Kuvassa kirjan kansiElämää ymmärretään taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin, on eksistenssifilosofi Søren Kierkegaardin (1813–1855) elämästä kertovan kirjan nimi. Kuinka rakentaa itselleen elämänkatsomus, joka suuntaa katseen eteenpäin ja joka auttaa suunnistamaan uteliaalla mielellä kohti vielä kokematonta? Tuon kysymyksen vierelle hiljennyin, kun luin Juha Suorannan kirjaa Paulo Freire – Sorrettujen pedagogi.

 

 

Juha Suoranta halusi kir­joit­taa kir­jan Paulo Freirestä (1921–1997), mie­hestä, jota ei kovin hyvin tun­neta, ja jonka ajat­te­lusta on monia, enem­män tai vähem­män kesy­tet­tyjä, tul­kin­toja. Suorannan kir­jaa voi ensi­si­jai­sesti lukea Freiren elä­män­ker­tana, joka ajoit­tuu Brasilian demo­kra­tian kokei­lun aikaan (1945–1964) ja soti­las­val­lan­kaap­pauk­sen jäl­kei­seen maan­pa­ko­lai­suusai­kaan Chilessä (1964–1968), elä­män­vai­hee­seen, jonka tulok­sena syn­tyi Freiren pää­teos Sorrettujen peda­go­giikka (1968).

Miten tul­laan kriit­ti­seksi ajat­te­li­jaksi ja toi­mi­jaksi, Freiren tapauk­sessa sor­ret­tu­jen peda­go­giksi? Suorannan teksti antaa asi­aan seu­raa­via ohjeita: On oltava kiin­nos­tu­nut ihmi­sestä.  Niihin olo­suh­tei­siin, joissa ihmi­nen elää, on hyvä suh­tau­tua ute­li­aan tut­ki­vasti. Kaikki näyt­tää toi­selta, kun yhteis­kun­nal­li­sia ilmiöitä kat­se­lee ja tut­kii toi­sista näkö­kul­mista kuin mitä val­lassa ole­vat tah­to­vat. Kannattaa lukea, etsiä teo­reet­ti­sia ja filo­so­fi­sia väli­neitä, jotka aut­ta­vat ymmär­tä­mään sitä, mitä on näh­nyt ja koke­nut. On tar­peen käydä dia­lo­gia sel­lais­ten ihmis­ten kanssa, jotka ovat yhteis­kun­nal­lis­ten epä­koh­tien koki­joita sekä sel­lais­ten ihmis­ten kanssa, jotka ­­­­tar­kas­te­le­vat kriit­ti­sesti yhteis­kun­nal­li­sia ilmiöitä ja kysy­myk­siä. Kaikkea tätä Freire teki aktii­vi­sesti, jotta hän ymmär­täisi ja oppisi sen, mil­lai­sille perus­toille hän voisi raken­taa ajat­telu- ja toimintatapansa.

Suorannan tut­ki­mus antaa vih­jeitä elä­män­kat­so­muk­sen ja myös poliit­ti­sen ajat­te­lun perus­to­jen raken­ta­jille: On hyvä suh­tau­tua itseen ja itsensä kas­vat­ta­mi­seen kuin Freire, ajat­te­lua ja toi­min­taa ei ole hyvä perus­taa yhden ajat­te­lusuun­nan varaan. Freire etsi ja rakensi itsel­leen ajat­te­lu­ta­paa, joka toi­misi myös käy­tän­nössä. Sillä ret­kellä hänestä keh­key­tyi syn­kre­tisti, kuten Simone Weilistä (1907–1943), jonka ajat­te­luun hän tut­ki­mus­mat­koil­laan tutus­tui. Lapsuudenkodissaan hän oli oppi­nut vapau­tuk­sen teo­lo­giasta kum­pua­vat lähim­mäi­sen­rak­kau­den, tasa-arvon ja demo­kra­tiana aja­tuk­set. Eksistentialisteilta hän oppi, että ihmi­nen elää tilan­teissa. On hyvä tun­tea arki, sii­hen vai­kut­ta­vat ja sitä muo­toi­le­vat teki­jät. G.W.F. Hegelin (1770–1831) ja K. Marxin (1818–1883) ajat­te­lusta hän oivalsi, mistä sor­rossa on kysy­mys. Kaiken perus­tana oli Freiren ihmis­kä­si­tys, käsi­tys siitä, että ihmi­sen kut­su­mus on inhi­mil­lis­tyä. Tuo käsi­tys kir­kas­tui hänen tut­ki­mus­ret­kiensä aikana. Inhimillistymistä estä­vät ja sitä tukah­dut­ta­vat yhteis­kun­nan sor­ta­vat raken­teet ja toi­min­ta­ta­vat, joi­den muut­ta­mi­seksi on toi­mit­tava roh­keasti, Freire ymmärsi.

Suorannan teos haas­taa poh­ti­maan: Kannattaako val­lit­se­vaan kiin­tyä tai rakas­tua? Historiassa on pal­jon todis­tusai­neis­toa sille, että val­lan­ku­mouk­sista ja yhteis­kun­nal­li­sista uudis­tuk­sista tulee, ennem­min tai myö­hem­min, val­lit­seva jär­jes­tys. Vallitsevasta jär­jes­tyk­sestä tulee sor­ta­vaa toi­min­taa. Vallitsevaan kan­nat­taa suh­tau­tua aina kriit­ti­sesti, kuten kaksi Freiren ajat­te­lun ja toi­min­nan muo­tou­tu­mi­seen rat­kai­se­vasti vai­kut­ta­nutta kumouk­sel­lista, Jeesus ja Marx, teki­vät. Suorannan mukaan, Freirestä ei olisi tul­lut val­lan­ku­mouk­sel­lista ilman Jeesusta ja Marxia. Teksti pro­vo­soi esiin kysy­myk­sen: Olisiko kauan toi­si­aan väl­tel­lei­den, toi­sil­leen viha­mie­lis­ten­kin sisa­rien ja vel­jien, aika jo tutus­tua toisiinsa?

Yli kaksi vuo­si­kym­mentä sit­ten kuol­lut Paulo Freire on yhä vaa­ral­li­nen mies. Brasilian pre­si­den­tiksi vuonna 2019 valittu Jair Bolsonaro (s. 1955) on ilmoit­ta­nut, että hän haluaa hävit­tää lopul­li­sesti Freiren ajat­te­lun Brasiliasta. Jotain vaa­ral­lista on yhä mie­hessä, joka ajat­teli, että hän rakas­taa ihmi­siä ja maa­il­maa niin pal­jon, että hän haluaa tais­tella sel­lai­sen maa­il­man puo­lesta, jossa hyvän­te­ke­väi­syy­den sijaan oikeu­den­mu­kai­suus vah­vis­tuu. Noin kai jokai­sen jär­ke­vän ihmi­sen tulisi ajatella.

Voitto Kuosmanen
lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu

Juha Suoranta: Paulo Freire – Sorrettujen peda­gogi. Into 2019.