Akaan kaupungin lapsiperhetyössä tehdyt radikaalit muutokset saivat ihmeitä aikaan työhyvinvoinnissa.

 

Korjaa­vien per­he­pal­ve­lui­den kus­tan­nuk­set ovat las­ke­neet 14 pro­sent­tia sen jäl­keen, kun Akaassa aloi­tet­tiin Työsuojelurahaston tuella työ­hy­vin­voin­nin kehit­tä­mis­hanke ”Onnistunut työ tekee hyvää”. Myös kor­jaa­vien per­he­pal­ve­lui­den asia­kas­mää­rät ovat alka­neet las­kea, ja asiak­kai­den tar­pei­siin pys­ty­tään vas­taa­maan aiem­paa ripeäm­min. Työhyvinvointi on mer­kit­tä­västi paran­tu­nut, työil­ma­piiri on innos­tu­nut ja hyvä, ja esi­mies­työ­hön ollaan aiem­paa huo­mat­ta­vasti tyy­ty­väi­sem­piä. Mitä ihmettä tapahtui?

Elina Anttila aloitti Akaan kau­pun­gin perus­tur­va­joh­ta­jana loka­kuussa 2013. Hän ker­too häm­mäs­tel­leensä heti ensi­töik­seen huos­taan­ot­to­jen mää­rän ja kor­jaa­vien per­he­pal­ve­lui­den kus­tan­nus­ten kasvua.

Jo niistä kah­desta luvusta ymmär­sin, että nyt täy­tyy ruveta teke­mään jotain tai koko kunta kaa­tuu las­ten­suo­je­lun mukana.

Kävi ilmi, että hen­ki­löstö oli yli­kuor­mi­tettu ja uupu­muk­sen par­taalla. Ei ollut sel­keää työn­ja­koa, mikä aiheutti krä­nää. Palvelurakenne oli vinou­tu­nut. Työntekijät koki­vat, että työ ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, vaan kaikki ryn­täi­le­vät tuli­pa­losta toiseen.

Meillä on nyt riittävästi henkilöstöä sekä lastensuojelun että varhaisen tuen näkökulmasta.

Oli alet­tava muut­taa työn sisäl­töä ja pal­ve­lu­ra­ken­netta siten, että per­hei­den tilan­tee­seen pääs­tään vai­kut­ta­maan var­hai­sem­massa vaiheessa.

Sosiaalityön joh­taja, joka oli käy­tän­nöl­li­sesti kat­soen koko Akaan sosi­aa­li­työn ainoa esi­mies, oli jää­mässä eläk­keelle, joten oli hyvä tilai­suus orga­ni­soida uudel­leen myös joh­ta­mi­nen ja hal­linto. Kun lisäksi per­he­pal­ve­lui­hin oli saatu lisää neljä työn­te­ki­jää, oli syytä miet­tiä uuden­laista työnjakoa.

Ymmärsimme, että ongel­mat eivät rat­kea vain lisää­mällä hen­ki­lös­töä, vaan työ­käy­tän­töjä, joh­ta­mista ja koko koko­nai­suutta täy­tyy muut­taa tai muu­ten koko arvo­kas lisä­hen­ki­löstö valuu sii­hen samaan kaa­ok­seen, Anttila kertoo.

Työnjako uusiksi

Syksyllä 2014 las­ten ja per­hei­den pal­ve­lu­jen hen­ki­lös­tön hyvin­voin­nin kehit­tä­mis­hanke Anttilan joh­dolla ja ulko­puo­li­sen kon­sul­tin avustuksella.

Johtamista muu­tet­tiin siten, että sosi­aa­li­työ jaet­tiin vii­den tii­min kes­ken. Lapsiperhepalvelut sai­vat kolme tii­miä: las­ten­suo­je­lun tiimi, per­he­kes­kuk­sen tiimi ja kou­lu­jen eri­tys­työn tiimi, joka käsit­tää muun muassa kuraat­to­rin, psy­ko­lo­gin ja psy­kiat­rian sai­raan­hoi­don pal­ve­lut. Aikuissosiaalityöhön muo­dos­tet­tiin kaksi tiimiä.

Kaikille tii­meille nimet­tiin tii­min­ve­tä­jät hen­ki­lös­töstä. Heille jaet­tiin joh­ta­juutta enti­seltä sosi­aa­li­työn­joh­ta­jalta, ja he vas­taa­vat arjen työstä sekä tii­mien väli­sestä yhteis­työstä. Vaikka kul­la­kin tii­millä on oma teh­tä­vä­ko­ko­nai­suu­tensa, ne toi­mi­vat yhdessä. Tiiminvetäjät ovat suo­raan perus­tur­va­joh­taja Anttilan alai­suu­dessa. Hän vas­taa muun muassa hen­ki­lös­tö­asioista ja taloushallinnosta.

Teemme tii­mi­ve­tä­jien kanssa tii­vistä yhteis­työtä, mutta eri­tyi­sesti per­he­kes­kuk­sen ja las­ten­suo­je­lun väli­nen yhteis­työ on tosi tär­keä, Anttila täsmentää.

Anttilan mukaan moniam­ma­til­li­suus­kin alkoi kehit­tyä uudella tavalla, kun hank­keen ohjaus­ryh­mään kut­sut­tiin mukaan ammat­ti­lai­sia koulu- ja sivis­tys­toi­mesta sekä terveydenhuollosta.

Akaan kaupungin korjaavien perhepalveluiden kustannukset ovat pienentyneet satojatuhansia euroja vuodessa.

Mullistavin muu­tos pal­ve­lu­ra­ken­teessa oli se, että var­haista tukea eli per­he­kes­kuk­sen yksik­köä vah­vis­tet­tiin mer­kit­tä­västi. Nyt siellä työs­ken­te­lee tiiminvetäjä–sosiaalityöntekijän lisäksi kaksi per­he­neu­vo­jaa, kaksi psy­ko­lo­gia, sosi­aa­li­työn­te­kijä ja ‑ohjaaja, sekä per­he­työn­te­kijä ja ‑avus­taja. Lastensuojelussa on viisi sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, kaksi per­he­työn­te­ki­jää ja kaksi perheavustajaa.

  Meillä on nyt riit­tä­västi hen­ki­lös­töä sekä las­ten­suo­je­lun että var­hai­sen tuen näkö­kul­masta, Anttila toteaa.

Suosituksen mukaiset asiakasmäärät

Päivi Ripatti aloitti las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä juuri ennen hank­keen alkua. Ripatti kiit­te­lee, että hen­ki­löstö on saa­nut itse­näi­sesti suun­ni­tella työnsä uudel­leen orga­ni­soin­nin, ja kaikki läh­ti­vät­kin innolla sii­hen mukaan. Nyt työn­te­kijä saa itse mää­ri­tellä, mitä tekee työ­päi­vän aikana ja mil­lai­sia työ­päi­viä tai ‑viik­koja tekee. Työntekijät koke­vat, että hei­hin luo­te­taan. Mitä on ollut vai­keinta muuttaa?

− Että kat­soo itse­ään pei­liin ja tun­nis­taa, mitkä omista työ­ta­voista eivät toimi ja pys­tyy vaih­ta­maan ne, Ripatti vastaa.

Hankkeen alet­tua sijais- ja jäl­ki­huol­losta muo­dos­tet­tiin koko­naan oma koko­nai­suu­tensa ja las­ten­suo­je­lun avo­pal­ve­lusta omansa. Nyt las­ten­suo­je­lun asia­kas­mää­rissä on päästy suo­si­tuk­siin eli 35−45 per­hettä sosi­aa­li­työn­te­ki­jää kohti.

Perhekeskuksen var­hai­nen tuki sai verk­ko­si­vus­tolle uuden toi­min­non, ”Pyydä apua” ‑napin. Kuntalainen voi kli­kata sitä missä tahansa lap­si­per­hei­den elä­mää kos­ke­vassa ongel­massa liit­tyen, vaikka päi­vä­hoi­don järjestämiseen.

− Kun sitä kli­ka­taan, tulee vas­taus kol­messa päi­vässä. Perhekeskuksen sosi­aa­lioh­jaaja rekis­te­röi klik­kauk­set, ja työyh­tei­sössä arvioi­daan, mihin suun­taan asiaa läh­de­tään vie­mään, Ripatti selvittää.

Ei enää tulipaloja

Lastensuojelussa pyri­tään enna­koin­tiin ja suun­ni­tel­mal­li­suu­teen. Mietitään esi­mer­kiksi, missä lapsi on kah­den kuu­kau­den tai vuo­den päästä ja mitä pal­ve­luja hän tar­vit­see sil­loin. Ripatin mukaan hank­keen myötä on opittu teke­mään ver­kos­to­työtä ja moniam­ma­til­lista työtä, jotta lap­sella ja per­heellä olisi koko ajan saa­ta­vana pal­ve­lut, joita he tarvitsevat.

Jos lap­sella on ongel­mia kou­lussa, teemme yhteis­työtä reh­to­rin, opet­ta­jan ja kou­lun eri­tyis­työn­te­ki­jöi­den kanssa. Lapsi on siis pal­ve­lu­ver­kossa jo siinä vai­heessa, kun tulee ongelmia.

Jos las­ten­suo­je­lun tuki­toi­mena on päi­vä­hoito, teh­dään eri­tyi­sen tuen tar­peessa ole­valle var­hais­kas­va­tus­suun­ni­telma 3−4 kuu­kau­den välein. Ripatti ker­too tapaa­vansa joka kuu­kausi lap­sia­siak­kaansa pysyäk­seen sel­villä, mitä hänelle kuu­luu. Jos perhe on pitkä- aikai­nen asia­kas, Ripatti tapaa van­hem­pia 3−4 ker­taa vuodessa.

Jos lapsella on ongelmia koulussa, teemme yhteistyötä rehtorin, opettajan ja koulun erityistyöntekijöiden kanssa.

Akaan las­ten­suo­je­lussa pai­no­te­taan sitä, että tuo­daan lap­sen ääni esille, joten jokai­sen las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jän on tavat­tava asia­kas­taan sään­nöl­li­sesti. Muun muassa sen vuoksi tuli­pa­loja ei enää pääse syttymään.

Kuntalaisetkin tie­tä­vät, että apua voi hakea aikai­sem­min, eikä sii­hen tar­vita las­ten­suo­je­lun asiakkuutta.

− Kun per­heen ja lap­sen ongel­miin pääs­tään aikai­sem­min käsiksi, ei työ­määrä lisäänny. Lastensuojeluilmoituksista 20 pro­sent­tia joh­taa asiakkuuteen.

Työhyvinvointia on Ripatin mukaan lisän­nyt muun muassa uuden­lai­nen työn orga­ni­sointi. Enää ei ole kiire, ja kotiin­kin pääs­tään työ­ajan päätyttyä.

Elina Anttilan mie­lestä työ­hy­vin­voin­nin kan­nalta on ensiar­voi­sen tär­keää se, että hen­ki­löstö tie­tää omat teh­tä­vänsä ja pää­see vai­kut­ta­maan omaan työ­hönsä. Myös raken­tei­den ja joh­ta­mi­se­non oltava kun­nossa, jotta yhteis­työ toimii.

Muutosta ei voi tehdä vain joko resurs­seja lisää­mällä tai raken­teita muut­ta­malla, kyllä ne tule­vat samassa pake­tissa. Se vaati tii­vistä yhteis­työtä, jol­loin opimme toi­nen toisiltamme.

Anttilan mukaan haas­tetta on vielä kun­ta­lai­sille suun­na­tun tie­do­tuk­sen kehit­tä­mi­sessä, jotta he roh­kais­tui­si­vat pyy­tä­mään apua lap­si­per­he­pal­ve­luilta hyvissä ajoin.

Hankkeen pää­tyt­tyä jat­ke­taan työn kehit­tä­mistä ja innos­tuk­sen yllä­pi­tä­mistä hen­ki­lös­tön yhtei­sillä kehit­tä­mis­päi­villä, sillä kehi­tet­tä­vää vielä on.

Työkulttuurihan ei muutu het­kessä, mutta käy­tän­nössä sitä kehi­te­tään yksit­täis­ten tapaus­ten myötä, Elina Anttila toteaa. jol­loin opimme toi­nen toisiltamme.

Anttilan mukaan haas­tetta on vielä kun­ta­lai­sille suun­na­tun tie­do­tuk­sen kehit­tä­mi­sessä, jotta he roh­kais­tui­si­vat pyy­tä­mään apua lap­si­per­he­pal­ve­luilta hyvissä ajoin.

Hankkeen pää­tyt­tyä jat­ke­taan työn kehit­tä­mistä ja innos­tuk­sen yllä­pi­tä­mistä hen­ki­lös­tön yhtei­sillä kehit­tä­mis­päi­villä, sillä kehi­tet­tä­vää vielä on.

− Työkulttuurihan ei muutu het­kessä, mutta käy­tän­nössä sitä kehi­te­tään yksit­täis­ten tapaus­ten myötä, Elina Anttila toteaa.

Iita Kettunen

Lisää hank­keesta Työsuojelurahaston verk­ko­si­vuilla.