Marraskuun loppu­puo­lella Helsingin kaupunki aloitti kampanjan ”Välin­pi­tä­mät­tömyys on tämän päivän väkivaltaa”. Se aiheutti nopeasti kohun ja kuvama­te­ri­aa­lista tyrmis­tyttiin. Kampan­ja­vi­deossa äiti ja lapsi juoksevat toisiaan kohti ranta­vii­valla, mutta voi, kesken kulkunsa äiti vilkaisee kännyk­käänsä – ja niinpä musta lintu nappaa lapsen, josta ei jää jäljelle edes jalan­jälkiä.

Lehti­mai­nok­sessa äiti puolestaan istuu nojatuo­lissa tablet­tiinsa keskit­ty­neenä – sillä seurauk­sella, että lapset ympärillä riehuvat, koira riehuu, kotia uhkaa kaaos.

Kohu nousi monesta seikasta. Ensiksi siitä, että mainos­ku­vissa oli vain äitejä. Missä isät, kysyttiin, eikä selvää vastausta kampan­ja­vas­taa­vilta saatu. Toiseksi tuohduttiin syyllis­tä­mi­sestä: Äiditkö eivät saisi olla somessa? Pitäisikö äitien vain… tuijottaa lapsiaan? Jos äidin katse pilteistä hetkek­sikään herpaantuu, uhkaa sekasorto ja kuolema, ymmär­rettiin kampanjan viestivän.

Mieleen tosiaankin tulivat 1950-luvun mainokset, joissa naisia varoi­tettiin ryhty­mästä television katseluun ilman miehensä valvovaa silmää.

Niin, naista on hyvä aina kaitsea, näytti myös vuoden kampanja 2016 sanovan.

Ehkä tympeintä kuitenkin oli se, että kampanjan nostat­tamaa närkäs­tystä kutsuttiin ”someäitien raivoksi” ikään kuin naiset eivät osaisi käydä yhteis­kun­nal­lista keskus­telua ilman tunteilua.

Tuohtu­neiden kansa­laisten lisäksi myös asian­tun­tijat ottivat kantaa: Ei älypu­he­limen selailu se ongelma ole, kun viidennes lapsista kokee ihan oikeaa väkivaltaa kodeissaan, puuttu­kaamme siihen.

Väkivaltaa kokeneille naisille vertaisapua tarjoava Naisten linja taas huomautti, että Helsingin kaupunki maksoi lehti­mai­nok­sestaan noin 30 000 euroa. Heidän toimin­taansa kaupunki tukee vuosittain puolella tuosta summasta. Vain yhden mainoksen hinnalla he pystyi­sivät tuplaamaan tarjoa­mansa konkreet­tisen avun, pois siis tyhjät sanat ja tilalle oikeaa toimintaa.

Myös Talous­elämä-lehden kolum­nisti tarttui aiheeseen huomauttaen, että asia on tosi: lähtekää sieltä somesta lastenne pariin. Kantaansa hän ryyditti Ylen aukto­ri­tee­tilla: Jo vuosi sitten Yle uutisoi, että puhete­ra­piaan tuodaan yhä enemmän lapsia, joille ei ole puhuttu tarpeeksi. Sääli vain, ettei tuossa vuoden takai­sessa Ylen uutisessa ollut perus­teena minkään­laista tutki­mus­tietoa, ainoastaan yhden tornio­laisen puhete­ra­peutin ja erityi­so­pet­tajan tunnelmat. Näin yksityisten ihmisten luulot ja uumailut muuttuvat median kautta ja ajan myötä todeksi.

Mitä näin uuden vuoden kynnyksel­lä olisi julki­selta keskus­te­lulta toivottava? Että laskussa olisivat pölyiset miellepintty­mät ja omiin tunteisiin perus­tuvat harha­kä­si­tykset, ja nousussa sen sijaan tutkittu tieto ja toisten kokemuksiin uskominen.