Kuvassa kirjan kansiElämää ymmärretään taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin, on eksistenssifilosofi Søren Kierkegaardin (1813–1855) elämästä kertovan kirjan nimi. Kuinka rakentaa itselleen elämänkatsomus, joka suuntaa katseen eteenpäin ja joka auttaa suunnistamaan uteliaalla mielellä kohti vielä kokematonta? Tuon kysymyksen vierelle hiljennyin, kun luin Juha Suorannan kirjaa Paulo Freire – Sorrettujen pedagogi.

 

 

Juha Suo­ranta halusi kir­joit­taa kir­jan Paulo Frei­restä (1921–1997), mie­hestä, jota ei kovin hyvin tun­neta, ja jonka ajat­te­lusta on monia, enem­män tai vähem­män kesy­tet­tyjä, tul­kin­toja. Suo­ran­nan kir­jaa voi ensi­si­jai­sesti lukea Frei­ren elä­män­ker­tana, joka ajoit­tuu Bra­si­lian demo­kra­tian kokei­lun aikaan (1945–1964) ja soti­las­val­lan­kaap­pauk­sen jäl­kei­seen maan­pa­ko­lai­suusai­kaan Chi­lessä (1964–1968), elä­män­vai­hee­seen, jonka tulok­sena syn­tyi Frei­ren pää­teos Sor­ret­tu­jen peda­go­giikka (1968).

Miten tul­laan kriit­ti­seksi ajat­te­li­jaksi ja toi­mi­jaksi, Frei­ren tapauk­sessa sor­ret­tu­jen peda­go­giksi? Suo­ran­nan teksti antaa asi­aan seu­raa­via ohjeita: On oltava kiin­nos­tu­nut ihmi­sestä.  Nii­hin olo­suh­tei­siin, joissa ihmi­nen elää, on hyvä suh­tau­tua ute­li­aan tut­ki­vasti. Kaikki näyt­tää toi­selta, kun yhteis­kun­nal­li­sia ilmiöitä kat­se­lee ja tut­kii toi­sista näkö­kul­mista kuin mitä val­lassa ole­vat tah­to­vat. Kan­nat­taa lukea, etsiä teo­reet­ti­sia ja filo­so­fi­sia väli­neitä, jotka aut­ta­vat ymmär­tä­mään sitä, mitä on näh­nyt ja koke­nut. On tar­peen käydä dia­lo­gia sel­lais­ten ihmis­ten kanssa, jotka ovat yhteis­kun­nal­lis­ten epä­koh­tien koki­joita sekä sel­lais­ten ihmis­ten kanssa, jotka ­­­­tar­kas­te­le­vat kriit­ti­sesti yhteis­kun­nal­li­sia ilmiöitä ja kysy­myk­siä. Kaik­kea tätä Freire teki aktii­vi­sesti, jotta hän ymmär­täisi ja oppisi sen, mil­lai­sille perus­toille hän voisi raken­taa ajat­telu- ja toi­min­ta­ta­pansa.

Suo­ran­nan tut­ki­mus antaa vih­jeitä elä­män­kat­so­muk­sen ja myös poliit­ti­sen ajat­te­lun perus­to­jen raken­ta­jille: On hyvä suh­tau­tua itseen ja itsensä kas­vat­ta­mi­seen kuin Freire, ajat­te­lua ja toi­min­taa ei ole hyvä perus­taa yhden ajat­te­lusuun­nan varaan. Freire etsi ja rakensi itsel­leen ajat­te­lu­ta­paa, joka toi­misi myös käy­tän­nössä. Sillä ret­kellä hänestä keh­key­tyi syn­kre­tisti, kuten Simone Wei­listä (1907–1943), jonka ajat­te­luun hän tut­ki­mus­mat­koil­laan tutus­tui. Lap­suu­den­ko­dis­saan hän oli oppi­nut vapau­tuk­sen teo­lo­giasta kum­pua­vat lähim­mäi­sen­rak­kau­den, tasa-arvon ja demo­kra­tiana aja­tuk­set. Eksis­ten­tia­lis­teilta hän oppi, että ihmi­nen elää tilan­teissa. On hyvä tun­tea arki, sii­hen vai­kut­ta­vat ja sitä muo­toi­le­vat teki­jät. G.W.F. Hege­lin (1770–1831) ja K. Marxin (1818–1883) ajat­te­lusta hän oivalsi, mistä sor­rossa on kysy­mys. Kai­ken perus­tana oli Frei­ren ihmis­kä­si­tys, käsi­tys siitä, että ihmi­sen kut­su­mus on inhi­mil­lis­tyä. Tuo käsi­tys kir­kas­tui hänen tut­ki­mus­ret­kiensä aikana. Inhi­mil­lis­ty­mistä estä­vät ja sitä tukah­dut­ta­vat yhteis­kun­nan sor­ta­vat raken­teet ja toi­min­ta­ta­vat, joi­den muut­ta­mi­seksi on toi­mit­tava roh­keasti, Freire ymmärsi.

Suo­ran­nan teos haas­taa poh­ti­maan: Kan­nat­taako val­lit­se­vaan kiin­tyä tai rakas­tua? His­to­riassa on pal­jon todis­tusai­neis­toa sille, että val­lan­ku­mouk­sista ja yhteis­kun­nal­li­sista uudis­tuk­sista tulee, ennem­min tai myö­hem­min, val­lit­seva jär­jes­tys. Val­lit­se­vasta jär­jes­tyk­sestä tulee sor­ta­vaa toi­min­taa. Val­lit­se­vaan kan­nat­taa suh­tau­tua aina kriit­ti­sesti, kuten kaksi Frei­ren ajat­te­lun ja toi­min­nan muo­tou­tu­mi­seen rat­kai­se­vasti vai­kut­ta­nutta kumouk­sel­lista, Jee­sus ja Marx, teki­vät. Suo­ran­nan mukaan, Frei­restä ei olisi tul­lut val­lan­ku­mouk­sel­lista ilman Jee­susta ja Marxia. Teksti pro­vo­soi esiin kysy­myk­sen: Oli­siko kauan toi­si­aan väl­tel­lei­den, toi­sil­leen viha­mie­lis­ten­kin sisa­rien ja vel­jien, aika jo tutus­tua toi­siinsa?

Yli kaksi vuo­si­kym­mentä sit­ten kuol­lut Paulo Freire on yhä vaa­ral­li­nen mies. Bra­si­lian pre­si­den­tiksi vuonna 2019 valittu Jair Bol­so­naro (s. 1955) on ilmoit­ta­nut, että hän haluaa hävit­tää lopul­li­sesti Frei­ren ajat­te­lun Bra­si­liasta. Jotain vaa­ral­lista on yhä mie­hessä, joka ajat­teli, että hän rakas­taa ihmi­siä ja maa­il­maa niin pal­jon, että hän haluaa tais­tella sel­lai­sen maa­il­man puo­lesta, jossa hyvän­te­ke­väi­syy­den sijaan oikeu­den­mu­kai­suus vah­vis­tuu. Noin kai jokai­sen jär­ke­vän ihmi­sen tulisi aja­tella.

Voitto Kuos­ma­nen
leh­tori
Lapin ammat­ti­kor­kea­koulu

Juha Suo­ranta: Paulo Freire – Sor­ret­tu­jen peda­gogi. Into 2019.