Anna Komulainen on kokenut työnohjaaja, psykoterapiatyön ammattilainen ja sosiaalityöntekijä, joka sai syntymälahjana myönteisen elämänasenteen. Hän ohjaa asiakkaitaan etsimään mieluummin vaihtoehtoja kuin pysähtymään ongelmiin.

 

Psyki­a­tri ja tutk­i­ja Eero Riiko­nen pohti jo 1990-luvul­la väitöskir­jas­saan, kuin­ka tärkeää on päästä ongel­makeskeis­es­tä puheesta voimavarakeskeiseen kieleen. Allekir­joi­tan tämän tarpeen, sanoo Anna Komu­lainen.

– Työno­h­jauk­ses­sa, kuten ter­api­atyössäkin ryhdymme tietois­es­ti työstämään sitä, miten pääsemme ongel­ma-ajat­telus­ta eteen­päin. Lähtöko­h­dat onnis­tu­misille ovat vaa­ti­vat, jos pyöritään kiel­teisyy­den kehässä.

Myön­teisyy­den lisäk­si on toinenkin piirre, joka kuvaa Anna Komu­laista. Hän nimit­täin pitää ihmi­sistä ja pitää sik­si työstään.

– Työno­h­jaa­jani Tom Erik Arnkil sanoi ker­ran, että työssämme pitää ajoit­tain siirtää syr­jään opin­noista saatu teo­riaosaami­nen ja menetelmät. Aivan ensim­mäisek­si mei­dän täy­tyy tykätä ihmi­sistä, muu­toin ter­apeutin tai työno­h­jaa­jan työssä ei voi toimia.

Tämä ohje sopii kaikille ihmis­suhdealoille neu­vok­si: asiantun­ti­ju­ud­es­ta huoli­mat­ta tärkein­tä on olla ihmi­nen ihmiselle. Mut­ta mikä neu­vok­si niille, jot­ka eivät enää pidä työstään. Näitä ihmisiä Anna tapaa työssään työno­h­jaa­jana, toki työstään innos­tuneitakin.

– En ole vielä kohdan­nut ihmistä, joka ei hyö­ty­isi työno­h­jauk­ses­ta. Työno­h­jauk­ses­sa saa pysähtyä miet­timään työtä ja sen tekemistä luot­ta­muk­sel­lises­sa vuorovaiku­tus­suh­teessa.

– Tääl­lä ei tarvitse olla reipas vas­tu­unkan­ta­ja ja saa luval­la ja ohjauk­ses­sa siir­tyä tietämisen posi­tios­ta ei-tietämisen posi­tioon. Tääl­lä kaik­ki tun­teet ovat luval­lisia ja niistä voi puhua tur­val­lis­es­ti.

Palkansaajasta yrittäjäksi

Anna Komu­lainen on ollut pää­toimise­na yrit­täjänä vuodes­ta 2005 läh­tien, ja Helsingis­sä hän on työsken­nel­lyt reip­paat viisi vuot­ta. Vas­taan­ot­to löy­tyy Helsin­gin Etu-Töölöstä.

Anna Komu­lainen opiske­li ensin las­ten­hoita­jak­si, sit­ten sosi­aa­likas­vat­ta­jak­si ja valmis­tui lop­ul­ta Kuo­pi­on yliopis­tos­ta sosi­aal­i­työn­tek­i­jäk­si. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä työ keskit­tyi psyki­a­triselle puolelle.

Sosi­aal­i­työn­tek­i­jävu­osi­naan hän kiin­nos­tui ter­api­atyöstä ja työno­h­jauk­ses­ta sekä työy­hteisö­jen kehit­tämis­es­tä. Palkkatyön­sä rin­nalle Komu­lainen perusti yksi­ty­is­vas­taan­oton vuon­na 1998 ja aloit­ti monivuo­tiset eri taso­jen ter­api­ak­oulu­tuk­set. Komu­laisel­la on oikeus toimia psykoter­apeut­ti­na: yksilö‑, pari- ja per­heter­apeut­ti­na sekä työno­h­jaa­jana ja työy­hteisökon­sult­ti­na.

– Olin jo nuore­na val­ta­van kiin­nos­tunut yhteisöista ja yhdessä tekemis­es­tä. Kiin­nos­tus ei ole hiipunut. Anna uskoo, että moni­ammatill­i­nen tiim­i­työ lisään­tyy.

– Se on inspiroivam­paa, näkökul­mia laa­jen­tavam­paa ja tur­val­lisem­paa kuin yksin tai oman ammat­tikun­nan kesken puur­t­a­mi­nen.

Kahden viikon sairausloman hinnalla voitaisiin kustantaa henkilölle vuoden kriisityönohjaus.

Ryh­mä tukee oppimista ja mah­dol­lisu­ut­ta ajatel­la sopi­vasti toisin. Sosi­aal­i­työlle toim­inta yli ammat­tikun­tara­jo­jen antaa tilaisu­u­den tehdä sosi­aal­i­työtä näkyväk­si.

Työ vaatii keskittymistä ja pysähtymistä

– Työelämä on vaa­ti­vam­paa kuin takavu­osi­na. On muu­tok­sia, epä­var­muut­ta, hek­tisyyt­tä. Sosi­aalialal­la työy­hteisön jäsenet vai­h­tu­vat, on epäpäte­viä, työ on ajoit­tain hyvin kuor­mit­tavaa, sanoo Komu­lainen.

Kun työ on jatku­vas­sa liik­keessä, on tärkeää muis­tutel­la mieleen mitä tehtäviä kukin on ensisi­jais­es­ti palkat­tu tekemään. Komu­lainen korostaa kykyä pysähtyä, keskit­tyä ja raja­ta. Neu­vo on tarpeen stres­saan­tuneille ja ylikier­roksil­la käyville ihmisille.

– Sik­si eri­laiset mind­ful­ness- ja rentou­tu­mishar­joituk­set ovat suosit­tu­ja ja hyvä tapa rauhoit­tua ole­maan tässä ja nyt. Puhumi­nen ei olekaan se ain­oa tapa työstää asioi­ta työno­h­jauk­ses­sa.

– Käytän mielel­läni muitakin toimin­nal­lisia menetelmiä ryh­mis­sä, kuten mon­elle tut­tua janatyösken­te­lyä. Siinä työno­h­jat­ta­vat aset­tuvat eri kohti­in kuvit­teel­lista janaa sen perus­teel­la, kuin­ka esimerkik­si töis­sa menee.

– Jana­har­joituk­sen avul­la pääsemme alku­un dial­o­gis­sa luovim­min kuin ringis­sä istuen ja vuorol­laan kuu­lu­misia ker­toen – mikä saat­taa jän­nit­tää ja tuo­da mieleen koulu­a­jan vuoron­odot­te­lut.

Työno­h­jaa­jana Komu­lainen pohtii sitä, miten työno­h­jauk­ses­sa läpikäy­dyt asi­at näkyvät työ arjes­sa ja mitä työn­tek­i­jöis­sä on työno­h­jauk­ses­sa tapah­tunut.

– Työno­h­jaus ei vaiku­ta siten, että työno­h­jauskeskuste­lut ja työar­ki oli­si­vat ikään kuin eri palikoi­ta. Sik­si kan­natan ryh­mä- tai työ­par­i­ty­ono­h­jaus­ta, jol­loin työno­h­jauk­ses­sa saatu anti on helpom­pi jakaa ja toteut­taa yhdessä työy­hteisössä.

Työelämän muu­tok­set ja jatku­vat säästö­paineet ovat muut­ta­neet työno­h­jauk­sen takavu­o­sista, jol­loin työno­h­jaus­suh­teet saat­toi­vat kestää vuosia ja työn­tek­i­jöil­lä oli mah­dol­lisu­us yksilö­työno­h­jauk­si­in. Täl­lä het­kel­lä yksilö­työno­h­jauk­sia saa lähin­nä kri­isi­työno­h­jauksi­na.

– Yksilö- ja ryh­mä­työno­h­jauk­sia oli ker­ran kuukaudessa, mikä on pros­essin syn­tymisen kannal­ta suositelta­va. Tänä päivänä puhutaan pätkä­työno­h­jauk­ses­ta, jota annetaan 2–3 ker­taa puo­lessa vuodessa. Jos työno­h­jaus toteu­tuu vain muu­ta­man ker­ran, on kysymys kon­sul­toin­nista, ker­too Komu­lainen.

– Onnek­si on edelleen työy­hteisöjä, jois­sa työno­h­jaus­ta saa edelleen ker­ran kuukaudessa tai kymme­nen ker­taa vuodessa ja use­an vuo­den ajan. Kovin lyhyet työno­h­jaus­jak­sot ovat haas­teel­lisia, sil­lä pros­essin syn­tymisen kannal­ta tarvi­taan aikaa tutus­tua, rak­en­taa luot­ta­mus­ta ryh­män jäsen­ten ja työno­h­jaa­jan kesken.

Työnohjaus ei vaikuta siten, että työnohjauskeskustelut ja työarki olisivat ikään kuin eri palikoita.

Työhyvinvoinnin tueksi

Komu­laisen mukaan työno­h­jaus voi ehkäistä työu­upumus­ta. Kor­jaus­li­ik­keet aloite­taan pienistä asioista: Anna sopii työno­h­jat­tavien­sa kanssa kahvi- ja ruokatun­tien pitämis­es­tä ja niiden kir­jaamis­es­ta kalen­teri­in.

– Ääri­ti­lanteessa tapaan kri­isi­työno­h­jauk­seen pas­site­tun työn­tek­i­jän, joka lysähtää sohvalle eikä jak­sa ensin puhua työstään mitään. Kri­isi­työno­h­jaus saat­taa olla viimeinen keino aukoa sol­mu­ja ennen sairaus­lo­maa.

Välil­lä näitä tilantei­ta koh­dates­saan Anna miet­tii, olisiko voitu tehdä jotain jo aiem­min: Työ­paikoil­la huole­htia työkaverista ja kysyä kuin­ka hän voi? Esimiehen on huole­hdit­ta­va siitä, että työn­tek­i­jät selviävät töistään.

– Työno­h­jaa­jana ja työy­hteisö­jen kehit­täjänä ajat­te­len luon­nol­lis­es­ti, ettei kenenkään pitäisi tehdä kuor­mit­taval­la sosi­aali- ja ter­veysalal­la tai kas­va­tuste­htävis­sä työtä ilman sään­nöl­listä työno­h­jaus­ta.

Anna Komu­lainen luki taan­noin Suomen työno­h­jaa­jien jär­jestöle­hdestä Osvi­itas­ta artikke­lin, johon oli las­ket­tu työno­h­jauk­sen vai­h­toe­htoiskus­tan­nuk­set.

– Vaik­ka työno­h­jaus mak­saa, ovat työn­tek­i­jöi­den pitkät sairaus­lo­matkin iso kus­tan­nus. Laskel­man mukaan kah­den viikon sairaus­lo­man hin­nal­la kus­tan­net­taisi­in henkilölle vuo­den kri­isi­työno­h­jaus tai työy­hteisölle kah­den vuo­den ryh­mä­työno­h­jaus. Tämä tieto on tarpeen muis­taa, kun työ­nan­ta­ja miet­tii työno­h­jauk­seen kohdis­tet­tavia määrära­ho­ja.

Hele­na Jaakko­la