhimil­lisiä arvoja, on aihetta tarkas­teltava myös kriit­ti­sesti etenkin nyt, kun nämä käytännöt ovat vakiin­tu­massa yhä enemmän ja enemmän osaksi yhteis­kuntaa, toteaa Lahtinen.

Hänen mielestään ruoka-avun rinnalla olisikin tärkeää pitää kiinni muista tukimuo­doista ja varmistaa, ettei niiden tarjonta heikenny.

Leipäjonot eivät ole enää pelkkä lama-ajan väliaikaisratkaisu.

Opinnäy­te­työssä pohditaan häpeän kokemusten lieven­tä­mistä osallis­tu­misen keinoin. Lahtisen mielestä osallis­tu­minen tulisi ymmärtää kokonais­val­tai­semmin kuin satun­naisena läsnä­olona ruoka­kas­si­tal­koissa. Osallisuus kääntyy helposti velvol­li­suu­deksi, mikä voi epätoi­vo­tusti johtaa vastik­keel­liseen järjes­telmään.

– Kaiken kaikkiaan kyseessä ei ole ihanteel­lisin tapa auttaa yhteis­kunnan köyhiä. Itse pitäisin tavoi­tel­tavana, että hyvän­te­ke­väi­syys­pe­rus­tai­sesta ruoka-avusta ei enää oltaisi riippu­vaisia, hän pohtii.

Opinnäy­tetyön kirjoit­ta­minen oli tuskaisa synny­tys­pro­sessi, mutta samalla hämmäs­tyt­tävän mukavaa ja antoisaa. Työ tuli tehtyä nopealla aikatau­lulla kotona oman kirjoi­tus­pöydän ääressä.

Ammat­ti­jär­jestö Talentian ammat­tieet­tinen lauta­kunta antoi Lahti­selle kiitosta huolel­li­sesta analyy­sista. Lauta­kunta kuvailee opinnäy­te­työtä hyvin halli­tuksi ja selkeäksi kokonai­suu­deksi, jossa eettinen ja käytän­nöl­linen näkökulma kulkee mukana alusta loppuun. Ruoka-apuun liittyvää stigmaa on käsitelty ihmisarvon ja sosiaa­listen oikeuksien näkökul­masta monipuo­li­sesti.

– Työ selkiyttää ammatil­lisia arvoja ja sitä, miten ruoka-apuun liittyvä raken­teel­linen eriar­voisuus yksilöl­lis­tetään henki­lö­koh­tai­seksi osaamat­to­muu­deksi ja miten tällä tulkin­nalla on yhteys sosiaa­li­po­liit­tisiin aatevir­tauksiin, sanoo Talentian työelä­mäyk­sikön erityis­asian­tuntija ja ammat­tieet­tisen lauta­kunnan sihteeri Alpo Heikkinen.

Ella Rantanen