Lähes kaikki ilman huoltajaa turva­paikan hakijoiksi Suomeen tulleet lapset ja nuoret ovat salakul­jet­tajien tuomia.

 

Kun lapsi on saapunut maahan, salakul­jettaja usein opastaa hänelle tien poliisin luokse ja kertoo, kuinka tulee toimia. Lapsen esitettyä polii­sille turva­paik­ka­pyynnön, poliisi toimittaa hänet siihen alaikäisten turva­pai­kan­ha­ki­joiden ryhmä­kotiin, jossa on tilaa. Satakieli on yksi näistä.

Satakielen seitse­män­paik­kainen ryhmäkoti sijaitsee taval­li­sessa kerros­ta­lossa. Siellä eletään normaalia suoma­laista perhearkea kaikkia kulttuureja kunnioittaen. Suurin osa asukkaista on 14−17-vuotiaita.
Ruoka-aikoina kokoon­nutaan syömään ison pöydän ääreen tilavaan olohuo­neeseen, jossa vietetään muutenkin yhteisiä hetkiä, pelataan lauta­pelejä tai katsotaan televi­siota. Ryhmä­ko­dissa työsken­telee yhdeksän sosiaali– ja tervey­salan ammattilaista.

Ryhmä­kotiin tullessaan lapsi tai nuori ei yleensä osaa vielä suomen kieltä. Tulkkia käytetään vain viral­li­sem­missa asioissa, mutta arjessa on selviy­dyttävä pääosin muuten. Satakie­lessä työsken­telee muutama darin­kie­linen työntekijä, mikä auttaa suuresti darin­kie­lisiä nuoria.

− Yleensä nuoret oppivat kuitenkin suomen kielen uskomat­toman nopeasti verrattuna aikuisiin, sanoo ryhmä­kodin sosiaa­lioh­jaaja Salla Korhonen.
Ryhmä­ko­dissa eletään mahdol­li­simman normaalia perhearkea. Nuoret saavat liikkua vapaasti kaupun­gilla ja käydä harras­tuk­sissaan.  Heillä on ilmoi­tus­vel­vol­lisuus liikku­mi­sistaan ja kotiin­tu­loajat. Koulun­käynti auttaa nuorta sopeu­tumaan nopeasti, sillä turva­pai­kan­ha­kijat pääsevät Tampe­reella valmis­tavaan opetukseen varsin pian ryhmä­kotiin saavuttuaan.

Uhkana käännytys

Kaikkien ryhmä­kodin asukkaiden elämää varjostaa epätie­toisuus siitä, saavatko he oleskeluluvan.
Korhosen mukaan tämä heijastuu ryhmä­kodin arkeen, sillä osalla nuorista on psyyk­kistä oireilua. Kotimaasta lähdön ja pakomatkan kipeät muistot ovat vielä tuoreita. Lisäksi nuori voi kantaa mielensä päällä raskaita asioita ja salai­suuk­siakin, sillä sukulaiset tai salakul­jettaja ovat saattaneet kieltää häntä kerto­masta asioitaan kenellekään.

− Nuori ei tiedä, kenelle voi kertoa, jos hänellä on paha olo tai epätie­toi­suutta omasta tilanteestaan.
Raskainta ryhmä­kodin ohjaajan työssä on Korhosen mielestä se, jos nuori saa oleske­lu­lu­pa­ha­ke­muk­seensa kielteisen päätöksen. Ohjaajan tehtävänä on seisoa viran­omaisen päätöksen takana, mutta samalla hänen on huoleh­dittava nuoren hyvin­voin­nista ja tuettava häntä kaikin keinoin.

Kaikkien ryhmäkodin asukkaiden elämää varjostaa epätietoisuus siitä, saavatko he oleskeluluvan. 

Edustaja voi valittaa päätök­sestä hallinto-oikeuteen, mutta jos nuori on aiemmin hakenut turva­paikkaa toisesta EU-maasta, käännytys voidaan panna toimeen nopeas­tikin. Korhosen mukaan palkit­se­vinta ohjaajan työ on silloin, kun nuori saapuu ryhmäkotiin
ja ohjaaja saa olla luomassa nuorelle ensivai­ku­telmaa suoma­lai­sesta yhteis­kun­nasta. Ohjaaja voi viedä hänet vaikka saunaan tai teatteriin.
− Se on minusta hieno juttu ja antaa mahdol­li­suuden yksilöl­liseen kanssa­käy­miseen nuorten kanssa.

Hatut ja Myssyt

Markku Hokkanen työsken­telee ohjaajana Satakielen perhe­ryh­mä­ko­dissa, joka sijaitsee kauniissa vanhassa talossa. Kun nuori muuttaa perhe­ryh­mä­kotiin, hänelle järjes­tetään lämmin vastaanotto: huone on laitettu valmiiksi ja sängyllä odottaa oma nalle, terve­tu­liais­pa­ketti ja -kortti.
− Nuorelle annetaan aikaa rauhassa seurailla elämää, mutta samalla hänet yritetään saada mukaan kaikkiin touhuihin, Hokkanen kertoo.

Kaikilla nuorilla on kaksi omaoh­jaajaa. Hokkanen sanoo, että omaoh­jaajan tärkein tehtävä on rakentaa nuoreen luotta­muk­sel­linen suhde ja viettää tämän kanssa aikaa mahdol­li­simman paljon. Nuorelle etsitään hänen toivei­densa mukaisia harras­tuksia. Ohjaa­jatyön ytimessä on tukea nuorta kotou­tu­mi­sessa hänen kotou­tu­mis­suun­ni­tel­mansa mukaan.

Perhe­ryh­mä­kodin asukkaat on jaettu Hattuihin ja Myssyihin. Myssyt ovat alle 17-vuotiaita ja talon ruoka­huol­lossa. Hatut ovat täyttäneet 17 vuotta ja asuvat itsenäi­sellä puolella omissa huoneissaan. He saavat työmark­ki­na­tukea, jolla hankkivat itse ruokansa ja opette­levat ohjaajan tuella itsenäistä talou­den­hoitoa ja ruoan laittoa omassa keittiössä.

Nuoret osallis­tuvat talon asioiden suunnit­teluun. Kerran kuukau­dessa pidet­tä­vässä taloko­kouk­sessa he saavat esittää toiveitaan, jotka koskevat muun muassa harras­tuksia, retkiä, lomien viettoa tai vaikkapa talon ruokalistaa.
− Nuorten on hyvä ymmärtää, että he voivat itse vaikuttaa asioihin, Hokkanen sanoo.

Joillakin nuorilla traumaattiset kokemukset kotimaassa tai pakomatkalla saattavat vaikeuttaa keskitty-

mistä ja oppimista.

Elämä ilman omaa perhettä

Koska nuorten koulu­tus­taus­toissa on paljon eroja, yritetään jokai­selle löytää heti sopiva opinto­polku. Suoma­lainen koulu­tus­jär­jes­telmä voi näyttää nuorista sekavalta, ja Hokkasen
mukaan heidän tavoit­teensa saattavat olla epärea­lis­tisia. Monesti he haluavat mahdol­li­simman pian ammattiin, ja heille tulee usein yllätyksenä se, kuinka pitkään meillä joutuu
opiske­lemaan sen eteen. Kaikki lähtevät kuitenkin aamuisin innok­kaasti kouluun.

Joillakin nuorilla traumaat­tiset kokemukset kotimaassa tai pakomat­kalla saattavat vaikeuttaa keskit­ty­mistä ja oppimista, jolloin kouluun lähtökin saattaa olla vaikeaa. Yleensä nuoret noudat­tavat Satakielen sääntöjä ja pitävät kiinni sopimuk­sista. Parhaiten risti­rii­ta­ti­lan­teita ratkotaan keskus­te­le­malla. Jos sekään ei auta, voidaan nuorelta rajoittaa bussi­kortin käyttöä tai lomamatkoja.

− Joissakin kulttuu­reissa 16-vuotiaat pojat katsotaan täysi­val­tai­siksi miehiksi, ja joskus tästä asiasta nousee erimielisyyksiä.

Perhee­nyh­dis­tä­misasia näkyy perhe­ryh­mä­kodin arjessa. Lähes kaikilla on huoli perheestään, ja perhee­nyh­dis­tä­mistä koskevan päätöksen odottelu on nuorelle raskasta aikaa. Epätie­toisuus aiheuttaa unetto­muutta, ja nuori on hermos­tunut ja äreä.

Jokainen nuori toivoo saavansa perheensä tänne, mutta he saavat vähitellen kuulla puska­radion kautta, että se on nykyisin hyvin vaikeaa. Ohjaajan tehtävänä on lohduttaa ja kannustaa nuoria elämässä eteenpäin ilman oman perheen tukea.
− Osa lapsis­tahan ei kotimaasta lähtiessään tiedä, mihin maahan on menossa. Ne, jotka pääsevät Suomeen asti, ovat tosi onnek­kaita, koska Suomessa ja Satakie­lessä heistä huoleh­ditaan hyvin, Hokkanen sanoo.

Iita Kettunen