Ammat­ti­jär­jestö Talentian juh­la­vuo­tena lie­nee lupa tar­kas­tella myös men­neitä vuo­si­kym­me­niä. Mieleen nousee eri­tyi­sesti vuosi 1979, jol­loin juh­lit­tiin 30. vuotta.

Olin tuol­loin Sosiaalityöntekijäin Liiton puheen­joh­taja. Onnittelijoita kävi tun­gok­seen asti. Juhlaillallisilla pro­fes­sori Armas Nieminen piti juh­la­pu­heen, jossa hän rin­nasti hie­nolla tavalla työn mie­lek­kyy­den ja kutsumuksen.

Tuolloin 1970-luvun lopussa elet­tiin suur­ten sosi­aa­li­po­liit­tis­ten uudis­tus­ten kyn­nyk­sellä, kuten nyt­kin. Tulossa oli­vat muun muassa sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon val­tio­no­suuk­sien yhte­näis­tä­mi­nen ja sosiaalihuoltolaki.

Ammattijärjestön toi­min­taa lei­masi aktii­vi­nen kes­kus­telu kou­lu­tuk­sesta, kel­poi­suuseh­doista, amma­tin iden­ti­tee­tistä ja pro­fes­sio­naa­lis­tu­mi­sesta. Vuonna 1974 teh­dyn tut­ki­muk­sen mukaan 45 pro­sen­tilla kun­nal­li­sista sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä oli alan ammattikoulutus.

Tunnusmerkeistä ammattijärjestö oli meillä toteutunut ensimmäisenä.

Keskusteluihin otet­tiin vauh­tia kan­sain­vä­li­sestä kir­jal­li­suu­desta, jossa amma­tit jaet­tiin niin sanot­tui­hin semi-pro­fes­sio­naa­li­siin (puoli-amma­til­li­siin) ja pro­fes­sio­naa­li­siin ammat­tei­hin, jäl­kim­mäi­sistä esi­merk­keinä lää­kä­rin ja juris­tin ammatit.

Professiolle tun­nuso­maista oli eri­kois­tu­nut tieto- ja tai­to­si­sältö sekä päte­vyys sen käyt­tä­mi­sessä. Myös jul­ki­sesti mää­ri­telty vas­tuu yhteis­kun­nan osoit­ta­mien teh­tä­vien hoi­ta­mi­seen, kel­poi­suus­vaa­ti­muk­set, rekis­teri ja ammat­ti­kun­nan jär­jes­täy­ty­mi­nen sekä jär­jes­tön itse luo­mat eet­ti­set ohjeet oli­vat pro­fes­sio-ase­man kri­tee­reitä. Kehitykseen todet­tiin kuu­lu­van myös raja­rii­toja lähiam­mat­tien kanssa.

Tunnusmerkeistä ammat­ti­jär­jestö oli meillä toteu­tu­nut ensim­mäi­senä. Sosiaalityön kan­sain­vä­li­sen lii­ton edel­lyt­tä­mät eet­ti­set ohjeet val­mis­tel­tiin 1968 Suomessa pidet­tyä jär­jes­tön kon­fe­rens­sia var­ten. Liiton aloit­teesta alka­nut Sosiaalityön kou­lu­tus­ko­mi­tea oli 1972 anta­nut kou­lu­tuk­sen yhte­näis­tä­mistä kos­ke­van mie­tin­tönsä, jonka ehdo­tuk­set kou­lu­tuk­sen teo­reet­ti­seksi ja käy­tän­nöl­li­seksi sisäl­löksi vas­ta­si­vat hyvin pro­fes­sio­naa­li­sen amma­tin piirteitä.

Sosiaalihuoltaja- ja sosi­aa­li­hoi­ta­ja­kou­lu­tuk­set oli­vat päät­ty­mässä, mutta uudis­tuva kou­lu­tus ei ollut vielä alka­nut. Kelpoisuusvaatimukset oli­vat tavoi­te­lis­tan kär­jessä, mutta odot­ti­vat toteu­tu­mis­taan. Rekisteritavoite tuli mukaan myöhemmin.

Menestystä sosiaalityölle ja Talentian toimille ammatin vahvistamiseksi!

Yhteenvetona voi todeta, että 40 vuotta sit­ten tavoit­teena olleet kehit­ty­neen pro­fes­sion tun­nus­mer­kit täyt­ty­vät sosiaalityössä.

Koulutus tosin uudis¬≠tui suun¬≠ni¬≠tel¬≠masta poi¬≠ke¬≠ten kah¬≠teen kor¬≠kea¬≠kou¬≠lu¬≠tut¬≠kin¬≠toon eik√§ raja¬≠rii¬≠toja ole t√§y¬≠sin voitu v√§lt¬≠t√§√§. Monissa sel¬≠vi¬≠tyk¬≠siss√§ todettu tieto- ja tai¬≠to¬≠poh¬≠jan sovel¬≠ta¬≠mi¬≠sen kir¬≠ja¬≠vuus kui¬≠ten¬≠kin ker¬≠too, ett√§ t√§y¬≠sin ‚ÄĚval¬≠mis‚ÄĚ ei sosi¬≠aa¬≠li¬≠ty√∂ pro¬≠fes¬≠siona viel√§ ole.

Professioaseman eli­tis­ti­siä yli­lyön­tejä ei onneksi ole nähty, ja tuleva maa­ilma saat­taa mää­ri­tellä koko kon­sep­tin toi­sin kuin 1970-luvulla. Tässä kuvattu kehi­tys­polku antaa kui­ten­kin hyvän poh­jan jatkaa.