Anna Komulainen on kokenut työnohjaaja, psykoterapiatyön ammattilainen ja sosiaalityöntekijä, joka sai syntymälahjana myönteisen elämänasenteen. Hän ohjaa asiakkaitaan etsimään mieluummin vaihtoehtoja kuin pysähtymään ongelmiin.

 

Psykiatri ja tut­kija Eero Riikonen pohti jo 1990-luvulla väi­tös­kir­jas­saan, kuinka tär­keää on päästä ongel­ma­kes­kei­sestä puheesta voi­ma­va­ra­kes­kei­seen kie­leen. Allekirjoitan tämän tar­peen, sanoo Anna Komulainen.

– Työnohjauksessa, kuten tera­pia­työs­sä­kin ryh­dymme tie­toi­sesti työs­tä­mään sitä, miten pää­semme ongelma-ajat­te­lusta eteen­päin. Lähtökohdat onnis­tu­mi­sille ovat vaa­ti­vat, jos pyö­ri­tään kiel­tei­syy­den kehässä.

Myönteisyyden lisäksi on toi­nen­kin piirre, joka kuvaa Anna Komulaista. Hän nimit­täin pitää ihmi­sistä ja pitää siksi työstään.

– Työnohjaajani Tom Erik Arnkil sanoi ker­ran, että työs­sämme pitää ajoit­tain siir­tää syr­jään opin­noista saatu teo­riao­saa­mi­nen ja mene­tel­mät. Aivan ensim­mäi­seksi mei­dän täy­tyy tykätä ihmi­sistä, muu­toin tera­peu­tin tai työ­noh­jaa­jan työssä ei voi toimia.

Tämä ohje sopii kai­kille ihmis­suh­dea­loille neu­voksi: asian­tun­ti­juu­desta huo­li­matta tär­keintä on olla ihmi­nen ihmi­selle. Mutta mikä neu­voksi niille, jotka eivät enää pidä työs­tään. Näitä ihmi­siä Anna tapaa työs­sään työ­noh­jaa­jana, toki työs­tään innostuneitakin.

– En ole vielä koh­dan­nut ihmistä, joka ei hyö­tyisi työ­noh­jauk­sesta. Työnohjauksessa saa pysäh­tyä miet­ti­mään työtä ja sen teke­mistä luot­ta­muk­sel­li­sessa vuorovaikutussuhteessa.

– Täällä ei tar­vitse olla rei­pas vas­tuun­kan­taja ja saa luvalla ja ohjauk­sessa siir­tyä tie­tä­mi­sen posi­tiosta ei-tie­tä­mi­sen posi­tioon. Täällä kaikki tun­teet ovat luval­li­sia ja niistä voi puhua turvallisesti.

Palkansaajasta yrittäjäksi

Anna Komulainen on ollut pää­toi­mi­sena yrit­tä­jänä vuo­desta 2005 läh­tien, ja Helsingissä hän on työs­ken­nel­lyt reip­paat viisi vuotta. Vastaanotto löy­tyy Helsingin Etu-Töölöstä.

Anna Komulainen opis­keli ensin las­ten­hoi­ta­jaksi, sit­ten sosi­aa­li­kas­vat­ta­jaksi ja val­mis­tui lopulta Kuopion yli­opis­tosta sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi. Sosiaalityöntekijänä työ kes­kit­tyi psy­kiat­ri­selle puolelle.

Sosiaalityöntekijävuosinaan hän kiin­nos­tui tera­pia­työstä ja työ­noh­jauk­sesta sekä työyh­tei­sö­jen kehit­tä­mi­sestä. Palkkatyönsä rin­nalle Komulainen perusti yksi­tyis­vas­taan­o­ton vuonna 1998 ja aloitti moni­vuo­ti­set eri taso­jen tera­pia­kou­lu­tuk­set. Komulaisella on oikeus toi­mia psy­ko­te­ra­peut­tina: yksilö‑, pari- ja per­he­te­ra­peut­tina sekä työ­noh­jaa­jana ja työyhteisökonsulttina.

– Olin jo nuo­rena val­ta­van kiin­nos­tu­nut yhtei­söista ja yhdessä teke­mi­sestä. Kiinnostus ei ole hii­pu­nut. Anna uskoo, että moniam­ma­til­li­nen tii­mi­työ lisääntyy.

– Se on ins­pi­roi­vam­paa, näkö­kul­mia laa­jen­ta­vam­paa ja tur­val­li­sem­paa kuin yksin tai oman ammat­ti­kun­nan kes­ken puurtaminen.

Kahden viikon sairausloman hinnalla voitaisiin kustantaa henkilölle vuoden kriisityönohjaus.

Ryhmä tukee oppi­mista ja mah­dol­li­suutta aja­tella sopi­vasti toi­sin. Sosiaalityölle toi­minta yli ammat­ti­kun­ta­ra­jo­jen antaa tilai­suu­den tehdä sosi­aa­li­työtä näkyväksi.

Työ vaatii keskittymistä ja pysähtymistä

– Työelämä on vaa­ti­vam­paa kuin taka­vuo­sina. On muu­tok­sia, epä­var­muutta, hek­ti­syyttä. Sosiaalialalla työyh­tei­sön jäse­net vaih­tu­vat, on epä­pä­te­viä, työ on ajoit­tain hyvin kuor­mit­ta­vaa, sanoo Komulainen.

Kun työ on jat­ku­vassa liik­keessä, on tär­keää muis­tu­tella mie­leen mitä teh­tä­viä kukin on ensi­si­jai­sesti pal­kattu teke­mään. Komulainen koros­taa kykyä pysäh­tyä, kes­kit­tyä ja rajata. Neuvo on tar­peen stres­saan­tu­neille ja yli­kier­rok­silla käy­ville ihmisille.

– Siksi eri­lai­set mind­ful­ness- ja ren­tou­tu­mis­har­joi­tuk­set ovat suo­sit­tuja ja hyvä tapa rau­hoit­tua ole­maan tässä ja nyt. Puhuminen ei ole­kaan se ainoa tapa työs­tää asioita työnohjauksessa.

– Käytän mie­lel­läni mui­ta­kin toi­min­nal­li­sia mene­tel­miä ryh­missä, kuten monelle tut­tua jana­työs­ken­te­lyä. Siinä työ­noh­jat­ta­vat aset­tu­vat eri koh­tiin kuvit­teel­lista janaa sen perus­teella, kuinka esi­mer­kiksi töissa menee.

– Janaharjoituksen avulla pää­semme alkuun dia­lo­gissa luo­vim­min kuin rin­gissä istuen ja vuo­rol­laan kuu­lu­mi­sia ker­toen – mikä saat­taa jän­nit­tää ja tuoda mie­leen kou­lua­jan vuoronodottelut.

Työnohjaajana Komulainen poh­tii sitä, miten työ­noh­jauk­sessa läpi­käy­dyt asiat näky­vät työ arjessa ja mitä työn­te­ki­jöissä on työ­noh­jauk­sessa tapahtunut.

– Työnohjaus ei vai­kuta siten, että työ­noh­jaus­kes­kus­te­lut ja työ­arki oli­si­vat ikään kuin eri pali­koita. Siksi kan­na­tan ryhmä- tai työ­pa­ri­ty­onoh­jausta, jol­loin työ­noh­jauk­sessa saatu anti on hel­pompi jakaa ja toteut­taa yhdessä työyhteisössä.

Työelämän muu­tok­set ja jat­ku­vat sääs­tö­pai­neet ovat muut­ta­neet työ­noh­jauk­sen taka­vuo­sista, jol­loin työ­noh­jaus­suh­teet saat­toi­vat kes­tää vuo­sia ja työn­te­ki­jöillä oli mah­dol­li­suus yksi­lö­työ­noh­jauk­siin. Tällä het­kellä yksi­lö­työ­noh­jauk­sia saa lähinnä kriisityönohjauksina.

– Yksilö- ja ryh­mä­työ­noh­jauk­sia oli ker­ran kuu­kau­dessa, mikä on pro­ses­sin syn­ty­mi­sen kan­nalta suo­si­tel­tava. Tänä päi­vänä puhu­taan pät­kä­työ­noh­jauk­sesta, jota anne­taan 2–3 ker­taa puo­lessa vuo­dessa. Jos työ­noh­jaus toteu­tuu vain muu­ta­man ker­ran, on kysy­mys kon­sul­toin­nista, ker­too Komulainen.

– Onneksi on edel­leen työyh­tei­söjä, joissa työ­noh­jausta saa edel­leen ker­ran kuu­kau­dessa tai kym­me­nen ker­taa vuo­dessa ja usean vuo­den ajan. Kovin lyhyet työ­noh­jaus­jak­sot ovat haas­teel­li­sia, sillä pro­ses­sin syn­ty­mi­sen kan­nalta tar­vi­taan aikaa tutus­tua, raken­taa luot­ta­musta ryh­män jäsen­ten ja työ­noh­jaa­jan kesken.

Työnohjaus ei vaikuta siten, että työnohjauskeskustelut ja työarki olisivat ikään kuin eri palikoita.

Työhyvinvoinnin tueksi

Komulaisen mukaan työ­noh­jaus voi ehkäistä työ­uu­pu­musta. Korjausliikkeet aloi­te­taan pie­nistä asioista: Anna sopii työ­noh­jat­ta­viensa kanssa kahvi- ja ruo­ka­tun­tien pitä­mi­sestä ja nii­den kir­jaa­mi­sesta kalenteriin.

– Ääritilanteessa tapaan krii­si­työ­noh­jauk­seen pas­si­te­tun työn­te­ki­jän, joka lysäh­tää soh­valle eikä jaksa ensin puhua työs­tään mitään. Kriisityönohjaus saat­taa olla vii­mei­nen keino aukoa sol­muja ennen sairauslomaa.

Välillä näitä tilan­teita koh­da­tes­saan Anna miet­tii, oli­siko voitu tehdä jotain jo aiem­min: Työpaikoilla huo­leh­tia työ­ka­ve­rista ja kysyä kuinka hän voi? Esimiehen on huo­leh­dit­tava siitä, että työn­te­ki­jät sel­viä­vät töistään.

– Työnohjaajana ja työyh­tei­sö­jen kehit­tä­jänä ajat­te­len luon­nol­li­sesti, ettei kenen­kään pitäisi tehdä kuor­mit­ta­valla sosi­aali- ja ter­vey­sa­lalla tai kas­va­tus­teh­tä­vissä työtä ilman sään­nöl­listä työnohjausta.

Anna Komulainen luki taan­noin Suomen työ­noh­jaa­jien jär­jes­tö­leh­destä Osviitasta artik­ke­lin, johon oli las­kettu työ­noh­jauk­sen vaihtoehtoiskustannukset.

– Vaikka työ­noh­jaus mak­saa, ovat työn­te­ki­jöi­den pit­kät sai­raus­lo­mat­kin iso kus­tan­nus. Laskelman mukaan kah­den vii­kon sai­raus­lo­man hin­nalla kus­tan­net­tai­siin hen­ki­lölle vuo­den krii­si­työ­noh­jaus tai työyh­tei­sölle kah­den vuo­den ryh­mä­työ­noh­jaus. Tämä tieto on tar­peen muis­taa, kun työ­nan­taja miet­tii työ­noh­jauk­seen koh­dis­tet­ta­via määrärahoja.

Helena Jaakkola