Ammatti­jär­jestö Talentian juhla­vuotena lienee lupa tarkas­tella myös menneitä vuosi­kym­meniä. Mieleen nousee erityi­sesti vuosi 1979, jolloin juhlittiin 30. vuotta.

Olin tuolloin Sosiaa­li­työn­te­kijäin Liiton puheen­johtaja. Onnit­te­li­joita kävi tungokseen asti. Juhlail­lal­li­silla professori Armas Nieminen piti juhla­puheen, jossa hän rinnasti hienolla tavalla työn mielek­kyyden ja kutsu­muksen.

Tuolloin 1970-luvun lopussa elettiin suurten sosiaa­li­po­liit­tisten uudis­tusten kynnyk­sellä, kuten nytkin. Tulossa olivat muun muassa sosiaali- ja tervey­den­huollon valtio­no­suuksien yhtenäis­tä­minen ja sosiaa­li­huol­tolaki.

Ammat­ti­jär­jestön toimintaa leimasi aktii­vinen keskustelu koulu­tuk­sesta, kelpoi­suuseh­doista, ammatin identi­tee­tistä ja profes­sio­naa­lis­tu­mi­sesta. Vuonna 1974 tehdyn tutki­muksen mukaan 45 prosen­tilla kunnal­li­sista sosiaa­li­työn­te­ki­jöistä oli alan ammat­ti­kou­lutus.

Tunnusmerkeistä ammattijärjestö oli meillä toteutunut ensimmäisenä.

Keskus­te­luihin otettiin vauhtia kansain­vä­li­sestä kirjal­li­suu­desta, jossa ammatit jaettiin niin sanot­tuihin semi-profes­sio­naa­lisiin (puoli-ammatil­lisiin) ja profes­sio­naa­lisiin ammat­teihin, jälkim­mäi­sistä esimerk­keinä lääkärin ja juristin ammatit.

Profes­siolle tunnuso­maista oli erikois­tunut tieto- ja taito­si­sältö sekä pätevyys sen käyttä­mi­sessä. Myös julki­sesti määri­telty vastuu yhteis­kunnan osoit­tamien tehtävien hoita­miseen, kelpoi­suus­vaa­ti­mukset, rekisteri ja ammat­ti­kunnan järjes­täy­ty­minen sekä järjestön itse luomat eettiset ohjeet olivat professio-aseman kritee­reitä. Kehitykseen todettiin kuuluvan myös rajariitoja lähiam­mattien kanssa.

Tunnus­mer­keistä ammat­ti­jär­jestö oli meillä toteu­tunut ensim­mäisenä. Sosiaa­lityön kansain­vä­lisen liiton edellyt­tämät eettiset ohjeet valmis­teltiin 1968 Suomessa pidettyä järjestön konfe­renssia varten. Liiton aloit­teesta alkanut Sosiaa­lityön koulu­tus­ko­mitea oli 1972 antanut koulu­tuksen yhtenäis­tä­mistä koskevan mietin­tönsä, jonka ehdotukset koulu­tuksen teoreet­ti­seksi ja käytän­nöl­li­seksi sisäl­löksi vasta­sivat hyvin profes­sio­naa­lisen ammatin piirteitä.

Sosiaa­li­huoltaja- ja sosiaa­li­hoi­ta­ja­kou­lu­tukset olivat päätty­mässä, mutta uudistuva koulutus ei ollut vielä alkanut. Kelpoi­suus­vaa­ti­mukset olivat tavoi­te­listan kärjessä, mutta odottivat toteu­tu­mistaan. Rekis­te­ri­ta­voite tuli mukaan myöhemmin.

Menestystä sosiaalityölle ja Talentian toimille ammatin vahvistamiseksi!

Yhteen­vetona voi todeta, että 40 vuotta sitten tavoit­teena olleet kehit­tyneen profession tunnus­merkit täyttyvät sosiaa­li­työssä.

Koulutus tosin uudistui suunni­tel­masta poiketen kahteen korkea­kou­lu­tut­kintoon eikä rajariitoja ole täysin voitu välttää. Monissa selvi­tyk­sissä todettu tieto- ja taito­pohjan sovel­ta­misen kirjavuus kuitenkin kertoo, että täysin ”valmis” ei sosiaa­lityö profes­siona vielä ole.

Profes­sio­aseman elitis­tisiä ylilyöntejä ei onneksi ole nähty, ja tuleva maailma saattaa määri­tellä koko konseptin toisin kuin 1970-luvulla. Tässä kuvattu kehitys­polku antaa kuitenkin hyvän pohjan jatkaa.