Marras­kuun lop­pu­puo­lella Helsingin kau­punki aloitti kam­pan­jan ”Välinpitämättömyys on tämän päi­vän väki­val­taa”. Se aiheutti nopeasti kohun ja kuva­ma­te­ri­aa­lista tyrmis­tyttiin. Kampanjavideossa äiti ja lapsi juok­se­vat toi­si­aan kohti ran­ta­vii­valla, mutta voi, kes­ken kul­kunsa äiti vil­kai­see kän­nyk­käänsä – ja niinpä musta lintu nap­paa lap­sen, josta ei jää jäl­jelle edes jalanjälkiä.

Lehtimainoksessa äiti puo­les­taan istuu noja­tuo­lissa tablet­tiinsa kes­kit­ty­neenä – sillä seu­rauk­sella, että lap­set ympä­rillä rie­hu­vat, koira rie­huu, kotia uhkaa kaaos.

Kohu nousi monesta sei­kasta. Ensiksi siitä, että mai­nos­ku­vissa oli vain äitejä. Missä isät, kysyt­tiin, eikä sel­vää vas­tausta kam­pan­ja­vas­taa­vilta saatu. Toiseksi tuoh­dut­tiin syyl­lis­tä­mi­sestä: Äiditkö eivät saisi olla somessa? Pitäisikö äitien vain… tui­jot­taa lap­si­aan? Jos äidin katse pil­teistä het­kek­si­kään her­paan­tuu, uhkaa seka­sorto ja kuo­lema, ymmär­ret­tiin kam­pan­jan viestivän.

Mieleen tosi­aan­kin tuli­vat 1950-luvun mai­nok­set, joissa nai­sia varoi­tet­tiin ryh­ty­mästä tele­vi­sion kat­se­luun ilman mie­hensä val­vo­vaa silmää.

Niin, naista on hyvä aina kaitsea, näytti myös vuoden kampanja 2016 sanovan.

Ehkä tym­peintä kui­ten­kin oli se, että kam­pan­jan nos­tat­ta­maa när­käs­tystä kut­sut­tiin ”someäi­tien rai­voksi” ikään kuin nai­set eivät osaisi käydä yhteis­kun­nal­lista kes­kus­te­lua ilman tunteilua.

Tuohtuneiden kan­sa­lais­ten lisäksi myös asian­tun­ti­jat otti­vat kan­taa: Ei äly­pu­he­li­men selailu se ongelma ole, kun vii­den­nes lap­sista kokee ihan oikeaa väki­val­taa kodeis­saan, puut­tu­kaamme siihen.

Väkivaltaa koke­neille nai­sille ver­tais­a­pua tar­joava Naisten linja taas huo­mautti, että Helsingin kau­punki mak­soi leh­ti­mai­nok­ses­taan noin 30 000 euroa. Heidän toi­min­taansa kau­punki tukee vuo­sit­tain puo­lella tuosta sum­masta. Vain yhden mai­nok­sen hin­nalla he pys­tyi­si­vät tuplaa­maan tar­joa­mansa kon­kreet­ti­sen avun, pois siis tyh­jät sanat ja tilalle oikeaa toimintaa.

Myös Talouselämä-leh­den kolum­nisti tart­tui aihee­seen huo­maut­taen, että asia on tosi: läh­te­kää sieltä somesta las­tenne pariin. Kantaansa hän ryy­ditti Ylen auk­to­ri­tee­tilla: Jo vuosi sit­ten Yle uuti­soi, että puhe­te­ra­pi­aan tuo­daan yhä enem­män lap­sia, joille ei ole puhuttu tar­peeksi. Sääli vain, ettei tuossa vuo­den takai­sessa Ylen uuti­sessa ollut perus­teena min­kään­laista tut­ki­mus­tie­toa, ainoas­taan yhden tor­nio­lai­sen puhe­te­ra­peu­tin ja eri­tyi­so­pet­ta­jan tun­nel­mat. Näin yksi­tyis­ten ihmis­ten luu­lot ja uumai­lut muut­tu­vat median kautta ja ajan myötä todeksi.

Mitä näin uuden vuo­den kynnyksel­lä olisi jul­ki­selta kes­kus­te­lulta toi­vot­tava? Että las­kussa oli­si­vat pölyi­set miellepintty­mät ja omiin tun­tei­siin perus­tu­vat har­ha­kä­si­tyk­set, ja nousussa sen sijaan tut­kittu tieto ja tois­ten koke­muk­siin uskominen.