Anna Komulainen on kokenut työnoh­jaaja, psyko­te­ra­piatyön ammat­ti­lainen ja sosiaa­li­työn­tekijä, joka sai synty­mä­lahjana myönteisen elämä­na­senteen. Hän ohjaa asiak­kaitaan etsimään mieluummin vaihtoehtoja kuin pysäh­tymään ongelmiin.

 

Psykiatri ja tutkija Eero Riikonen pohti jo 1990-luvulla väitös­kir­jassaan, kuinka tärkeää on päästä ongelma keskei­sestä puheesta voima­va­ra­kes­keiseen kieleen. Allekir­joitan tämän tarpeen, sanoo Anna Komulainen.

– Työnoh­jauk­sessa, kuten terapia­työs­säkin ryhdymme tietoi­sesti työstämään sitä, miten pääsemme ongelma-ajatte­lusta eteenpäin. Lähtö­kohdat onnis­tu­mi­sille ovat vaativat, jos pyöritään kieltei­syyden kehässä.

Myöntei­syyden lisäksi on toinenkin piirre, joka kuvaa Anna Komulaista. Hän nimittäin pitää ihmisistä ja pitää siksi työstään.

– Työnoh­jaajani Tom Erik Arnkil sanoi kerran, että työssämme pitää ajoittain siirtää syrjään opinnoista saatu teoriao­saa­minen ja menetelmät. Aivan ensim­mäi­seksi meidän täytyy tykätä ihmisistä, muutoin terapeutin tai työnoh­jaajan työssä ei voi toimia.

Tämä ohje sopii kaikille ihmis­suh­dea­loille neuvoksi: asian­tun­ti­juu­desta huoli­matta tärkeintä on olla ihminen ihmiselle. Mutta mikä neuvoksi niille, jotka eivät enää pidä työstään. Näitä ihmisiä Anna tapaa työssään työnoh­jaajana, toki työstään innos­tu­nei­takin.

– En ole vielä kohdannut ihmistä, joka ei hyötyisi työnoh­jauk­sesta. Työnoh­jauk­sessa saa pysähtyä miettimään työtä ja sen tekemistä luotta­muk­sel­li­sessa vuoro­vai­ku­tus­suh­teessa.

– Täällä ei tarvitse olla reipas vastuun­kantaja ja saa luvalla ja ohjauk­sessa siirtyä tietä­misen positiosta ei-tietä­misen positioon. Täällä kaikki tunteet ovat luval­lisia ja niistä voi puhua turval­li­sesti.

Palkan­saa­jasta yrittä­jäksi

Anna Komulainen on ollut päätoi­misena yrittäjänä vuodesta 2005 lahtien ja Helsin­gissä hän on työsken­nellyt reippaat viisi vuotta. Vastaanotto löytyy Helsingin Etu-Töölöstä.

Anna Komulainen opiskeli ensin lasten­hoi­ta­jaksi, sitten sosiaa­li­kas­vat­ta­jaksi ja valmistui lopulta Kuopion yliopis­tosta sosiaa­li­työn­te­ki­jäksi. Sosiaa­li­työn­te­kijänä työ keskittyi psykiat­ri­selle puolelle.

Sosiaa­li­työn­te­ki­jä­vuo­sinaan hän kiinnostui terapia­työstä ja työnoh­jauk­sesta sekä työyh­tei­söjen kehit­tä­mi­sestä. Palkka­työnsä rinnalle Komulainen perusti yksityis­vas­taanoton vuonna 1998 ja aloitti monivuo­tiset eri tasojen terapia­kou­lu­tukset. Komulai­sella on oikeus toimia psyko­te­ra­peuttina: yksilö-, pari- ja perhe­te­ra­peuttina sekä työnoh­jaajana ja työyh­tei­sö­kon­sulttina.

– Olin jo nuorena valtavan kiinnos­tunut yhtei­soista ja yhdessä tekemi­sestä. Kiinnostus ei ole hiipunut. Anna uskoo, että moniam­ma­til­linen tiimityö lisääntyy.

– Se on inspi­roi­vampaa, näkökulmia laajen­ta­vampaa ja turval­li­sempaa kuin yksin tai oman ammat­ti­kunnan kesken puurta­minen.

Kahden viikon sairausloman hinnalla voitaisiin kustantaa henkilölle vuoden kriisityönohjaus.

Ryhmä tukee oppimista ja mahdol­li­suutta ajatella sopivasti toisin. Sosiaa­li­työlle toiminta yli ammat­ti­kun­ta­ra­jojen antaa tilai­suuden tehdä sosiaa­li­työtä näkyväksi.

Työ vaatii keskit­ty­mistä ja pysäh­ty­mistä

– Työelämä on vaati­vampaa kuin takavuosina. On muutoksia, epävar­muutta, hekti­syyttä. Sosiaa­lia­lalla työyh­teisön jäsenet vaihtuvat, on epäpä­teviä, työ on ajoittain hyvin kuormit­tavaa, sanoo Komulainen.

Kun työ on jatku­vassa liikkeessä, on tärkeää muistu­tella mieleen mitä tehtäviä kukin on ensisi­jai­sesti palkattu tekemään. Komulainen korostaa kykyä pysähtyä, keskittyä ja rajata. Neuvo on tarpeen stres­saan­tu­neille ja ylikier­rok­silla käyville ihmisille.

– Siksi erilaiset mindfulness- ja rentou­tu­mis­har­joi­tukset ovat suosittuja ja hyvä tapa rauhoittua olemaan tässä ja nyt. Puhuminen ei olekaan se ainoa tapa työstää asioita työnoh­jauk­sessa.

– Käytän mielelläni muitakin toimin­nal­lisia menetelmiä ryhmissä, kuten monelle tuttua janatyös­ken­telyä. Siina työn ohjat­tavat asettuvat eri kohtiin kuvit­teel­lista janaa sen perus­teella, kuinka esimer­kiksi toissa menee.

– Janahar­joi­tuksen avulla pääsemme alkuun dialo­gissa luovimmin kuin ringissä istuen ja vuorollaan kuulu­misia kertoen – mikä saattaa jännittää ja tuoda mieleen kouluajan vuoro­no­dot­telut.

Työnoh­jaajana Komulainen pohtii sitä, miten työnoh­jauk­sessa läpikäydyt asiat näkyvät työ arjessa ja mitä työnte­ki­jöissä on työnoh­jauk­sessa tapah­tunut.

– Työnohjaus ei vaikuta siten, että työnohjaus keskus­telut ja työ arki olisivat ikään kuin eri palikoita. Siksi kannatan ryhmä- tai työpa­ri­ty­onoh­jausta, jolloin työnoh­jauk­sessa saatu anti on helpompi jakaa ja toteuttaa yhdessä työyh­tei­sössä.

Työelämän muutokset ja jatkuvat säästö­paineet ovat muuttaneet työnoh­jauksen takavuo­sista, jolloin työnoh­jaus­suhteet saattoivat kestää vuosia ja työnte­ki­jöillä oli mahdol­lisuus yksilö­työ­noh­jauksiin. Tällä hetkellä yksilö­työ­noh­jauksia saa lähinnä kriisi­työ­noh­jauksina.

– Yksilö- ja ryhmä­työ­noh­jauksia oli kerran kuukau­dessa, mikä on prosessin synty­misen kannalta suosi­teltava. Tänä paivana puhutaan pätkä­työ­noh­jauk­sesta, jota annetaan 2 – 3 kertaa puolessa vuodessa. Jos työnohjaus toteutuu vain muutaman kerran, on kysymys konsul­toin­nista, kertoo Komulainen.

– Onneksi on edelleen työyh­teisöjä, joissa työnoh­jausta saa edelleen kerran kuukau­dessa tai kymmenen kertaa vuodessa ja usean vuoden ajan. Kovin lyhyet työnoh­jaus­jaksot ovat haasteel­lisia, silla prosessin synty­misen kannalta tarvitaan aikaa tutustua, rakentaa luotta­musta ryhmän jäsenten ja työnoh­jaajan kesken.

Työnohjaus ei vaikuta siten, että työnohjaus keskustelut ja työ arki olisivat ikään kuin eri palikoita.

Työhy­vin­voinnin tueksi

Komulaisen mukaan työnohjaus voi ehkäistä työuu­pu­musta. Korjaus­liikkeet aloitetaan pienistä asioista: Anna sopii työnoh­jat­ta­viensa kanssa kahvi- ja ruoka­tuntien pitämi­sestä ja niiden kirjaa­mi­sesta kalen­teriin.

– Ääriti­lan­teessa tapaan kriisi­työ­noh­jaukseen passi­tetun työnte­kijän, joka lysähtää sohvalle eikä jaksa ensin puhua työstään mitään. Kriisi­työ­nohjaus saattaa olla viimeinen keino aukoa solmuja ennen sairaus­lomaa.

Valilla näitä tilan­teita kohda­tessaan Anna miettii, olisiko voitu tehdä jotain jo aiemmin:

Työpai­koilla huolehtia työka­ve­rista ja kysyä kuinka hän voi? Esimiehen on huoleh­dittava siitä, että työnte­kijät selviävät toistaan.

– Työnoh­jaajana ja työyh­tei­söjen kehit­täjänä ajattelen luonnol­li­sesti, ettei kenenkään pitäisi tehdä kuormit­ta­valla sosiaali- ja tervey­sa­lalla tai kasva­tus­teh­tä­vissä työtä ilman säännöl­listä työnoh­jausta.

Anna Komulainen luki taannoin Suomen työn ohjaajien järjes­tö­leh­destä Osvii­tasta artik­kelin, johon oli laskettu työnoh­jauksen vaihtoeh­tois­kus­tan­nukset.

– Vaikka työnohjaus maksaa, ovat työnte­ki­jöiden pitkät sairaus­lo­matkin iso kustannus. Laskelman mukaan kahden viikon sairaus­loman hinnalla kustan­net­taisiin henki­lölle vuoden kriisi­työ­nohjaus tai työyh­tei­sölle kahden vuoden ryhmä­työ­nohjaus. Tämä tieto on tarpeen muistaa, kun työnantaja miettii työnoh­jaukseen kohdis­tet­tavia määrä­rahoja.

Helena Jaakkola